KOULUN INNOITTAMA POSTAUS: PARISUHDE

Mä mietin todella pitkään, pystynkö julkaisemaan tätä postausta ollenkaan. Mutta lopulta rohkaistuin, muokkasin vähän ja päätin julkaista. Toivottavasti tykkäät!

Oon nyt aika paljon viime aikoina kirjoitellut ja kertonut avopuolisostani Jessestä, mutten oo varma oonko koskaan kirjoittanut meidän parisuhteesta. Meillä alkoi viikko sitten tiistaina uusi tutkinnon osa koulussa, joka käsittelee perhetyötä. Puhutaan erilaisista perheistä, kulttuureista jne jne. Ja tärkeänä osana perhettä on parisuhde mistä se kaikki usein alkaa. Keskiviikkona me siis jatkettiin aihetta ja puhuttiin todella pitkään parisuhteesta, sen vaiheista, haasteista ja säännöistä. Tämän postauksen tarkoitus on siis kertoa meidän parisuhteesta mahdollisimman monipuolisesti. Tietenkin jätän itelleni ne henkilökohtaisimmat ja arimmat jutut pois, koittakaahan kestää.

Meidän suhde on alusta asti ollut myrskyisä, rakastava, ei todellakaan mitään ruusuilla tanssimista eikä itsestäänselvä. Eikä suhteen mun mielestä pidäkään. Mä oon alusta asti ja oikeastaan aina koko elämäni ajan ollut avoin ja halukas puhumaan omista tunteistani ja muutenkin kertomaan itsestäni. Jesse siis oppi tuntemaan mut todella nopeasti pelkästään facebook-viestien perusteella. Mun todellinen luonne selvisi myös todella pian Jesselle. En halunnut, että hänelle tulisi mikään yllätyksenä. Oon ollut koko ajan halukas kertomaan menneisyydestäni, ettei se jäisi painamaan meistä kumpaakaan. Tai, että Jesse saisi kuulla vanhoista jutuistani kyliltä.

Jesse oli alussa arka ja epävarma itsestään. Hän oli myös ujo eikä oikein halukas puhumaan. Varsinkaan tunteista tai vaikeista asioista. Mä halusin saada hänet avautumaan ja loppupeleissä oikeestaan painostin häntä kertomaan edes jotain. Ja sillä painostuksella oli ainoastaan positiivinen vaikutus. Aika nopeesti Jesse sitten oppi puhumaan. Hän kun ei koskaan ole ollut halukas puhumaan tunteista. Mutta mulle puhuminen tuntui olevan helppoa. Musta on todella vaikeaa jos toinen ei puhu. Näin ollen voin olla ylpeä Jessestä ja mainita, että mulla on muuten mies, joka puhuu!

Musta on Jessen myötä tullut melko suorapuheinen ja olen myös rohkaistunut paljon. Jesse kehuu mua paljon: sanoo kauniiksi tai upeaksi, joka päivä. On ylpeä mun suorituksista koulussa ja töissä. Jesse on aina myös kannustanut mua ja sanonut: "Hyvin se menee!" ja loppupeleissä on aina mennytkin. Oli kyse sitten mistä tahansa. Meidän parisuhteen aikana mä olen oppinut virheistä ja kasvanut paljon henkisesti. Todella paljon. Ja kaiken meidän kokeman jälkeen voisin kuvitella, että myös Jesse on kasvanut ja ottanut virheistä opikseen.

Toisaalta, jotkut huonommat luonteenpiirteet ovat vahvistuneet suhteen aikana. Me kun ollaan Jessen kanssa molemmat todella voimakastahtoisia ja tempperamenttisia. Mä vielä ehkä hiukan enemmän. Molemmat meistä räjähtää helposti nollasta sataan. Mutta rauhoittuminen käy yhtä nopeasti. Kumpikaan meistä ei voi sietää jos toinen kyseenalaistaa, aukoo päätään tai syyttelee. Huomatessaan kumpikin ruokkii toisen ärsytystä tietäen, kuinka vittumaiselta se tuntuu. Mä oon sitten yleensä se, joka sen jälkeen mököttää ja Jesse se, joka hieroo ensimmäisenä sovintoa. Mulle on tullut hirveän iso kynnys pyytää anteeksi. Nöyränä oleminen on mulle sitä kaikkein vaikeinta. En muuten tunne itseäni mitenkään ylpeäksi ihmiseksi. Ehkä mä senkin vielä joskus opin. Koskaan en kuitenkaan oo jättänyt pyytämättä anteeksi. Aina oon tiedostanut olevani syyllinen jos siis oikeastikin oon ollut! Toisaalta sitten mun on todella helppo antaa anteeksi. Unohtaminen vaan on vaikeaa. Me ollaan monissa asioissa niin samanlaisia, mutta toisaalta voi myös sanoa, että ollaan todella erilaisia. Ja se joskus syö meidän suhdetta. Vastapainoksi me myös täydennetään toisiamme.

Mustasukkaisuudeltakaan ei olla tässä suhteessa vältytty. Se on ollut pinnalla koko ajan ja ollut molemminpuolista. Välillä sitä on enemmän ja välillä vähemmän. Meillä on sellasia kausia, jolloin sitä on päivittäin ja joskus sitten kausia, jolloin sitä ei oo yhtään. Se raastaa meidän suhdetta. Joissain tapauksissa se on ollut vainoharhaisuutta ja aiheetonta, mutta on siihen joskus ollut vähän aihettakin.

Mä oon välillä ollut todellisen epätoivon partaalla tän kaiken kanssa. Välillä oon taas voinut kuolla onnesta ja hyppiä riemusta kukkaniityllä heitellen terälehtiä. Kun Jesse kosi mua, mulle oli kaikki vielä aivan auki. Mä kun oon aina sanonut, että menen vain kerran naimisiin ja kihloihin. Tässä se nyt siis olis. En oo hetkeäkään katunut päätöstäni vastata myöntävästi. Vaikka tämänkin jälkeen on ollut yhteenottoja ja riitoja. Vastoinkäymisten jälkeen muistutetaan toisiamme siitä, miten paljon rakastetaan. Joskus toivon, että oisin toiminut toisin, mutta mitään tekemääni en kadu. Mun on aina ollut hyvä ja turvallista olla Jessen kanssa. Ihan alusta saakka. Koskaan ei oo tarvinnut pelätä. Vastassa on ainat ollut avointa syliä, turvallisuutta ja huolenpitoa.

Mä oon ollut tuskastunut välillä kotitöihin, mutta niistäkään ei olla väitelty kuin muutama kerta. Jesse kun auttaa mua todella paljon ja pitää kiinni meidän yhteisistä säännöistä. Mun on välillä todella vaikea arvostaa sitä, miten paljon Jesse auttaa mua kaikessa. Mä kun haluisin tehdä kaiken itse. Mun tunteet on näissä asioissa välillä hyvin ristiriitaiset ja joskus mietinkin, miten kestän itteeni saati sitten, miten Jesse kestää mua?

Päivittäin me kerrotaan toiselle rakastavamme ja välittävämme. Päivän paras hetki on kun illalla saa käpertyä toisen kainaloon ja nukahtaa siihen. Joka työ-/koulupäivän jälkeen me halataan pitkään ja kerrotaan ikävöivämme toista. Ja sitä mä en tahdo unohtaa ikinä. Koulussa korostettiin kuinka toisen huomioiminen täytyy muistaa myös arjen keskellä. Tietenkin se kaikki voi muuttua lasten myötä. Mutta en siltikään halua unohtaa sitä. En halua nähdä toista eri valossa mitä se oli silloin kun tapasimme.

Mä uskon siihen, että tässä se nyt on. Se oikea, ainoa parisuhde, missä oon koko loppuelämäni. Meillä on Jessen kanssa aina hauskaa yhdessä ja meillä on paljon juttuja mitä kukaan muu ei ymmärrä. Joskus on vaikeaa ja tekisi mieli repiä hiukset päästä, mutta silti uskon, että mä oon nyt löytänyt sen mitä oon etsinytkin. Koskaan ei kuitenkaan tiedä. Sitä ei tiedä kukaan ennen kuin jotain tapahtuu. Sen takia aion nauttia jokaisesta hetkestä myös niistä vaikeimmistakin, koska riidatkin me käydään yhdessä läpi.

Kaiken ylle kirjoittamani perusteella voin siis sanoa, että meidän suhde ei oo ollut helppo. Se on ollut haastava ja vastoinkäymisiä on tullut. Toisaalta se on mulle rikkaus. Mä pidän haasteista ja mun ois todella vaikea kuvitella eläväni helpossa parisuhteessa. Välillä on todella vaikeaa, mutta yhdessä me ollaan selvitty siitä kaikesta. Vahva molemminpuolinen rakkaus on osoitus siitä, miksi me ollaan vielä tässä, yhdessä, saman katon alla kihlasormukset sormessa ♥