Viime sunnuntaina meille tuli virallista yhdessäoloa täyteen 2,5 vuotta. Tämä postaus sisältää parisuhdepöpinää sekä ajatuksia menneestä ja hieman myös tulevaisuudesta.
Tosiaan, 2,5 vuotta. Toisaalta tuntuu, että oltaisiin oltu aina yhdessä, mutta toisaalta taas muistan sen, kuin eilisen miten Jesse otti muhun yhteyttä Facebookin kautta. Kuten tänne olen joskus kirjoitellutkin, me ei tarkalleen Jessen kanssa tiedetä, miten tunnetaan. Ollaan oltu vuodesta 2009 Facebook-kavereita, mutta kummallakaan ei oo mitään hajua siitä, minkä takia me ollaan. Meillä on kyllä sen verran yhteisiä tuttuja, että todennäköisesti meidän ensikohtaaminen on tapahtunut jonkinmoisissa teinibileissä. Olisi tietenkin ihanaa, jos meillä olisi henkeäsalpaava romanttinen rakkaustarina kerrottavana. No, meillä on vähän erilainen ehkä nykyaikaisempi rakkaustarina :-D
2,5 vuoden aikana on kerennyt tapahtumaan todella paljon. Mä oon ollut todella onnellinen, elänyt elämäni parasta aikaa. Oon myös ollut todella surullinen ja pettynyt, jopa vihainen. Tää kaikki on ollut todellista tunteiden vuoristorataa. Se, että ollaan edelleen tässä ja puolentoista vuoden päästä meidän elämät yhdistyy ihan virallisesti kertoo siitä, kuinka me ollaan sitouduttu hoitamaan tätä suhdetta ja selvittämään kaikki mahdolliset erimielisyydet ja riidat. Kukaan ei ole täydellinen ja se kuvastaa tätä meidän parisuhdetta ihan täydellisesti. Joskus täytyy mennä monen rapakon läpi, jotta tajuaa kuinka tärkeä se toinen todella on.
Vuosi 2014 oli meidän suhteelle todella merkittävä, sillä silloin meidän suhde otti monta askelta eteenpäin. Mua jopa hieman pelotti nopea eteneminen ja sainkin kuulla siitä eräästä suunnasta. Mä en kuitenkaan enää jaksanut miettiä sitä "mitä, jos tää ei onnistukaan". Toisin sanoen en paljoa miettinyt yhteenmuuttamista tai kihloihin menemistä vaan tein juuri niin, miltä musta sinä hetkenä tuntui. Enkä ole tähään päivään asti katunut, en kertaakaan. En, vaikka joskus onkin tehnyt mieli repiä tolta hiukset päästä. En silläkään hetkellä, kun olen ilmoittanut pakkaavani kamani ja lähteväni takaisin Lohjalle. Meidän suhteessa on kerran jos toisenkin heitetty suusta sellaista, mitä ei oikeasti tarkoita.
Ja onhan tästä suhteesta luotukin jotain. Vauvat tosin saa vielä odottaa vuoroaan vielä hetken. Loppuvuodesta 2014 päätettiin ottaa yhteistä vastuuta ja tarjota koti 10-viikkoiselle koiranpennulle, josta on muuten tullut ihan kelpo koiralainen tähän yhteiskuntaan. Remy suhteen meillä on ollut ja on edelleen jonkin verran niitä erimielisyyksiä, mutta siitä huolimatta ollaan jaksettu yhdessä se pahin pentuhulina ja onnistuttu kouluttamaan siitä meille sopiva koirakaveri.
Ennen kuin muutettiin yhteen mulle sanottiin, että "se arki tulee nopeasti ja siitä toisesta ihmisestä voi ilmetä ennenäkemättömiä puolia". Mä voin kyllä väittää, että Jessestä ei ole meidän yhteenmuuton jälkeen ilmennyt mitään sellaista puolta, minkä kanssa mä en pystyisi elämään. Jessen saamattomuus esimerkiksi kotitöiden kanssa on tullut kyllä huomattua, mutta kyllä se nekin hoitaa, kun vain kärsivällisyys riittää. Ja mikä parasta mullahan on täällä kotona ihan iki-oma ammattilaiskokki ;)
Oon kaikesta huolimatta onnellinen viimeisestä 2,5 vuodesta ja olen onnellinen tulevista vuosista yhdessä. Seuraava etappi meillä onkin sanoa tahdon keväällä 2017 ♥
Kuva: we♥it
Tosiaan, 2,5 vuotta. Toisaalta tuntuu, että oltaisiin oltu aina yhdessä, mutta toisaalta taas muistan sen, kuin eilisen miten Jesse otti muhun yhteyttä Facebookin kautta. Kuten tänne olen joskus kirjoitellutkin, me ei tarkalleen Jessen kanssa tiedetä, miten tunnetaan. Ollaan oltu vuodesta 2009 Facebook-kavereita, mutta kummallakaan ei oo mitään hajua siitä, minkä takia me ollaan. Meillä on kyllä sen verran yhteisiä tuttuja, että todennäköisesti meidän ensikohtaaminen on tapahtunut jonkinmoisissa teinibileissä. Olisi tietenkin ihanaa, jos meillä olisi henkeäsalpaava romanttinen rakkaustarina kerrottavana. No, meillä on vähän erilainen ehkä nykyaikaisempi rakkaustarina :-D
2,5 vuoden aikana on kerennyt tapahtumaan todella paljon. Mä oon ollut todella onnellinen, elänyt elämäni parasta aikaa. Oon myös ollut todella surullinen ja pettynyt, jopa vihainen. Tää kaikki on ollut todellista tunteiden vuoristorataa. Se, että ollaan edelleen tässä ja puolentoista vuoden päästä meidän elämät yhdistyy ihan virallisesti kertoo siitä, kuinka me ollaan sitouduttu hoitamaan tätä suhdetta ja selvittämään kaikki mahdolliset erimielisyydet ja riidat. Kukaan ei ole täydellinen ja se kuvastaa tätä meidän parisuhdetta ihan täydellisesti. Joskus täytyy mennä monen rapakon läpi, jotta tajuaa kuinka tärkeä se toinen todella on.
Vuosi 2014 oli meidän suhteelle todella merkittävä, sillä silloin meidän suhde otti monta askelta eteenpäin. Mua jopa hieman pelotti nopea eteneminen ja sainkin kuulla siitä eräästä suunnasta. Mä en kuitenkaan enää jaksanut miettiä sitä "mitä, jos tää ei onnistukaan". Toisin sanoen en paljoa miettinyt yhteenmuuttamista tai kihloihin menemistä vaan tein juuri niin, miltä musta sinä hetkenä tuntui. Enkä ole tähään päivään asti katunut, en kertaakaan. En, vaikka joskus onkin tehnyt mieli repiä tolta hiukset päästä. En silläkään hetkellä, kun olen ilmoittanut pakkaavani kamani ja lähteväni takaisin Lohjalle. Meidän suhteessa on kerran jos toisenkin heitetty suusta sellaista, mitä ei oikeasti tarkoita.
Ja onhan tästä suhteesta luotukin jotain. Vauvat tosin saa vielä odottaa vuoroaan vielä hetken. Loppuvuodesta 2014 päätettiin ottaa yhteistä vastuuta ja tarjota koti 10-viikkoiselle koiranpennulle, josta on muuten tullut ihan kelpo koiralainen tähän yhteiskuntaan. Remy suhteen meillä on ollut ja on edelleen jonkin verran niitä erimielisyyksiä, mutta siitä huolimatta ollaan jaksettu yhdessä se pahin pentuhulina ja onnistuttu kouluttamaan siitä meille sopiva koirakaveri.
Oon kaikesta huolimatta onnellinen viimeisestä 2,5 vuodesta ja olen onnellinen tulevista vuosista yhdessä. Seuraava etappi meillä onkin sanoa tahdon keväällä 2017 ♥
Kuva: we♥it
No comments:
Post a Comment
Piristä päivääni kommentilla ♥