JOULUKALENTERI / 11. LUUKKU

Totesin olevani hieman hölmö, kun pyysin Jesseä kertomaan hänen joulustaan enkä oo tainnu kauheesti mainita omasta joulustani sanaakaan. 11. luukku onkin siis minun sana joulusta.

SANANEN JOULUSTA

Mä en koe olevani jouluihminen. Silti mä alan fiilistelemään joulua hyvissä ajoin jo lokakuun aikana. Tänä vuonna joulufiilis on vielä hieman hukassa, sillä ulkona maa loistaa edelleen karuudellaan, ilman lunta. On sateista, tuulee ja pimeys vallitsee ympäri vuorokauden. Oon kuitenkin yrittänyt hakea joulufiilistä muualta ja onnistunutkin siinä! Pieni joulukuusi olohuoneessamme ja sen alla lojuvat lahjat tuo tosi lämmintä ja hyvää fiilistä. Lisäksi harkkapaikalla syötiin pipareita ja torttuja jo viimeiset pari viikkoa ja päiväkodin ikkunat oli koristeltu tontuilla. Näistä asioista oon tänä vuonna koonnut mun joulufiiliksen.

Silloin, kun me oltiin vielä pieniä, vietettiin joulua vuorovuosin äidin ja isin luona. Nyt jo useampana vuonna, kun mullakin on ollut ajokortti, niin ollaan vietetty päivä äidin suvun kanssa, syöty ja jaettu lahjat. Illaksi ollaan sitten ajeltu isin luokse avaamaan lahjat ja kuuntelemaan, kun isi soittaa pianolla joululauluja. Tänä vuonna saattaa saksofoninkin ääni kuulua meiltä. Mä oon yleensä innostunut laulamaan noita joululauluja, mutta muut ovat olleetkin sitten omien hommien ääressä. Parina viimeisenä vuotena me ollaan Jessen kanssa käyty sitten hänen vanhemmillaan joulun välipäivinä, niin että mäkin pääsen toivottelemaan heille hyvät joulut.

Mun äidin suku on aina ollut hyvin läheinen ja muistan lapsuudesta useita jouluja mun isovanhempien luona. Sinne kokoontui kaikki äidin sisarukset ja meidän serkut. Syötiin ison pöydän ääressä olohuoneessa jouluruokaa. Jossain vaiheessa oli se illan pelottavin vaihe: joulupukki (josta muuten kirjoitan ihan oman postauksen viimeisissä luukuissa). Sitten jaettiin ja avattiin lahjat. Yhtenä jouluna mua todella harmitti, kun mun sisko ja serkku näki mummolan ikkunasta tontun. Ja mä en nähnyt sitä. En oo eläissäni nähnyt elävää tonttua, ainakaan hiipimässä mummolan pihalla ikkunan takana!

Nykyään vietetään joulua vähän pienemmällä porukalla, kun serkuillakin on jo omat perheet. Mutta edelleen muistetaan kaikkia lämmöllä. Isin luona mikään ei oikeastaan ole muuttunut: sinne tulee aina meidän setä ja joulu sujuu siellä pienellä jatkuvalla kuittailulla, tv:n katselemisella, takan ääressä löhöilyllä ja lautapelejä pelaten. Koiratkin ovat aina saaneet jouluaterian ja joitain paketteja. 

Joulu on mulle todella tärkeä ja merkittävän lämmintä aikaa, varsinkin nyt, kun oon jo muuttanut toiselle paikkakunnalle. On ihan erilaista lähteä kotikonnuille viettämään joulua perheen ja suvun kanssa. Ja parasta on se kiireetön aikataulu. Me ei Jessen kanssa oikeastaan koskaan mietitä sitä, milloin palataan kotiin. On siinä kuitenkin kaksi viikkoa aikaa viettää aikaa perheen kanssa, nähdä ystäviä, ehkä vähän juhlia ja vain olla. Muuta en osaa tähän enää kirjottaa. Ihanaa joulunodotusta kaikille ♥