Muutaman postauksen verran jaksoin tavallista arkihömpötystä, kunnes päätin lähteä taas toivepostauksen kimppuun. Tämän päiväinen toivepostaus kertookin mun suhteesta lapsiin ihan yleisesti, kokemuksia ja ajatuksia eri-ikäisten lasten kanssa olemisesta/työskentelemisestä, mahdollisista omista lapsista jne.. ja HUOM. postausta ei kohdisteta kehenkään tiettyyn lapseen vaan ajatus kohdistuu ihan yleisesti lapsiin. Toivottavasti pidät lukemastasi!
9. luokalla ylä-asteella meillä oli kaksi viimeistä viikkoa tet-jaksoa. Mulle oli heti selvää, että mä haluan viettää tuon jakson päiväkodissa. En oikeastaan edes tiedä, miksi. Mutta näin mä vain ajattelin. En muista tuosta jaksosta lähes mitään yksityiskohtaisesti muuta kuin, että mä olin mun omassa vanhassa päiväkodissa suorittamassa jaksoa ja muistaakseni käytiin läheisessä päiväkodissa vierailulla ja taidettiin käydä myös urheilukentällä vetämässä lapsille jotain leikkejä. Mä olin silloin vielä tosi nuori ja mä uskon, että olin arempi ja herkempi kuin koskaan. Toki, tuota herkkyyttä ja arkuutta löytyy vieläkin, mutta iän myötä se on alkanut helpottamaan.
Mä olen onnekseni saanut olla monen ikäisten lasten kanssa (1-15-vuotiaiden) ja kartoitan aika hyvin lapsen kehitykselliset ja iän myötä tulevat haasteet. Mun nuoresta iästä johtuen en osaa luokitella ylä-asteikäisiä lapsiksi, vaikka he sitä toki vielä ovatkin. Kuten kaikki alle 18-vuotiaat. Viime kesänä olin viikon verran 12-15-vuotiaiden kanssa leirillä ja mä huomasin heti, että se ei ihan ole mun juttu. Toistaiseksi pysyttelen vielä niissä max. 8-vuotiaissa. Ihan vain sen takia, että oon vahvimmilla sen ikäisissä.
1-3-vuotiaiden kanssa oon saanut olla kahden opintojakson verran. Pienten kanssa oleminen on enemmän hoivaamista ja asioiden ihmettelyä. Pienimpiä lapsia on ihana sylitellä ja heille on kiva höpötellä joutaviakin juttuja. 1-vuotiaankin lapsen silmät pyöristyvät uudesta jutusta ja saa heidät osoittamaan ja mölisemään omaa kieltään. Se on jotain niin äärettömän suloista ♥
1-3-vuotiaiden kanssa oon saanut olla kahden opintojakson verran. Pienten kanssa oleminen on enemmän hoivaamista ja asioiden ihmettelyä. Pienimpiä lapsia on ihana sylitellä ja heille on kiva höpötellä joutaviakin juttuja. 1-vuotiaankin lapsen silmät pyöristyvät uudesta jutusta ja saa heidät osoittamaan ja mölisemään omaa kieltään. Se on jotain niin äärettömän suloista ♥
Lasten kanssa olemisessa parasta on heidän aitous ja mielikuvitus. Aikuinen ei tarvitse lasten kanssa paljoa muuta, kuin puhdasta maalaisjärkeä ja onhan sitä mielikuvitusta hyvä olla omastakin takaa. Mutta se ideointi ja mielikuvitus tulee luonnollisesti lapselta ja aikuisen tehtäväksi jää toteuttaa lapsen visiot ja toiveet parhaalla mahdollisella tavalla. Lapsen silmistä huokuu innostus uudesta asiasta, mikä saa mut todella iloiseksi ja unohtamaan kaikki omat mahdolliset murheeni ja synkät ajatukset. Lapsen kanssa mieli on virkeä ja aika kuluu ihan tuhottoman nopeasti kun on hauskaa. Aikuisilla on myös usein paljon opittavaa lapselta. Lapsi on aito, rehellinen ja uskaltaa näyttää tarvittaessa kaikki tunteensa. Tietenkin aikuisen tulee toimia asiallisesti, vaikka kuinka ottaisi päähän. Ennemminkin aikuisilla olisi enemmän opittavaa suorassa palautteen antamisessa. Sen kouluikäiset lapset ainakin osaavat.
3-6-vuotiaat ovat oma ihana ryhmänsä. Eskareiden kanssa en ole koskaan ollut, mutta viskareiden kanssa oon opetellut oman nimen kirjoittamista. 3-4-vuotiaat keksivät ihanasti omia leikkejään ja osa osaa jo leikkiä kavereiden kanssa sujuvasti. Tämän ikäisillä myös kotileikki on suuressa roolissa ja pojatkin ovat aktiivisesti osallisia perheleikeissä. Tämän ikäiset tytöt saattavat hyvinkin leikkiä legoilla tai pikkuautoilla, mikä on todella avointa ajattelua ja uskallusta leikkiä leikkejä, mistä oikeasti tykkää. Mun mielestä on vanhanaikaista ajatella, että tytöt leikkivät nukeilla ja pojat pikkuautoilla. Maailma on muuttunut paljon siitä, kun mä olen ollut päiväkodissa.
Mä oon aina haaveillut kolmesta omasta lapsesta. Siksi, että kaksi lasta on liian tavallinen luku ja neljä jo liikaa, sillä koko perhe ei mahdu normaalin kokoiseen henkilöautoon. Mä joskus ajattelin, että saisin ensimmäisen lapseni alle 25-vuotiaana, mutta se ei tule kyllä toteutumaan. Oonhan mä jo 23-vuotias ja nykyisellä suunnitelmalla en millään kerkeä tuohon mun alkuperäiseen ajatteluun. Musta olisi ihanaa saada kaksi tyttöä ja yksi poika. Olisi hienoa, että omasta takaa olisi molemmista kokemusta.
7-8-vuotiaat eli koululaiset ovat mulle kaikista tutuin ikäluokka, sillä oon saanut työskennellä tämän ikäisten kanssa melkein kahden vuoden ajan. Koululaisten kanssa oleminen eroaa jo paljon päiväkoti-ikäisistä. Koululaiset osaavat jo kyseenalaistaa ja ovat omatoimisia askarteluissa ja leikkien keksimisessä. Koululaisten kanssa rajojen ja sääntöjen asettaminen tuntuu olevan haasteellisempaa, mutta samalla tunnen saavani heistä paljon irti. Läksyissä auttaminen ja asioiden opettaminen mun mielestä on aivan ihanaa. Se, että lapsi oppii asioista tai itsestään jotain uutta mun ansiosta, on jotain todella hienoa. Tunnen, että mun paikkani on todella nyt ja tässä.
Kuvat: we♥it
Mikä on sun suhde lapsiin? Saatko jo nauttia omista naperoista vai tuleeko lasten kanssa oleminen vielä työn puolesta? Tai kenties kummilasten ansiosta?
3-6-vuotiaat ovat oma ihana ryhmänsä. Eskareiden kanssa en ole koskaan ollut, mutta viskareiden kanssa oon opetellut oman nimen kirjoittamista. 3-4-vuotiaat keksivät ihanasti omia leikkejään ja osa osaa jo leikkiä kavereiden kanssa sujuvasti. Tämän ikäisillä myös kotileikki on suuressa roolissa ja pojatkin ovat aktiivisesti osallisia perheleikeissä. Tämän ikäiset tytöt saattavat hyvinkin leikkiä legoilla tai pikkuautoilla, mikä on todella avointa ajattelua ja uskallusta leikkiä leikkejä, mistä oikeasti tykkää. Mun mielestä on vanhanaikaista ajatella, että tytöt leikkivät nukeilla ja pojat pikkuautoilla. Maailma on muuttunut paljon siitä, kun mä olen ollut päiväkodissa.
Mä oon aina haaveillut kolmesta omasta lapsesta. Siksi, että kaksi lasta on liian tavallinen luku ja neljä jo liikaa, sillä koko perhe ei mahdu normaalin kokoiseen henkilöautoon. Mä joskus ajattelin, että saisin ensimmäisen lapseni alle 25-vuotiaana, mutta se ei tule kyllä toteutumaan. Oonhan mä jo 23-vuotias ja nykyisellä suunnitelmalla en millään kerkeä tuohon mun alkuperäiseen ajatteluun. Musta olisi ihanaa saada kaksi tyttöä ja yksi poika. Olisi hienoa, että omasta takaa olisi molemmista kokemusta.
7-8-vuotiaat eli koululaiset ovat mulle kaikista tutuin ikäluokka, sillä oon saanut työskennellä tämän ikäisten kanssa melkein kahden vuoden ajan. Koululaisten kanssa oleminen eroaa jo paljon päiväkoti-ikäisistä. Koululaiset osaavat jo kyseenalaistaa ja ovat omatoimisia askarteluissa ja leikkien keksimisessä. Koululaisten kanssa rajojen ja sääntöjen asettaminen tuntuu olevan haasteellisempaa, mutta samalla tunnen saavani heistä paljon irti. Läksyissä auttaminen ja asioiden opettaminen mun mielestä on aivan ihanaa. Se, että lapsi oppii asioista tai itsestään jotain uutta mun ansiosta, on jotain todella hienoa. Tunnen, että mun paikkani on todella nyt ja tässä.
Kuvat: we♥it
Mikä on sun suhde lapsiin? Saatko jo nauttia omista naperoista vai tuleeko lasten kanssa oleminen vielä työn puolesta? Tai kenties kummilasten ansiosta?
No comments:
Post a Comment
Piristä päivääni kommentilla ♥