STRESSITÖN

Tähän väliin haluan kirjoitan teille postausta hieman pintaa syvemmälle liittyen mun tämän hetkisiin fiiliksiin.

Mä olen todellinen murehtija-ihminen. Mä tuppaan murehtia erilaisia asioita päivästä toiseen. Useimmin nukkumaanmennessä tai herätessäni keskellä yötä. Joskus murehdin mennyttä, joskus tulevaa, joskus työkuvioita ja joskus raha-asioita. Mulla on takaraivossa koko ajan pelko, että kohta tapahtuu jotain. Ei tää elämä voi rullata näin hyvin. Aina on jotain, mikä antaa hieman haastetta elämään.

Oon myös kova stressaamaan. Joskus tiedollisesti ja joskus liiankin alitajuntaisesti. Stressi vetää mun ihon todella huonoon kuntoon ja nostaa verenpainetta. Stressi nostaa mun suorituspaineet niin korkealle, etten välttämättä osaa sanoa edes omaa nimeäni. Stressi on ollut aina läsnä mun elämässä. Milloin koulutehtävät, milloin auton huolto ja milloin laskujen maksaminen. Koko ajan deadlinet paukkuu ja pitäisi olla suorittamassa jotain. Tällainen elämä saattaa kuulostaa hankalalta, mutta mä olen todella tottunut siihen. Loppujen lopuksi ihminen kuitenkin väsyy siihen suorittamiseen ja hyväksynnän etsintään.

Tällä hetkellä postauksen otsikko kertoo kaiken mun fiiliksistä. Viimeisin stressin aihe oli auton huoltaminen. Viime syksynä stressasin paljon koulusta ja näytöistä. Ennen joulua lahjojen hankkimisesta ja työpaikan saamisesta. Tammikuussa stressasin valmistumisesta ja työkuvioiden selviämisestä. Ja nyt helmikuussa oli tää autorumba. Uskokaa tai älkää, mutta mä olen selvinnyt tähän asti tuosta kaikesta! Olen saanut kaksi aivan ihanaa työpaikkaa ja niihin kuuluva paperinpyörittely on mennyt vihdoin eteenpäin. Auto pelittää, joulu meni moitteettomasti. Sain tutkintotodistuksen, joka tosin oli virheellinen ja nyt odottelen vielä sitä korjattua versiota.

Nyt arki ja elämä tuntuu rullaavan hyvinkin moitteettomasti, enkä mä jaksa stressata tulevaa. Pidän mun työstä ja uskon töissä muiden pitävän musta ja mun tavasta työskennellä. Kotona kaikki on hyvin ja nyt molempien ollessa töissä, ei pitäisi suuria rahaongelmiakaan tulla. Ei sillä, että meillä olisi niitä joskus ollut. Mun mielestä on tosi outoa, ettei mulla tällä hetkellä ole mitään murehdittavaa. Tosin, kyllähän mä tässä yksi yö keksin kuin keksinkin murehdittavaa: Heräsin keskellä yötä suremaan mennyttä, mun isovanhempien entistä asuntoa, jossa me siskon kanssa vietettiin paljonkin aikaa lapsena. Ne on onneksi iloisia, kultaisia muistoja, mutta tuleehan niitä joskus haikeudella kaivattua.

Tunnen eläväni tällä hetkellä huoletonta elämää, joka on mulle käsitteenä hyvinkin vieras. Päässä pyörii koko ajan ajatus, että eikö tässä pitäisi nyt olla jotain huolehdittavaa tms. Parasta varmaan alkaa vain tottua ajatukseen, että turhaan. Nautin nyt tästä huolettomasta hetkestä, sillä onhan tässä tiedossa taas hieman stressinpoikasta jonkin ajan kuluttua. Vaikka uskottelen itselleni olevani stressaamatta, niin minkäs ihminen ajatuksilleen voi..

Koittakaa tekin elää onnellisessa hetkessä. Mäkin yritän, vaikkei se aina helppoa ole. Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ♥