Me tuotiin sunnuntaina Lohjalta saapuessamme kotiin Pepin vanha flexi. Molemmat koirat toimii paremmin flexillä, vaikka onhan siinäkin huonot puolensa. Meillä on myös Pepin vanha peti, joka on täynnä poikien leluja ja joskus Ramos sukeltaa lelujen sekaan möhisemään.
Vappuaattona tulee vuosi Pepin poismenosta. Flexin käyttöönotto herätti tunteita ja musta tuntui, että mun täytyy tulla tänne kirjoittelemaan ja selvittelemään hieman ajatuksia. Mun mielestä on ihanaa, että Pepi on meidän arjessa mukana juuri näiden tavaroiden myötä. Mun on myös pitkään pitänyt tilata Ifolorilta kuvakooste sekä Pepistä että meidän muista koirista ja joistain inspiraatiokuvista.
Vuosi on kulunut hirveen nopeesti, mutta suru ei ole kadonnut mihinkään. Facebook muistuttaa mua viikottain vuosien takaisista muistoista tuon ihanan karvanaaman kanssa. Remyn ja Ramoksen olemassaolo helpottaa hieman ikävän ja ahdistuneisuuden tunnetta, mutta ei mikään korvaa Pepiä.
Vaikka suru ei kuole koskaan, se helpottaa ajan myötä. Ainakin se muuttaa muotoaan. En enää päivittäin itke poismenneen koiran perään, mutta edelleen viikottain muistelen niitä kauniita hetkiä ilolla ja välillä myös kyynelten kera. Joskus edelleen kysyn, että miksi? Miksi juuri Pepi? Miksi sen huonovointisuus tuli esiin niin myöhään? Miksi sen piti lähteä heti täytettyään 8 vuotta? Miksi juuri vappuna?
Tämän vuoden vappu on erilainen. Jokainen vappu tästä eteenpäin tulee olemaan erilainen ja olen jo päättänyt sytyttää jokaisena vappuaattona kynttilän Pepin muistoksi. Se on vähintä, mitä voin tehdä ♥
No comments:
Post a Comment
Piristä päivääni kommentilla ♥