ERITYISLAPSI

Voisinpa lurauttaa teille muutaman sanasen tai jopa lauseen koirakuulumisia. Luin ennen tän tekstin kirjoittamista vanhoja postauksia meidän Ramosista ja tietyt jutut toistuu teksteissä aika monta kertaa. Teen parhaani, ettei tää postaus ole pelkästään vanhan toistamista vaan myös uusia juttuja ilmenisi. Ja niitä varmasti on.

Meidän perheen koiraluku kasvoi tuossa lokakuussa kolmesta neljään, kun isin naisystävä hankki itselleen mittelspitzin. Mittelspitz on yksi saksanpystykorva roduista. Se on kooltaan keskikokoinen eli yksi isompi kuin meidän kleinspitzit. Tulokas otettiin vastaan ihan hyvin, kunhan Ramos rohkaisi itsensä ja uskalsi jopa leikkiä tuon uuden tyypin kanssa. Kuvaa Dontusta ei valitettavasti ole, mutta eiköhän jossain vaiheessa hänkin pääse esiintymään blogin puolella.

Mä oon alusta asti puhunut, että Ramos on meidän erityislapsi. Ramos vaatii melkoisen tiukkaa kuria, pitkää pinnaa ja joustavuutta. Meillä kesti pahin vaihe puoli vuotta. Ei se toki vieläkään ole ohi, mutta moni asia on helpottunut ja alkanut pikkuhiljaa menemään tuon touhottajan kaaliin. Uskon, että Ramosin kanssa tullaan taistelemaan voimakkaasti koko sen eliniän ajan. 

Tästä syystä Remy on jäänyt vähemmälle huomiolle ja hieman taka-alalle. Kerran päivässä Ramos kuitenkin käy yksin ulkona ja silloin toinen meistä jää Remyn kanssa kaksistaan. Tällöin Remy saa extraluun purtavaksi, kaksinkeskisen leikkihetken tai privaatin koulutussession. Ja voi, että se nauttii saada olla huomion keskipisteenä ♥

Ramosin kanssa koirakohtaamisia lenkillä ollaan vältetty. Pientä toivoa antoi kuitenkin tutustuminen Donin kanssa. Kesti noin kaksi päivää, että Ramos tottui. Eli mahdottomuus ei ole tutustuttaa tuota jästipäätä muihin koiriin. Kyse taitaa olla enemmän tottumattomuudesta ja jännittämisestä. Ramos saattaa satunnaisesti haukkua myös ohikulkevia ihmisiä, mutta nykyään se ottaa lähes aina kontaktin, kun ihminen lähestyy. Onpahan sentään jotain oppinut näiden raivareiden ja hampaiden kiristelyjen lomassa.

Ramos on kuitenkin todella hellyydenkipeä ja herttainen pieni mies. Ramos hakeutuu paljon kainaloon ja syliin ja on todella rauhallinen rapsutustilanteissa. Toisin kuin Remy, joka ei ihmisiä kohdatessa meinaa millään pysyä housuissaan. Remyn kanssa ollaankin alettu harjoittelemaan rauhoittumista, joka nyt on vielä toistaiseksi melko vaiheessa.

Oon todella onnellinen ja helpottunut siitä, että ollaan jaksettu näinkin pitkälle. Periksi ei missään nimessä anneta, sillä tuo nuorimmainen alkaa päivä päivältä useammin heittäytyä selälteen, kun tarve vaatii. Nytkin ne iloisesti tuolla pöhisee ja ähisee ja aina välillä Remy muistaa näyttää, kuka se pomo nyt olikaan. Sitten, kun Remylle riittää se menee sängyn alle piiloon. Ja se tuntuu olevan molemmille ihan hyvä ratkaisu.

Joskus sitä ajattelee olevansa surkea koiranomistaja, joka ei ota vastuuta eikä jaksa keskittyä tarpeeks koiransa kouluttamiseen. Toisaalta oon antanut itelleni paljon anteeksi, sillä kuten jokainen meistä täällä myös koirat ovat erilaisia, eikä kaikille tehoa samanlaiset keinot. Tämän hetkiseen tilanteeseen olen todella tyytyväinen, vaikka ihan hirmuisesti on vielä treenattavaa ja pinnan venyttämistä tiedossa. Kyllä sitä vielä joku päivä saa taputtaa itteään olalle ja oikein kunnolla.