PERHEESTÄ

Mä synnyin vuonna 1992 heinäkuun alussa Lohjalla ja tein kahdesta ihmisestä äidin ja isin. Ainoana lapsena olemisesta muistikuvat ovat olemattomat, mutta olen nähnyt paljon kuvia niistä ajoista. Me asuimme Lohjan keskustassa, mutta aika nopeasti muutimme Virkkalaan. Siihen taloon, missä mä vietin lapsuuteni ja kasvoin.

Kesän lopulla vuonna 1995 musta tuli isosisko maailman rakkaimmalle nyytille. Tuo nyytti sai lempinimekseen Ansku. Musta tuntuu, että mä olen aina ollut isosisko, sillä muistan pitkältäkin aikoja meistä kahdesta, siskoksina. Kuopuksena Ansku oli äidin vauva, mä en ollut koskaan mustasukkainen enkä ole vieläkään. En muista sellaista tunnetta, eikä mulle oo koskaan sanottu että olisin ollut mustasukkainen. Tilanne oli ennemminkin ehkä päinvastoin. Ei tosin enää.

Me leikimme paljon yhdessä, meillä oli paljon yhteisiä kavereita. Harvoin riitelimme kunnolla, mitä nyt joskus saatoin vääntää Anskun kättä tai puristaa sitä niin, että siltä tuli itku. Olin myös kova ärsyttämään. Mutta koskaan emme ole ottaneet kunnolla yhteen. Vähän vanhempina kinastelua on ollut lähinnä tietokonevuoroista, siivouksesta ja autosta.

Olemme Anskun kanssa olleet aina yhdessä. Me kasvoimme samassa ympäristössä ja olimme samassa päiväkodissa. Ala-asteella olimme kolme vuotta samaan aikaan, mutta sen jälkeen meidän yhteinen koulutaival loppui. Kun mä menin ylä-asteelle, kiinnostuksen suunta perheestä vaihtui kavereihin. Siihen aikaan olimme sen ikäisiä, että olimme aivan eri aaltopituudella. Samoin kävi, kun Ansku kohtasi ylä-asteen. Vuonna 2011 Ansku aloitti lukion Helsingissä. Näimme harvemmin ja se lähensi meitä. Olemme olleet koko ajan läheisiä kaikesta huolimatta. Jos välit voivat vieläkin lähentyä, niin ne ovat lähentyneet mun muuton myötä.

Monet sanoo mun ja Anskun olevan todella samannäköiset, mutta luonteet meillä on aivan erilaiset. Myös kiinnostuksen kohteet on aika erilaiset ja mielipiteet eriävät ja joskus niiden takia törmäämme yhteen. Erilaisuus on meidän kohdalla hyvä, koska niin mä tunnen meidän täydentävän toisiamme eikä toiseen kyllästy samalla tavalla. Niitä harvoja yhteentörmäyksiä tulee tilanteissa kun esimerkiksi toisen tapa tehdä asioita ärsyttää.

Joskus mä toivoin, että meidän perhe olisi suurempi ja mulla olisi enemmän sisaruksia. Nykyään mä olen todella kiitollinen siitä, että mulla on edes yksi sisarus ja onnellinen siitä, että niitä on vain yksi ♥ Välit ei välttämättä muuten olisi tällaiset kuin ne nyt on.

Äiti on aina äiti. Olemme olleet aina läheisiä kaikista riidoista ja yhteenotoista huolimatta. Äiti on aina ollut huolehtiva, rakastava ja asettanut meille selvät rajat ♥. Olemme äidin kanssa aika samanluonteisia ja siksi meillä on kolahtanutkin aika usein yhteen.  Ja niitä yhteenottoja tulee vieläkin. Se kuitenkin kuuluu asiaan, eikä meidän riidat ole koskaan kestänyt kauaa. Ei me haluta riidellä.

Äidin ansiosta musta on tullut siisti ja täsmällinen. Äidin ansiosta mä tajuunkin tästä elämästä ja sen ylläpitämisestä jotain. Mun muutettua pois olemme äidin kanssa lähentyneet tosi paljon. Soitellaan viikottain ja ne puhelut kestää sen puoli tuntia. Silloin 16-vuotiaana luulin pärjääväni ilman äitiä, mutta nyt 22-vuotiaana musta tuntuu, että mä vielä tarvitsen sitä ja niin mä tarvitsenkin. Jokaisen pulman kohdalla mä soitan äitille, sillä se osaa auttaa. Jotenkin musta tuntuu, että tää suhde on "helpottunut" kun mä muutin pois kotoa.

Mä olen aina ollut isin tyttö. Se varmaan johtuu osittain siitä, että isi muutti pois kun mä olin pieni. Pienenä mä kuulemma olin isin näköinen, mutta vanhempana sekin fakta on tainnut muuttua. Mä oon aina tullut isin kanssa hyvin toimeen eikä me koskaan riidellä ♥. Teini-iässä mä nyt saatoin haastaa riitaa ihan kenen kanssa vaan, mut mä voin hyvillä mielin laittaa sen iän piikkiin. Silloin isi oli ehkä vähän tiukempi kuin äiti, mutta se ei koskaan jotenkin näyttäny sitä. Nykyään meillä on isin kanssa aina hauskaa. Meillä on molemmilla yhtä surkea huumorintaju, joille jaksetaan aina nauraa. Isi on aina ollut tosi huolehtiva, joskus jopa liikaakin. Isi on myös tosi rakastava ja kertoo sen ja muistuttaa aika ajoin. Yhteentörmäyksiä ei oikeastaan koskaan ole, mulla vain menee joskus hermot. Varsinkin jos mä olen väsynyt tai muuten ärsyyntynyt.

Isi on ollut meidän elämässä aina. Ollaan aina säännöllisesti nähty ja oltu yhdessä. Pienenä mä usein itkin erolapsuutta eikä siitä paljoakaan puhuttu. Musta tuntui, että puhuminen on turhaa, sillä se ei muuttaisi mitään. Vanhempana sen kanssa on oppinut elämään. Kun mä menin ylä-asteelle, niin isi muutti Lohjalle. Lähemmäs meitä ja siitä lähtien me saatiinkin oikeestaan tulla ja mennä miten halutaan. Enää ei ollut sitä 'jokatoinen viikonloppu isillä' ja saatiin nähdä molempia yhtä paljon.

Eikä pidä unohtaa loppuja perheenjäseniä. Kesällä 2005 meistä tuli koiranomistajia meidän ihkaensimmäisellä koiranpennulle, Zorrolle. Tuo harmaankirjava australianpaimenkoira haettiin Huittisista ja se asettui meille hyvin nopeasti. Zorro oli pienenä aikamoinen riiviö, mutta silti me kaikki rakastuttiin siihen heti ♥. Zorro on aina ollut mulle tärkeä ja rakas, mutta Anskulla on siihen parempi ja rakastavampi suhde.

Syksyllä 2007 meidän kotiin muutti puolivuotias harmaankirjava shetlanninlammaskoira, joka oli saanut nimensä jo kennelistä: Pepi. Pepi on tullut Zorron kanssa toimeen alusta asti ja ne ovat keskenään kuin paita ja peppu. Pepi on hieman rauhallisempi kuin Zorro, mutta tuhat kertaa ahneempi. Pepi on alusta asti ollut mun sylihauvavauva ja kaikista karvakasoista mulle se kaikista rakkain ♥.

Lisää meidän koirista voit lukea täältä.

Mä muutin kotoa pois vasta 21-vuotiaana. Kaikki mun parhaat ystävät asui jo silloin omillaan. Mä muutin pois myöhään osakseen siksi, että mun elämäntilanne ei vaatinut muuttoa. Mä opiskelin Lohjalla ja mun kaikki ystävät ja läheiset asuivat Lohjalla. Eikä mua ole koskaan työnnetty pois kotoa ♥. Isi olisi ainakin mielellään pitänyt mut vielä vuoden kotona. Mun ei ole ollut tarvetta tai kiirettä muuttaa aikasemmin, sillä mun on aina ollut hyvä olla kotona. Mulla on mun perheeseen hyvä ja läheiset välit. Ollut aina. Ja siksi se poismuuttaminenkin oli helpompaa kun sen aika tuli. Mun läheiset asuu edelleen Lohjalla, mutta opiskelut on Järvenpäässä ja työ Espoossa. Ainoastaan niiden perässä mä muutin pois mun läheisten luota.

Siinä minun perheeni sieltä ihan kotikodista. Millaisia perheitä teillä on? Tuletteko keskenänne hyvin toimeen? Kommentoi ja kysy ihmeessä lisää! Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille ♥