Tällä kertaa kuulumisia lattian rajasta, meidän nuorimmaisen suusta, jos se vain osaisi puhua. Ei voida kuin arvailla, mitä ton pikkumiehen päässä liikkuu päivittäin.
Kello on hieman yli viiden ja mammakin on viimein päässyt kotiin asti. Voin hetken hengähtää keittiössä pyörimisen jälkeen. Välillä kuitenkin täytyy vilkuilla ulko-oven suuntaan ja kuunnella, mitä siellä rapussa oikein tapahtuu. Sen jälkeen nousen mamman jalkaa vasten ihmetellen. Mamma ei kuitenkaan huomio meitsiä millään lailla, joten tyydyn keräilemään mahdollisia aarteita keittiön lattialta isin ruoanlaiton jäljiltä.
Päivät on meikäpojalle pitkiä. Pahimpina päivinä joudun olemaan yksin jopa 9 tuntia. Eihän sille mitään voi, sillä isin ja mamin on pakko käydä töissä. Päivisin nukun, leikin leluilla, pidän vahtia ja tsekkailen välillä ikkunasta maailman menoa. Riemu repeää viimein kun ulko-ovi käy ensimmäisen kerran iltapäivän aikana. Hienointa on, kun sekä isi että mami on tulleet kotiin. Silloin meitsillä on rauha maassa.
Ruokaa saan kaksi kertaa päivässä. Söisin tietenkin enemmän, jos vain saisin. Välillä isi antaa mulle sipsejä maisteltavaksi ja äidiltäkin on saattaa joskus pieni pala omenaa herua. Isi kuitenkin herkuttelee mun kanssa enemmän. Aamulla ennen porukoiden lähtöä töihin olen saanut puolikkaan Dentasticksin ja se on kyllä mun suurinta herkkua!
Ulkona pääsen käymään kolme kertaa päivässä. Päivällä pidempi lenkki ja illalla ja aamulla hieman lyhyemmät. Sade on kauhea ulkoilukeli. Muuten kaikki kelpaa. Hangessa on hauska loikkia niin, että lumi valtaan meitsin karvapeitteen kokonaan. Pitkät lenkit on kivoja, mutta niiden jälkeen joutuu yleensä pesulle ja sieltähän yritän aina parhaani mukaan livahtaa pois. En vaadi pitkiä lenkkejä, mutta sen takia mun kanssa täytyykin sitten leikkiä enemmän.
Olen kiltti, kaikkia rakastava, nopea oppimaan, utelias, energinen ja kiltti tapaus. Korvat mulla on toisinaan ainoastaan koristeena. Varsinkin, kun ympärillä on jotain mielenkiintoista. Naapurit rakastavaa mua, kuten myös porukoideni perheet ja ystävät. Olen ehdottomasti kaikkien kaveri. Tosin, naapurin yksi naaras ei oikein välitä musta, vaikka kovin haluaisinkin tutustua häneen.
Turkkiani hoidetaan kerran viikossa ja meikäpoika kyllä rakastaa sitä. Aina, kun mamma näyttää mulle harjaa, on vaan hirveen pakottava tarve kiehnätä sitä vasten. Istun nätisti mamman harjatessa rintakarvoja ja seisaalteen onnistuu selän, hännän ja kylkien harjaus. Villahousujen ja vatsakarvojen harjaaminen ei ole niin mukavaa, mutta kaipa niistäkin on hyvä pitää huoli. Kynnet pyritään hoitamaan kahden viikon välein ja sepä ei sitten ole yhtään kivaa!
Toivon, että kohta tulee se hetki, kun isi ja mamma on monta viikkoa mun kanssa putkeen kotona. Silloin me käydään mökkeilemässä ja ollaan paljon porukoiden kotikonnuilla Lohjalla. Saan myös leikkiä seniorikaverini Zorron kanssa. Se ei aina taida pitää musta, mutta kyllä me ihan hyvin toimeen tullaan.
Siihenkin taitaa mennä vielä tovi, mutta ehkä tää kaikki helpottaa tulevana viikonloppuna. Silloin me kuulemma lähdetään pitkälle ajomatkalle hakemaan mulle " pikkuveljeä ". Todellisuudessa mä oon varmaan sen eno. Tai jotain tollasta noi höpöttää. Mikähän se sellanen on..?
No comments:
Post a Comment
Piristä päivääni kommentilla ♥