Wednesday, 8 October 2014

PERHEESTÄ

synnyin vuonna 1992 heinäkuun alussa Lohjalla ja tein kahdesta ihmisestä äidin ja isin. Ainoana lapsena olemisesta muistikuvat ovat olemattomat, mutta olen nähnyt paljon kuvia niistä ajoista. Me asuimme Lohjan keskustassa, mutta aika nopeasti muutimme Virkkalaan. Siihen taloon, missä mä vietin lapsuuteni ja kasvoin.


Kesän lopulla vuonna 1995 musta tuli isosisko maailman rakkaimmalle nyytille. Tuo nyytti sai lempinimekseen Ansku. Musta tuntuu, että mä olen aina ollut isosisko, sillä muistan pitkältäkin aikoja meistä kahdesta, siskoksina. Kuopuksena Ansku oli äidin vauva, mä en ollut koskaan mustasukkainen enkä ole vieläkään. En muista sellaista tunnetta, eikä mulle oo koskaan sanottu että olisin ollut mustasukkainen. Tilanne oli ennemminkin ehkä päinvastoin. Ei tosin enää.

Me leikimme paljon yhdessä, meillä oli paljon yhteisiä kavereita. Harvoin riitelimme kunnolla, mitä nyt joskus saatoin vääntää Anskun kättä tai puristaa sitä niin, että siltä tuli itku. Olin myös kova ärsyttämään. Mutta koskaan emme ole ottaneet kunnolla yhteen. Vähän vanhempina kinastelua on ollut lähinnä tietokonevuoroista, siivouksesta ja autosta.

Olemme Anskun kanssa olleet aina yhdessä. Me kasvoimme samassa ympäristössä ja olimme samassa päiväkodissa. Ala-asteella olimme kolme vuotta samaan aikaan, mutta sen jälkeen meidän yhteinen koulutaival loppui. Kun mä menin ylä-asteelle, kiinnostuksen suunta perheestä vaihtui kavereihin. Siihen aikaan olimme sen ikäisiä, että olimme aivan eri aaltopituudella. Samoin kävi, kun Ansku kohtasi ylä-asteen. Vuonna 2011 Ansku aloitti lukion Helsingissä. Näimme harvemmin ja se lähensi meitä. Olemme olleet koko ajan läheisiä kaikesta huolimatta. Jos välit voivat vieläkin lähentyä, niin ne ovat lähentyneet mun muuton myötä.

Monet sanoo mun ja Anskun olevan todella samannäköiset, mutta luonteet meillä on aivan erilaiset. Myös kiinnostuksen kohteet on aika erilaiset ja mielipiteet eriävät ja joskus niiden takia törmäämme yhteen. Erilaisuus on meidän kohdalla hyvä, koska niin mä tunnen meidän täydentävän toisiamme eikä toiseen kyllästy samalla tavalla. Niitä harvoja yhteentörmäyksiä tulee tilanteissa kun esimerkiksi toisen tapa tehdä asioita ärsyttää.

Joskus mä toivoin, että meidän perhe olisi suurempi ja mulla olisi enemmän sisaruksia. Nykyään mä olen todella kiitollinen siitä, että mulla on edes yksi sisarus ja onnellinen siitä, että niitä on vain yksi ♥ Välit ei välttämättä muuten olisi tällaiset kuin ne nyt on.


Äiti on aina äiti. Olemme olleet aina läheisiä kaikista riidoista ja yhteenotoista huolimatta. Äiti on aina ollut huolehtiva, rakastava ja asettanut meille selvät rajat ♥. Olemme äidin kanssa aika samanluonteisia ja siksi meillä on kolahtanutkin aika usein yhteen.  Ja niitä yhteenottoja tulee vieläkin. Se kuitenkin kuuluu asiaan, eikä meidän riidat ole koskaan kestänyt kauaa. Ei me haluta riidellä.

Äidin ansiosta musta on tullut siisti ja täsmällinen. Äidin ansiosta mä tajuunkin tästä elämästä ja sen ylläpitämisestä jotain. Mun muutettua pois olemme äidin kanssa lähentyneet tosi paljon. Soitellaan viikottain ja ne puhelut kestää sen puoli tuntia. Silloin 16-vuotiaana luulin pärjääväni ilman äitiä, mutta nyt 22-vuotiaana musta tuntuu, että mä vielä tarvitsen sitä ja niin mä tarvitsenkin. Jokaisen pulman kohdalla mä soitan äitille, sillä se osaa auttaa. Jotenkin musta tuntuu, että tää suhde on "helpottunut" kun mä muutin pois kotoa.


Mä olen aina ollut isin tyttö. Se varmaan johtuu osittain siitä, että isi muutti pois kun mä olin pieni. Pienenä mä kuulemma olin isin näköinen, mutta vanhempana sekin fakta on tainnut muuttua. Mä oon aina tullut isin kanssa hyvin toimeen eikä me koskaan riidellä ♥. Teini-iässä mä nyt saatoin haastaa riitaa ihan kenen kanssa vaan, mut mä voin hyvillä mielin laittaa sen iän piikkiin. Silloin isi oli ehkä vähän tiukempi kuin äiti, mutta se ei koskaan jotenkin näyttäny sitä. Nykyään meillä on isin kanssa aina hauskaa. Meillä on molemmilla yhtä surkea huumorintaju, joille jaksetaan aina nauraa. Isi on aina ollut tosi huolehtiva, joskus jopa liikaakin. Isi on myös tosi rakastava ja kertoo sen ja muistuttaa aika ajoin. Yhteentörmäyksiä ei oikeastaan koskaan ole, mulla vain menee joskus hermot. Varsinkin jos mä olen väsynyt tai muuten ärsyyntynyt.

Isi on ollut meidän elämässä aina. Ollaan aina säännöllisesti nähty ja oltu yhdessä. Pienenä mä usein itkin erolapsuutta eikä siitä paljoakaan puhuttu. Musta tuntui, että puhuminen on turhaa, sillä se ei muuttaisi mitään. Vanhempana sen kanssa on oppinut elämään. Kun mä menin ylä-asteelle, niin isi muutti Lohjalle. Lähemmäs meitä ja siitä lähtien me saatiinkin oikeestaan tulla ja mennä miten halutaan. Enää ei ollut sitä 'jokatoinen viikonloppu isillä' ja saatiin nähdä molempia yhtä paljon.


Eikä pidä unohtaa loppuja perheenjäseniä. Kesällä 2005 meistä tuli koiranomistajia meidän ihkaensimmäisellä koiranpennulle, Zorrolle. Tuo harmaankirjava australianpaimenkoira haettiin Huittisista ja se asettui meille hyvin nopeasti. Zorro oli pienenä aikamoinen riiviö, mutta silti me kaikki rakastuttiin siihen heti ♥. Zorro on aina ollut mulle tärkeä ja rakas, mutta Anskulla on siihen parempi ja rakastavampi suhde.

Syksyllä 2007 meidän kotiin muutti puolivuotias harmaankirjava shetlanninlammaskoira, joka oli saanut nimensä jo kennelistä: Pepi. Pepi on tullut Zorron kanssa toimeen alusta asti ja ne ovat keskenään kuin paita ja peppu. Pepi on hieman rauhallisempi kuin Zorro, mutta tuhat kertaa ahneempi. Pepi on alusta asti ollut mun sylihauvavauva ja kaikista karvakasoista mulle se kaikista rakkain ♥.

Lisää meidän koirista voit lukea täältä.

Mä muutin kotoa pois vasta 21-vuotiaana. Kaikki mun parhaat ystävät asui jo silloin omillaan. Mä muutin pois myöhään osakseen siksi, että mun elämäntilanne ei vaatinut muuttoa. Mä opiskelin Lohjalla ja mun kaikki ystävät ja läheiset asuivat Lohjalla. Eikä mua ole koskaan työnnetty pois kotoa ♥. Isi olisi ainakin mielellään pitänyt mut vielä vuoden kotona. Mun ei ole ollut tarvetta tai kiirettä muuttaa aikasemmin, sillä mun on aina ollut hyvä olla kotona. Mulla on mun perheeseen hyvä ja läheiset välit. Ollut aina. Ja siksi se poismuuttaminenkin oli helpompaa kun sen aika tuli. Mun läheiset asuu edelleen Lohjalla, mutta opiskelut on Järvenpäässä ja työ Espoossa. Ainoastaan niiden perässä mä muutin pois mun läheisten luota.

Siinä minun perheeni sieltä ihan kotikodista. Millaisia perheitä teillä on? Tuletteko keskenänne hyvin toimeen? Kommentoi ja kysy ihmeessä lisää! Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille ♥

Tuesday, 7 October 2014

VIIME PERJANTAI


Me päätettiin Jessen kanssa, että halutaan tässä syksyllä järjestää jonkinlaiset illanistujaiset ja kutsutaan kaikki meijän läheisimmät ystävät tänne meille. Mä ihan kelasin, jos tästä tehtäisiin ihan perinne. Suurin syy tälle oli ehkä se, että lähes kukaan mun ystävistä ei päässyt mun synttäreille silloin heinäkuussa ja Jessen synttäreitä me vietellään vasta marraskuun tienoilla ja siellä ei kuitenkaan ole ihan sama kokoonpano kuin mun synttäreillä esimerkiksi. Näin me sitten päätettiin perjantaina 3.10 kutsua tänne meijän kotiin jengiä.

Kaiken kaikkiaan meitä oli Facebook-tapahtumassa 20 tyyppiä, eli me kutsuttiin tänne 18 heeboa reivaamaan. Loppujen lopuksi meitä oli koko illan aikana 12 ihmistä, eli yllättävän moni onneksi pääsi paikalle. Aika moni tuli autolla ja harva joi, mutta se ei paljookaan meijän iltaa hidastanut. Ensimmäiset vieraat tulivat siinä puoli kahdeksan pintaan ja viimeinen vieras lähti meiltä seuraavana aamuna kello yhdeksän.


Lopulta puolet tosta porukasta lähti viettämään jatkamaan iltaa Helsingin yöelämään. Meillä oli joukossa niin Espoo-, Lohja- ja Helsinkivahvistukset, joten monikaupunkilaisuutta oli ilmassa. Mä kun en ole mikään konkari noissa Helsingin baareissa, niin mä päätin hyvän ystäväni antaa valita meille se illanviettopaikka, joka oli Baarikärpänen. Ja mun mielestä se oli nappivalinta! Meijän ei kauheesti tarvinnut jonottaa sisälle tai juomia ja tanssilattiallakin oli kivasti tilaa koko poppoolle. Ja siellä tanssilattialla me vietettiinkin koko se ilta.

Aika nopsaan me lähdettiin kuitenkin kotia päin. Osa jengistä oli vähän siinä kuosissa, että oli aikakin lähteä. Mua vaivasi hirveä väsymys jo illan alettua ja illan aikana mulle tuli hirvee hedari, joka kestikin ihan lauantai-iltaan asti.

Tarjoilut meidän budjetista johtuen oli aika vähäiset, mutta vieraat oli tyytyväisiä ja lähes kaikki meijän tarjoilut meni kaupaksi! Tarjolla meillä oli: kahta eri sipsilajia ja molemmille omat dipit, liha- ja munariisipasteijoita, hedelmä-, suklaa- ja salmiakkikarkkeja ♥

Kaikenpuolin ilta oli todella onnistunut ja mä oon todella iloinen siitä, että mun ympärillä ja lähettyvillä on näin hyviä ja rakkaista ystäviä! Kiitos vielä kaikille osallistujille, te teitte illasta täydellisen ♥

Nyt meillä onkin Jessen kanssa diili, että ennen laivareissua, joka sijoittuu tuonne marraskuun puoleen väliin asti, niin otetaan ihan rauhassa. Marraskuussa meillä tuntuu muutenkin olevan niin paljon kaikkea, että tää lokakuu on hyvä pitää taukoa!

Ihanaa tiistaipäivän ja -viikon jatkoa mun ihanille lukijoille ja kaikille muille, jotka tän postauksen luki ♥

Monday, 6 October 2014

UUTTA KOTIIN

Mä oon tosiaan vähän vaihdellut olohuoneen järjestystä, sillä kyllästyn todella nopeasti. Marsuhäkki sai siis joutaa kellariin ja tilalle tulivat parhaalta ystävältäni saadut aidat. Teimme niistä Jessen kanssa aitauksen marsuille ja koko helahoito vaihtoi paikkaa ikkunaseinälle, sohvan edustalle.

Silloin tyhjälle seinälle, tv-tason vierustalle jäi valkoinen ammottava tila, johon mä keksinkin sitten heti ratkaisun. Myin kesällä valkoiset sisustustikkaat pois, sillä ne eivät enää mahtuneet meidän kotiin. Ihan pienoisen hetken kaduin niiden myyntiä, mutta sitten muistinkin, että ne olivat makuuni hieman liian pitkät ja vähän taisivat olla myös kierot. Sitten alkoikin uusien metsästys.

En meinannut millään löytää haluamiani, valkoisia ja lyhyitä sisustustikkaita, kunnes Hobby Hall tärppäsi ja pelasti! Halusin tikkaat meille ennen illanistujaisia, koska olin päättänyt mitä niille laitetaan jne. Tikkaat saapuivat meille 5 päivää tilauksen jälkeen ja mä aloin heti samana iltana niitä kasailemaan ja sommittelemaan paikoilleen.

Tikkaille pääsi mun vaaleansininen pieni aaltomaljakko, Jessen ja mun kummitädin kuvat, enkelikoriste, korupuu ja kynttilät -laatikko. Lisäksi kiedoin Kodin1:stä ostamani palloiset sisustusvalot toiselle jalalle ♥

Olin myös pitkään haaveillut sisustusvaloista kun jo parit ostinkin muutama viikko takaperin Kodin1:stä. Tikkaissa olevat pallovalot saivat kaverikseen samaisesta puljusta ostetut valkoiset valo-oksat. Mä halusin niitä ihan kaksi kimppua, koska ne oli niin ihanan näköisiä! Oksille ostin Kodin1:stä harmaan ruukun, joka mätsää meidän kodin värimaailman oikein kivasti. Ruukkuun ajattelin jossain vaiheessa ostaa vielä koristekiviä.


Makuuhuoneessa on ollut yksi seinä tyhjänä koko meidän tähän astisen asumisen ajan. Mä pitkään suunnittelin niihin kuvakollaaseja mun ystävistä, meidän koirista ja musta ja Jessestä. Tietenkään mä en mitään noista ole saanut vieläkään aikaiseksi, mutta aikomuksena on vielä nekin hankkia! Sen sijaan ostin IKEA:sta sisustustarran oksasta, jossa kukkii vaaleanpunaiset kukat. Tämä siksi, että makuuhuonessa on kaksi vaaleanpunaista pullomattia, mun vaaleanpunaiset syntymälahjat ja vaaleanpunainen tekokukka. Lisäksi makuuhuoneen värimaailmaan kuuluu ruskea ja näin ollen tarran oksa sopii kivasti juuri tuohon seinälle.


Tällaista uutta kivaa tällä kertaa eksynyt meidän kotiin! Mites teillä? Muuttuuko kodin sisustus vuodenajan mukaisesti? Kommentoi! ♥

Sunday, 5 October 2014

MUUTAMA UUSI IHANUUS


Tulin tänne pikaisesti heittää teille pari biisulit, mitä on aika kiva fiilistellä näin syksyisinä iltoina! Mulla on ensi viikolla tiedossa näyttöviikko, sillä työharjoittelu loppui perjantaina. Ensi viikon jälkeen siis blogi palailee pikku hiljaa omaan rytmiinsä ja postauksiakin olisi luvassa useammin. Kiitos kaikille kun ootte jaksanu olla mukana ja ootte odotelleet. Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille ja tsemppiä uudelle viikolle! ♥