VUOSIPÄIVÄN KUNNIAKSI

21. tammikuuta me vietettiin Jessen kanssa 2. kihlajaispäivää. Sen kunniaksi Jesse vei mut syömään Helsingin syövereihin:

Musta on tosi ihanaa, kun Jesse vie mua välillä syömään tai elokuviin. Ja hän vielä ilmoittaa siitä mulle etukäteen. Tykkään hirveesti yllätyksistä, mutta Jesse pelkää epäonnistumista. Mä saatan helpostikin töksäyttää jotain sopimatonta, mikä ei tietenkään ole ihailtava piirre ainakaan kaikissa tilanteissa. Mä oon myös ravintolaruoan suhteen melko nirso. Listalla täytyy olla kanaa, kalaa tai pastaa. Ja senpä takia me valittiin lauantain ruokapaikka yhdessä ja Jesse sitten teki varauksen kyseiseen ravintolaan.

Mentiin luonnollisesti autolla, sillä molemmat juo mieluiten ruoan kanssa vettä. Lisäksi mä ajan mielelläni Helsingin keskustaan, koska haluan kehittää mun ajotaitoja. Mä pelkään ajamista tosi usein, mutta ajan silti huonoissakin olosuhteissa, jotta se ajamisen taito säilyisi mahdollisimman pitkään. Mä myös tykkään ajaa, vaikka välillä vähän pelottaakin.

Päätimme mennä syömään Helsingin keskustassa sijaitsevaan Ravintola Bravuriaan. Olimme hieman katselleet ruokalistaa etukäteen netissä, joten kovinkaan kauaa ei tarvinnut miettiä mitä söisimme. Päätimme syödä ihan pitkän kaavan mukaan eli alku-, pää- ja jälkiruoan. 

Söin alkuruuaksi luomumozzarellaa tomaatin ja peston kera. Annos oli erittäin hyvä, sillä en ollut pitkään aikaan syönyt tuota rakastamaani yhdistelmää. Pääruokana mulla oli kanaa kasvisten, vuohenjuuston, punajuurikastikkeen ja rosmariiniperunoiden kanssa. Mulla oli kovat ennakkoluulot tuosta kastikkeesta, mutta se olikin yllättävän hyvää! Annos oli todella täyttävä, mutta siitä huolimatta otin vielä jälkiruoaksi omenakakkua suolakinuskin ja pähkinöiden kera. Annos ei ollut oikein mun makuun, mutta kiltisti söin kaiken ja ainakin mansikat oli hyviä :)

Jesse puolestaan söi alkuruuaksi pecorinojuustoa viikunahillon kanssa. Annos maistui hänelle ja mäkin sain siitä pienen maistiaisen, mutta mä en oikein välitä erikoisjuustoista..

Pääruuaksi Jesse söi pastaa karitsan sisäfileellä, tomaattikastikkeella, kevätsipulilla, sienillä ja pekonilla maustettuna. Annokseen piti lisätä hieman suolaa, sillä makuumme se oli hieman mauton. Annos oli suuri ja Jesse jaksoi juuri ja juuri syödä kaiken.

Jälkiruokana Jesse nautiskeli sitruunapannacottaa suklaabrowniella, sitruunalakritsalla ja lakritsakastikkeella. Tämä oli luultavasti Jessen suosikki tuona iltana. Mä en annoksesta kauheesti välittänyt, mutta tulipahan ainaki maistettua.

Loppuun olisi parhaiten sopinut meidän yhteisselfie, mutta se jäi tällä kertaa. Ilta oli oikein kiva ja ruokailun jälkeen tultiin kotiin kattomaan Haluatko Miljonääriksi? -ohjelmaa. Miten teidän lauantai sujui? Oliko tiedossa vain koti-iltaa vai kävitkö kenties jossain humputtelemassa vai ihan vain istumassa iltaa jossain?

SANANEN ELOKUVASTA

Me oltiin Jessen kanssa viime lauantaina elokuvissa, sillä Jesse sai joululahjaksi kaksi ilmaislippua Finnkinoon. Leffaksi valittiin komediaelokuva Daddy's Home, jota on tv:ssäkin ahkerasti mainostettu.

Mulla ei ollut kyseisen leffan suhteen suuria odotuksia, sillä mulla on tapana odottaa elokuvilta liikaa ja silloin saan aina pettyä. Mua kuitenkin kiehtoi elokuvassa lähinnä Mark Wahlberg, joka on tullut tunnetuksi mm. Ted ja Ted 2 elokuvista. Mä tykkään muutenkin amerikkalaisista komedioista, sillä niiden päätön huumori uppoo muhun todella herkästi.

Wahlbergin lisäksi Daddy's Homessa näyttelee toinen tunnettu näyttelijä Will Ferrel. Ferrel näyttelee elokuvassa täydellisyyttä tavoittelevaa isäpuolta, joka tekee kaikkensa tullakseen toimeen vaimonsa kahden lapsen kanssa. Kuviota tulee kuitenkin häiritsemään lasten biologinen isä (Wahlberg) ja tästä alkaakin isien välinen taisto lasten suosiossa.

Mun mielestä elokuva oli hauska. Siinä oli juoni ja ne tutuksi tulleet iloiset ja riemukkaa kohtaukset, kuten myös ne surkeammatkin hetket. Lopulta päähahmot vetävät kilpailunsa aivan äärirajoille ja äkkiä molemmat ovat solmussa suhteessa lapsiin ja heidän äitiinsä. Elokuva päättyi perheen kannalta onnellisesti, vaikka biologinen isä saikin hauskan näpäytyksen lopulta.

Jos kukaan miettii menevänsä katsomaan tuon kyseisen leffan, voin suositella sitä teille lämpimästi. Varsikin, jos amerikkalainen päämäärätön huumori yhtään nappaa!

LAPSUUS - ARVOKAS ELÄMÄNVAIHE

Ajattelin kirjoittaa taas astetta syvällisempää postausta aiheesta, joka on viime viikkoina ollut erityisen lähellä mun sydäntä. Lapset ja heidän turvallisuus ja hyvinvointi on mulle kutsumustyö, enhän mä tähän ammattiin muuten kohta valmistuisi. Tässä postauksessa haluan kirjoittaa omia henkilökohtaisia kokemuksia lapsuudesta ja myös kokemuksia ihan opiskelijan näkökulmasta.

Päiväkodin pihalla pieni poika purskahtaa itkuun. Kertoo ikävöivänsä isiä. Isi on onneksi "vain töissä" eikä työmatkalla. Joten "ei se haittaa ollenkaan, sä näät iskän illalla". Mä sanoin ton, vaikka mua puristi rinnasta. Ihan kuin tuollainen lause tuossa vaiheessa helpottaisi ikävää. Jos se on tarpeeksi kova, sitä on todella vaikea unohtaa. Tiedän kokemuksesta. Mä oon ollut kova ikävöimään ja olen sitä vieläkin. Tiesin tasan tarkkaan, miltä tuosta pojasta sillä hetkellä tuntui. Mä en siinä hetkessä kuitenkaan pystynyt muuhun kuin lohduttamiseen ja läsnäoloon. Se onneksi auttoi sitä poikaa.

Muistan lapsuudesta, kun meidän faija asui pääkaupunkiseudulla ja me asuttiin äidin luona kotikaupungissamme. Myöhemmin se muutti vähän lähemmäksi meitä, mutta kuitenkin oli vielä puolen tunnin ajomatkan päässä. Oltiin silloin joka toinen viikonloppu isän luona ja joskus me oltiin siellä maanantai-aamuun saakka. Silloin hän toi meidät päiväkotiin. Isi on monta kertaa sanonut jälkeenpäin, että hän lähti sieltä aina tippa linssissä nähdessään, kun kaksi pientä nappisilmää vilkuttivat ikkunasta lähtevälle isille. Musta on ollut tosi koskettavaa kuulla tuo isin suusta. En muista kovinkaan usein ikävöineeni siinä tilanteessa ketään, sillä uusi päivä ja kaverit päiväkodissa vei ajatukset muualle. Eniten mä ikävöin nukkumaan mennessä. Mä muistan todella useita ikävän tunteita lapsuudesta. Suurin syy siihen oli, että vanhemmat asuivat eri osoitteissa. Mä paljon haaveilin siitä, että ne voisi palata yhteen. Mä en siitä koskaan halunnut puhua, koska asialle ei voisi tehdä juuri mitään. Ja näitä kaikkia asioita mä aloin miettimään tuon päiväkodissa itkevän pojan takia. Koska mä muistan, kuinka kamalaa se vanhemman ikävöinti voi olla.

Voin myöntää, että ikävöin joskus vieläkin. Vanhempia, pikkusiskoa, päiväkotiaikaa, lapsuuden kotia, yhteisiä tv-iltoja äidin kanssa ja sunnuntaisia ratsastustunteja, joita isi oli yleensä katsomassa. Mä ikävöin sitä aikaa, kun ei tarvinnut itse huolehtia taloudesta, laskuista, ruokaostoksista ja muista velvollisuuksista. Pystyi olemaan vain tyytyväinen, kun ruoka kannettiin pöytään ja meitä kuskattiin milloin mihinkin. Nykyään sitä joutuu huolehtimaan kaikesta itse: laskuista, ruokaostoksista, matkustustavoista jne.

Oon aina pelännyt sitä aikuisen ihmisen vastuuta. Oon aina ollut arka hoitamaan asioita. Yksi syy siihen varmasti on se, että meitä on voitu joskus paapoa vähän liikaa. Ja nyt se kostautuu. Nyt 1,5 vuotta itsekseen asuneena voin todeta, että eihän tämä kamalaa ole. Joskus epämiellyttävää, mutta ei ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tuskin silloin kukaan muuttaisi omilleen, jos itsenäistymisellä peloteltaisiin. Se on pelottavaa, mutta jokaisen tulee se kohdata. Ainakin jossain vaiheessa. Onhan aikuisuudessa se hyvä puoli, että asioihin pääsee vaikuttamaan. Enemmän kuin lapsuudessa.

Lapsuus on siis arvokasta aikaa. Vaikka sitä ei 5-vuotias tytön tylleröinen ymmärrä, niin ainakin sen ymmärtää myöhemmin. Lapsuus määrittelee hyvin pitkälti sen, mitä ihminen tulee olemaan tulevaisuudessa. Mä tekisin mitä vain, että jokainen lapsi maan päällä saisi elää ja kasvaa turvallisesti. Sehän ei tietenkään ole mahdollista, mutta aina voi ja pitääkin toivoa.

Sen lapsuuden kultaista aikaa osaa arvostaa vasta tässä iässä. Tietenkin kaikki ne, jolla lapsuus on ollut hyvä ja turvallinen. Musta tuntuu todella pahalta välillä kuulla, kun lapsi ei ole saanut olla lapsi. Tai, kun lapsi joutuu kokemaan sellaisia asioita, jotka ovat aikuisillekin hyvin rankkoja. Hyvin usein sitä miettii, miten rankkoja ne on lapselle. Vaikka välillä tuntuu, ettei oma lapsuus mennyt niin kuin oli toivonut, oon kuitenkin kiitollinen ja onnellinen siitä, että oon saanut hyvän kasvatuksen ja turvallisen kasvuympäristön ♥ Niiden ansiosta mä olen nyt tässä tällaisena. Ja se kaikki kiitos kuuluu rakkaille vanhemmille ja tietenkin isovanhemmille.

♥♥

Kuvat: we♥it

MISTÄ PIDÄN?

Mietiskelin yksi kaunis päivä postausideoita. Listalla alkaa kaikki olla jo toteutettuja, muutamaa lukuunottamatta. Jesse sitten heitti, että "tee postaus asioista mistä pidät". En ollu varma, mitä Jesse tarkoitti, mutta päätin, että kirjoitan postauksen ihan yleisesti asioista mistä pidän. Kuvissa uusimmat poseeraukset Remyltä ja mun uusi look vielä kertaalleen!

Pidän siivoamisesta. Tuleekohan tää kellekään yllätyksenä? Mä tosiaan pidän siivoamisesta ja voisin siivota joka päivä. Mua aina ahdistaa likasuus ja sotkusuus, mutta oon onneksi rentoutua asian suhteen. En kuitenkaan ole sellainen, että kavereiden luona käydessä tekisi mieli alkaa siivota. Oman kodin puhtaus ja siisteys on mulle tärkeintä. Isin luona käydessä tekee mieli siivota ja kovin. Äidin luona on onneksi niin siistiä, että kyseistä mielitekoa ei tule.

Pidän kukista. Oon alkanut pitämään kukista, kun muutettiin Jessen kanssa tähän. Ennen en tajunnut, mitä virkaa kyseisillä sisustuselementeillä on, mutta nykyään tuskastun, jos kukkani kuolee. On pakko käydä ostamassa uusi. Mahdollisimman pian. Eilen kävin viimeksi IKEAssa ostamassa yhden kukan, jossa ei ole vielä yksikään nuppu auennut, jee!

Pidän kiireettomistä aamuista. Näitä enää harvassa on, sillä jokainen viikonloppu buukattu täyteen jotain. Kiireettöminä aamuina yritän nukkua mahdollisimman pitkään. Kun herään, jään vielä vähintään pariksi tunniksi köllöttelemään joko Jessen kanssa tai tv seuranani. Musta on ihanaa juoda aamukahvi, syödä aamupala ja laittautua ihan rauhassa.

Pidän vesisateesta kesäisin. Varsinkin, jos kesä on muuten pääasiassa helteinen ja kuuma. Virkistävä sade kaunistaa helteistä luontoa ja mieltä. Sen lisäksi ulkona on kesäsateen jälkeen aivan ihana tuoksu ♥

Pidän kanaruoista. Olen aina pitänyt kanasta. Parasta se on pastan kanssa, mutta muutkin lisukkeet käyvät. Kana on aina ollut mun lempiruoka ja luultavammin tulee olemaankin. Kanahampurilaiset ja -salaatit, kana riisillä, kanapasta, kanakeitto, kanapata, ah, on suurinta rakkautta ♥ Syksyllä 2013 meinasin kuolla lihattoman lokakuun aikana. Tänä vuonna me ei siihen osallistutukaan.

Pidän autolla ajamisesta. On tietenkin hetkiä, kun en yhtään jaksaisi. Edestakaisin ajelu on todella puuduttavaa, mutta muuten pidän autolla ajamisesta paljon! Ehkä vähän liikaakin, koska se vaikuttaa mun laiskuuteen aika voimakkaasti. Yleisesti ottaen mä viihdyn auton ratissa, sillä osaan ajaa lähes joka paikassa!

Pidän puhelimen näpräilystä. Mä oon kyllä niin syntynyt ja kasvanut puhelin kädessä. Odottelutilanteissa puhelin on suurin pelastus, sillä sieltä löytyy aina jotain selailtavaa. Samoin jos on tylsää. Kauheinta on, jos puhelimesta on akku lopussa. Onneksi mulla on autolaturi ♥ Se pelastaa pahimman tilanteen tullen!

Pidän silmistäni. Oon aina tykännyt mun silmistä. Niiden tummuudesta ja vahvoista ripsistä. Mun silmät on myös aika isot ja selkeät. Pitkien ripsien ansioista ei ole tarvinnut käyttää irtoripsiä. Ikää kun on tullut, ne on tietenkin vähän vaalentuneet, mutta pituus ja kaarevuus niistä ei ole onneksi kadonnut.

Pidän kahvitteluhetkistä ystävän kanssa. Tai kaakaohetkistä tai jäätelöhetkistä. Mistä vaan hetkestä, jossa istutaan alas ilman kiireitä ja höpötellään aivan kaikesta jonkun nautittavan kera. Parasta on, kun voi puhua mistä vaan ja olla täysin oma itsensä. Myös, jos ystävää ei ole nähty pitkään aikaan, voi silti olla, kuin oltaisi nähty viimeksi eilen ♥

Pidän revityistä farkuista. Mulla on niitä kaapissa kolmet, mutta käyttö on vähentynyt. Töissä en voi käyttää sellaisia, jossa iho paljastuu. Samoin, kyseiset pökät ovat talvikeleillä todella kylmät. Tykkään silti! Ehkä mä vielä jonain päivänä rohkaistun..

Pidän laulamisesta. Olen ollut aina kova tyttö laulamaan. Kehujakin olen saanut monelta taholta. Ikinä en ole uskaltanut viedä lauluharrastustani pidemmälle. Musta on kiva laulaa vain omaksi ja kanssa-asukkaiden iloksi. Laulan aina, jos taustalta soi biisi, jota vähänkin osaan. Jos en osaa, hyräilen yleensä mukana.

Yritin ottaa tähän mukaan vähän erilaisia asioita, eikä niitä perusjuttuja. Mitäs tykkäätte tällaisesta? Voin tehdä toisen, jos kiinnostusta löytyy :)