ERITYISLAPSI

Voisinpa lurauttaa teille muutaman sanasen tai jopa lauseen koirakuulumisia. Luin ennen tän tekstin kirjoittamista vanhoja postauksia meidän Ramosista ja tietyt jutut toistuu teksteissä aika monta kertaa. Teen parhaani, ettei tää postaus ole pelkästään vanhan toistamista vaan myös uusia juttuja ilmenisi. Ja niitä varmasti on.

Meidän perheen koiraluku kasvoi tuossa lokakuussa kolmesta neljään, kun isin naisystävä hankki itselleen mittelspitzin. Mittelspitz on yksi saksanpystykorva roduista. Se on kooltaan keskikokoinen eli yksi isompi kuin meidän kleinspitzit. Tulokas otettiin vastaan ihan hyvin, kunhan Ramos rohkaisi itsensä ja uskalsi jopa leikkiä tuon uuden tyypin kanssa. Kuvaa Dontusta ei valitettavasti ole, mutta eiköhän jossain vaiheessa hänkin pääse esiintymään blogin puolella.

Mä oon alusta asti puhunut, että Ramos on meidän erityislapsi. Ramos vaatii melkoisen tiukkaa kuria, pitkää pinnaa ja joustavuutta. Meillä kesti pahin vaihe puoli vuotta. Ei se toki vieläkään ole ohi, mutta moni asia on helpottunut ja alkanut pikkuhiljaa menemään tuon touhottajan kaaliin. Uskon, että Ramosin kanssa tullaan taistelemaan voimakkaasti koko sen eliniän ajan. 

Tästä syystä Remy on jäänyt vähemmälle huomiolle ja hieman taka-alalle. Kerran päivässä Ramos kuitenkin käy yksin ulkona ja silloin toinen meistä jää Remyn kanssa kaksistaan. Tällöin Remy saa extraluun purtavaksi, kaksinkeskisen leikkihetken tai privaatin koulutussession. Ja voi, että se nauttii saada olla huomion keskipisteenä ♥

Ramosin kanssa koirakohtaamisia lenkillä ollaan vältetty. Pientä toivoa antoi kuitenkin tutustuminen Donin kanssa. Kesti noin kaksi päivää, että Ramos tottui. Eli mahdottomuus ei ole tutustuttaa tuota jästipäätä muihin koiriin. Kyse taitaa olla enemmän tottumattomuudesta ja jännittämisestä. Ramos saattaa satunnaisesti haukkua myös ohikulkevia ihmisiä, mutta nykyään se ottaa lähes aina kontaktin, kun ihminen lähestyy. Onpahan sentään jotain oppinut näiden raivareiden ja hampaiden kiristelyjen lomassa.

Ramos on kuitenkin todella hellyydenkipeä ja herttainen pieni mies. Ramos hakeutuu paljon kainaloon ja syliin ja on todella rauhallinen rapsutustilanteissa. Toisin kuin Remy, joka ei ihmisiä kohdatessa meinaa millään pysyä housuissaan. Remyn kanssa ollaankin alettu harjoittelemaan rauhoittumista, joka nyt on vielä toistaiseksi melko vaiheessa.

Oon todella onnellinen ja helpottunut siitä, että ollaan jaksettu näinkin pitkälle. Periksi ei missään nimessä anneta, sillä tuo nuorimmainen alkaa päivä päivältä useammin heittäytyä selälteen, kun tarve vaatii. Nytkin ne iloisesti tuolla pöhisee ja ähisee ja aina välillä Remy muistaa näyttää, kuka se pomo nyt olikaan. Sitten, kun Remylle riittää se menee sängyn alle piiloon. Ja se tuntuu olevan molemmille ihan hyvä ratkaisu.

Joskus sitä ajattelee olevansa surkea koiranomistaja, joka ei ota vastuuta eikä jaksa keskittyä tarpeeks koiransa kouluttamiseen. Toisaalta oon antanut itelleni paljon anteeksi, sillä kuten jokainen meistä täällä myös koirat ovat erilaisia, eikä kaikille tehoa samanlaiset keinot. Tämän hetkiseen tilanteeseen olen todella tyytyväinen, vaikka ihan hirmuisesti on vielä treenattavaa ja pinnan venyttämistä tiedossa. Kyllä sitä vielä joku päivä saa taputtaa itteään olalle ja oikein kunnolla.

KUULUMISIA

No, kuulumisia ja kuulumisia. Lähinnä video käsittelee uusia juttuja meidän kodissa. Pahoittelut äänen- ja videonlaadusta. Tää oli ensimmäinen tällä tyylillä editoitu video. Seuraava kerta menee varmasti jo paremmin.

Tästä lähtien muuten maanantaivideo muuttuu viikon videoksi, sillä mä asetan itelleni järkyttäviä paineita. Toivottavasti tää systeemi toimii paremmin. Kohtahan se nähdään. Ihanaa viikonloppua ja lauantaita kaikille ♥

VIIME AIKAISIA FIILIKSIÄ

Ihanaa viikonloppua ja uutta vuotta nyt ihan virallisesti tänne bloginkin puolella. Ajattelin polkaista tämän blogivuoden käyntiin ihan tavallisella fiilispostauksella. Blogissa käynnistyi itseasiassa kaiken kaikkiaan 7. vuosi! Aloitin bloggaamisen helmikuussa 2011, mutta tuon aikaiset postaukset on pitkälti poistuneet ja menneen talven lumia. Ihan siitä syystä, että siellä olevat asiat eivät enää kuulu mun tämän hetkiseen elämään. Joten näillä mennään.

Aloitin tällä viikolla työt 2,5 viikon loman jälkeen ja ensimmäinen viikko tuntui yllättävän rauhalliselta. Vaikka työtä riitti ja puhtia piti kaivaa runkopatjan välistä saakka, niin mä olen niin onnellinen palatessani töihin. Oon hehkuttanut kymmeniä kertoja, kuinka paljon tykkään mun työstä ja etenkin tuosta tämän hetkisestä työpaikasta! Mukulat on mahtavia, samoin esimies ja työkaverit. Voin oikeasti vannoa, etten parempaa paikkaa tällä hetkellä mistään löytäisi.

Karvakuonorintamalle kuuluu myös hyvää. Ennen joulua huomasin Nasulla silmätulehduksen. Se tuli oikein kauniiseen saumaan, sillä huomasin sen samana aamuna, kun oltiin lähdössä Lohjalle viettämään joulua. Ei auttanut muu, kuin hakea apteekista silmätippoja ja kolmen päivän välein jompikumpi meistä kävi kotona tiputtamassa tipat ja antamassa marsuille ruokaa. Nyt Nasun silmä näyttää jo oikein hyvälle.

Ramos on ehtinyt tässä välissä täyttämään yksi vuotta ja toinen ikävuosi on alkanut oikein mallikkaasti. Vastaantulevat koirat on edelleen haukuttava läpeensä, mutta kaikilla muilla osa-alueilla Ramos on rauhoittunut valtavasti. Johtunee iästä ja ehkä se kastroinnin vaikutus alkaa pikkuhiljaa näkymään. Ramos pystyy nyt olemaan ilman urossuojaa päivisin, lopettaa Remyn kiusaamisen käskystä ja on muutenkin oikein oppiva ja kuunteleva yksilö. Remy ei ole mennyt kuin eteenpäin. Remy on ihailtavan kuunteleva, miellyttämishaluinen ja tottelevainen. Aletaan kuitenkin koko ajan olemaan enemmän Remyn kastroinnin kannalla. Alunperin olin sitä mieltä, etten missään nimessä halua leikkauttaa sitä. Musta tuntuu kuitenkin, että Remyn ongelmat johtuu enimmäkseen kulkusista. Joidenkin mielestä saatetaan olla julmia, mutta mun mielestä koiran elämä helpottuu huomattavasti kastroinnin myötä varsinkin, jos niitä palleja ei mihinkään tarvita.

Mä oon tässä kuukauden aikana sairastanut kahdesti flunssan. Kuumetta ei oo kuulunu, mutta pää ollu aivan jumissa ja ääni poissa. Pikkuhiljaa alan tästä viimeisimmästä toipumaan. Viikonloppuna käydään kahden kaason kanssa keskustassa messuilemassa ja isi tulee viikonlopun aikana näyttämään joitain fonttivaihtoehtoja hääkutsuihin! Hitsi, kun en malta. Tässä alkaa oikeesti jo tajumaan, että me mennään kohta naimisiin!

Miten sulla on lähtenyt uusi vuosi käyntiin? Onko sulla tälle vuodelle jotain erityistä odotettavaa?

JOULUKUU

Vuoden ensimmäinen koostepostaus tulee tietenkin viime vuoden joulukuulta. Muutama kuva on tämän vuoden ihan ensimmäiseltä päivältä, joten hieman huijasin, mutta suurimmaksi osaksi kuvat on rehellisesti joulukuulta. Olkaahan hyvät:

Joulukuussa meidän kuopus Ramos täytti 1 vuotta. Näin kahvin merkeissä muutamaankin otteeseen hyvää ystävääni, joka on juuri ollut Espanjassa puolisen vuotta. Oli ihanaa jutella ja juoruilla kaikista maailman asioista kunnolla ajan kanssa.

Joulukuussa tuli räpsästyä muutama selfie ja Jessekin näköjään päässyt yhteen mukaan. Käytiin lasten kanssa adventtikirkossa kuun alussa. Ihanat pojat ne jaksaa edustaa kuukausittain. Ramos nauttii paapan sylistä jouluaattona ja meitsi kävi ensimmäisen kerran jouluhaudalla moikkaamassa mummia ja kummitätiä.

Sattuneesta syystä joulukuu oli hieman kiirenen eikä paljon kummempia keretty silloin tekemään. Kuvatkin ovat jouluaiheisia ihan siksi, että kyseessä on joulukuu. Kiitos kun luit postauksen! Ihanaa loppuviikkoa ja torstaita kaikille ♥

UUSI VUOSI

Kyllä kuulostaa niin tylsältä ja kulutetulta tuo otsikko, mutten yksinkertaisesti keksinyt mitään parempaa. Aika on mennyt viime aikoina itsensä psyykkaamiseen, sairasteluun, hauskanpitoon ja nauttimisesta. Palasin eilen töihin 2,5 viikon jälkeen edelleen hieman puolikuntoisena, sillä sairastin flunssaa viimeisen lomaviikon. Ääni on edelleen hakoteillä ja yskä vaivaa, mutta loppuviikkoon mennessä mun täytyy mennä lääkäriin, jos tää ei nyt parane. Tunnen kuitenkin muuten olevani työkuntoinen.

Viime aika on siis mennyt uuden lukukauden aloittamiseen ja asioiden järjestelemiseen. Blogi tulee kaikessa tässä viimeisenä ja nyt pääsen vihdoin ja viimein korkkaamaan täälläkin juuri alkaneen vuoden. Maanantaivideot alkaa pyörimään taas ensi viikolla ja siellä onkin luvassa joululahjojen esittely. Ehkä hieman vanhentunut postaus, mutta haluan sen kuitenkin toteuttaa.

Lisäksi blogin ulkoasu palaa hieman ajankohtaisempaan ja freshimpään moodiin, sillä joulu alkaa olemaan jo takanapäin. Meillä on jäljellä enää sähkökaapin ovessa olevat joulukortit, mutta muuten joulu on siivottu meidän kodista pois.

Työt sujuu entiseen malliin, kotona ja ystäväpiirissä kaikki melko hyvin. Tästä on hyvä aloittaa uusi blogivuosi!

JOULUKALENTERI / 18. LUUKKU

4. ADVENTTI

Enkelit ja kaikki. Joulu tulee vaikka ei uskoisi.

Kuoleman varjon maa. Vähäkin valo valaisee.

Kuitenkin maailmankaikkeus on ystävällinen paikka.

Avaan silmäni. Mille kaikelle olen ollut sokea?

"Joss' sieluin kirkastuu. " Kirkastuisipa tosiaan!

Heinillä härkien kaukalon. Kerrankin hyvä korvamato.

Ei ollut Joosefillakaan helppoa. Silti hän viitsi.

Näin sanoo adventtikalenterin viimeisimmät luukut. Enää seitsemän luukkua avaamatta. Mitähän niistä paljastuu? Osa teksteistä on aivan hepreaa, mutta osassa on todella hyviä mietintä- ja faktalauseita.

Istun taas keittiönpöydän ääressä kirjoittamassa tätä postausta. Tästähän on tullut ihan sunnuntaipostauksen rutiini. Tosin, tänään on vuoden viimeinen adventti, joten ehkäpä tämä loppuu tänään. Toisaalta tästä olisi mukava ottaa ihan säännöllinen rutiini. Vähän niinkuin tuo maanantaivideo. Rutiinit ja säännöllisyys saa mut pysymään aisoissa ja suunnitelmissa. Joskus tulee 'pakko kirjoittaa, pakko toteuttaa' -fiilis, mutta se ei haittaa ollenkaan. Tykkään potkia itseäni perseelle.

Tänään on hyvä olo. Ensimmäistä kertaa viikkoon. Torstain ja perjantain oli sairaslomalla flunssan takia, mutta tänään tuntuu hyvältä. Haluan jo töihin. Okei, maanantai ei ole ihan lempparipäiviä, mutta mielelläni palaisin jo sorvin ääreen. Huomenna starttaa vuoden viimeinen työviikko. Sen jälkeen on melkein kolmen viikon joululoma. Onnellista. Joulun vietämme Lohjalla, uudenvuoden suunnitelmat hieman auki vielä..

Muutama joululahja ostamatta ja kaikki pakkaamatta. Kyllä sitä vielä hyvin kerkeää. Joka päivälle ensi viikolla jotain menoa töiden jälkeen. Viimeiseen asti painetaan täysillä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!

TERAPIAA

Kirjoittaminen on mulle parasta terapiaa. Oon monta kertaa maininnut blogin puolella, että kirjoittamalla pystyn selkeyttämään omia ajatuksiani. Nyt mulla on taas sellainen fiilis, että mun on pakko kirjoittaa. Ei suunnitelmaa eikä sen kummemmin aihetta mistä kirjoittaa. Nyt on vaan pakko kirjoittaa. Edes jotain.

Viime päivinä mulla on pyörinyt päässäni ajatus, että lopettaisin blogin. Jaksamista ja intoa ei enää ole. Lukijat vähenee ja kameran muistikortti ammottaa tyhjyyttään. Ei oikeastaan ole aiheita mistä kirjoittaa. En osaa, en jaksa. Kuitenkin tää on todella suuri osa mua. En osaisi ajatella, etten kirjottaisi tänne mitään. Päivittäiset postaukset on historiaa, mutta viikottainen rytmi on vielä jotenkin elossa. Ainakin videoiden suhteen. Rakastan kirjoittamista ja sitä, että voin jakaa tänne elämääni. Koneen avaaminen on työpäivän päätteeksi välillä tosi raskasta. Eihän mulla ole edes aihetta eikä matskua. Ne olkoon suurimmat ongelmat blogin ylläpitämisen kanssa.

Mulla on kuitenkin hyvä kamera, hyvä kone ja hyvät valmiudet kirjoittaa ja jakaa asioita. Mistä ihmeestä saisin takaisin sen inspiraation? Vai onko nyt sen kuuluisan tauon paikka? Antaa tilaa ajatukselle: miten jatkaa tästä eteenpäin? Miten haluan kehittää itseäni kirjoittajana ja valokuvaajana? Mitä haluaisin blogini sisältävän? Joskus tuntuu, että tulen hulluksi epävarmuuden kanssa. Päivittäin mietin juuri näitä juttuja. Miksi en osaa päättää? Vai onko mun pakko päättää? On, koska muuten en enää kestä tätä.

Sain kuulla, että olen työssäni rauhallinen. Se on mulla ehdoton vahvuus ja mua kehotettiin pitämään siitä kiinni. Kotona tunnun olevan kaikkea muuta. Pinna on jatkuvasti todella kireällä ja kohdistan sen ihan vääriin juttuihin. Musta tuntuu, että mun elämässä tapahtuu tällä hetkellä ihan liikaa asioita eikä blogi mahdu siihen. Silti tää on melkoinen henkireikä mulle, sillä kirjoittaminen on mulle sitä arkipäivän terapiaa. Joskus tekee mieli varata aika ihan oikealle henkilölle, jolle jakaa kaikki murheet, ilot, surut, pienet ja suuret kysymykset. Sen saman voin kuitenkin tehdä tänne. Vaikka tämä sivu ei mulle mitään vastaakaan.

Jos postauksia ei kuulu muutamaan päivään, niin ei, en ole lopettanut. Olen pohtimassa blogin tulevaisuutta ja noita kysymyksiä, mitä tuolla aikaisemmin tuli ilmi. Rakastan tätä edelleen, vaikka nyt en jaksaisi antaa sekuntiakaan tämän ajattelemiselle. Parempi on olla vain stressaamatta ja postata, kun siltä tuntuu. Kiitos kaikille lukijoille ja seuraajille ♥ Palataan taas!

Kuvat: we♥it

PARIN KUUKAUDEN JÄLKEEN

Oon ollu nyt reilut kaksi kuukautta nykyisessä työssäni. Työn luonne yllätti mua paljon ja oon kerenny näkemään vaikka mitä tän parin kuukauden aikana. Postauksen tarkoitus on vähän avata mun ajatuksia työstäni, itsestäni sekä itsestäni työssä. Mietin jonkin aikaa, kirjoitanko tätä postausta ollenkaan, mut koen tarvitsevani jonkinlaista kirjoitusterapiaa tän(kin) asian kanssa. Toivottavasti ymmärrät alan luonteen ja koulunkäyntiavustajan ammatillisuuden täällä blogin puolella.

Heti, kun päätin työskennellä lasten parissa tiesin, että koululaiset tulee olemaan se mun juttu. Ja nimenomaan alakoululaiset. Kahden vuoden opiskelun, kuuden työssäoppimisen ja yhden työkeissin jälkeen olen edelleen samaa mieltä. Tykkään hirmuisesti alakouluikäisistä lapsista ja koulusta työympäristönä. Kesällä kävin työhaastattelussa ja viimeiseen asti ajattelin, etten saa kyseistä työstä. Työnkuvaus nimittäin poikkesi edellisestä työstäni. Haastattelusta tunti ja mulla oli työpaikka.

4 kuukautta myöhemmin mä olen edelleen innoissani. Päivät on lyhyitä, mutta raskaita ja aina sitä laskee päiviä viikonloppuun. Siitä huolimatta mä nautin nykyisestä työstä ja työympäristöstä. Kahden kuukauden työskentelyn jälkeen oon kokenut kaikki mahdolliset tunteet, jota vain pystyn tuntemaan: suru, pettymys, ilo, into, ärtymys, ylpeys, pelko, ihmetys, rohkeus, uteliaisuus. Ensimmäistä kertaa musta tuntuu siltä, että musta oikeasti on tähän. Mulla on ympärillä ihanat ihmiset: työkaverit, esimies, avopuoliso, perhe ja ystävät. Kukaan muu ei oo koskaan epäillyt mun taitoja paitsi mä itse.

Töissä oon kohdannu tilanteita, joissa mun on ollu pakko avata suuni, sanoa mielipiteeni, olla tiukkana, antaa neuvoja, ohjata, heittäytyä, olla ylpeä ammattitaidostani, haastaa itseäni, mennä mukavuusalueen ulkopuolelle. Mut mä uskon, että jokainen onnistuminen sekä epäonnistuminen vie mua eteenpäin ja auttaa mua kasvamaan ihmisenä. Moni alan ammattilainen on sanonu mulle, että tässä työssä ei koskaan ole valmis ja mä alan pikkuhiljaa uskoa siihen. Oon itelleni todella ankara ja ruoskin itteeni jokaisesta epäonnistumisesta. Mun pitäis antaa itelleni aikaa ja todeta, että mä olen vielä todella nuori ja uusi alalla. Eiköhän se tästä ala rullaamaan, kun vaan kokemus karttuu ja vuosia tulee lisää. 

Mä oon hirveen huono opettamaan ja sitä mä oon harjoitellut viime aikoina paljonkin. En voi kiistää, etteikö lapsen onnistumisen hetki olis jotain todella hienoa. Parasta on nähdä, kun lapsi huomaa onnistuneensa ja siihen päälle se, että omalla toiminnallani saan hänet onnistumaan. On myös ihana nähdä, miten mä pystyn edistämään jonkun toisen hyvinvointia ja tuoda hänelle iloa ja turvaa. On paljon asioita ja tilanteita, joissa mä en pysty auttamaan ja se täytyy hyväksyä. Jokaisessa tilanteessa autan niin paljon kuin pystyn.

Tästäkin eteenpäin suuntaan töihin hymyssä suin ja olen ylpeä siitä, mitä teen. Kiitos sille, joka mahdollisti tän mulle ♥

IRTIOTTO SOMESTA

Oon tässä kesän aikana päivittänyt blogia ja somea ylipäänsä harvemmin kuin yleensä. Tavoitteena on ollut viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa stressaamatta siitä, tuleeko niitä kuvia tarpeeksi otettua. Blogin kirjoittaminen on ihanaa ja mulle todella terapeuttista kiireiden keskellä. Kiirettä ei kuitenkaan ole näkynyt muutamaan viikkoon, joten olen rentoutunut muiden keinojen avulla.

Kamera on kuitenkin kulkenut menoissa mukana, joten tilanteita on ikuistettu säännöllisin väliajoin. Myös snäpissä ja instassa on ollut hiljasempaa, vaikka niitä oonkin päivittänyt ahkerammin kuin blogia. Lontoosta on luvassa kuvia ja videota jossain vaiheessa, mutta en rehellisesti sanottuna jaksa stressata editointia ja videon ulostuloa.

Heinäkuussa on tapahtunut paljon. Ollaan mm. käyty kuuntelemassa Eppuja Lohjan Rantajameilla, vierailtu Korkeasaaressa, reissattu Lontoossa, mökkeilty, vietetty serkkuviikonloppua ja nähny kavereita. Oon nauttinut täysin riennoin olostani ja lähellä olevien ihmisten seurasta. Heinäkuuta ollaan enimmäkseen vietetty Lohjalla ja välillä ollaan käyty kotona ruokkimassa marsuja.

Tässä ollaan nyt reilun puolen tunnin ajan istuttu sohvalla kone sylissä ja tuntuu, ettei tekstiä meinaa irrota. Halusin kuitenkin tulla päivittelemään ja helpottamaan tätä kirjoitusvimmaa. Seuratkaa meitä instassa ja snäpissä nimim. sanssuli, sillä sieltä löydätte enemmän matskua. Ihanaa kesän jatkoa lukijoille ja kaikille seuraajille ♥

KUULUMISIA

Pitkästä aikaa videota blogin puolella. Videossa kuulumisia ja kesän suunnitelmia. Ihanaa juhannusta! ♥

VIIKONLOPPUREISSU

Käänsin lauantaiaamuna yhdeksän jälkeen auton nokan kohti Ikean bussipysäkkiä, josta nappasin äidin matkaan ja lähdettiin ajamaan kohti Tamperetta. Mun sisko muutti viime syksynä Tampereelle ja me päätettiin nyt viettää tällainen tyttöjen viikonloppu hänen luonaan. Mä olen käynyt kerran aikaisemmin siskon kämpillä, mutta äidille tää visiitti oli ensimmäinen.

Linnatuuli on mukavasti matkan puolivälissä ja siinä meidän täytyikin pysähtyä pissatauolle, tankkaamaan ja eväitä ostamaan. Sisko oli Hämeenlinnassa poikaystävänsä luona ja otettiin samalla hänet kyytiin. Menomatkalla käytiin myös kaupassa, sillä siskon kaapit ammottivat tyhjyyttään ja mehän tarvittiin aamupalaa ja lounasta sunnuntaille. Vihdoin yhden aikoihin oltiin siskon luona.

Istuskeltiin ja ihmeteltiin hetken aikaa siinä siskon kämpillä. Sisko leipoi herkullisia sämpylöitä, joita sitten sunnuntaiaamuna syötiinkin. Kahden aikoihin lähdettiin kaupungille. Kierrettiin kaupunkia ja käytiin mm. Halosella, Cubuksessa, Vero Modassa, Gina Tricot'ssa, Kekälessä ja Tampereen kauppahallissa. Evästä syötiin Munkkikahvilassa ja tunnin ruokapaikan etsimisen jälkeen löydettiin FoodFactory Piazza, jossa syötiin oikein maukasta ruokaa. Tampereen ostokset esittelen videolla seuraavassa postauksessa.

Juuri ennen yhdeksää palattiin siskon kämpille herkuttelemaan ja katselemaan Saturday Night Liveä. Juotiin siinä illan suussa myös yhdet siiderit ja juteltiin kaikesta. Nukkumaan maltettiin mennä puolen yön aikaan. Nukuttiin siskon kanssa ilmapatjalla ja äiti sai nukkua sängyssä.

Sunnuntaiaamuna herättiin yhdeksän aikoihin. Sisko keitti kahvia ja laitto aamupalapöydän koreaksi. Aamupalaksi syötiin siskon tekemiä sämpylöitä ja niiden kanssa oli juustoa, kinkkua, salaattia, tomaattia ja kurkkua. Juomaksi oli kahvia ja mehua. Lounasta syötiin vielä siskon luona yhden aikoihin. Sisko kokkasi meille broileri-kasvisgratiinia. Lounaan jälkeen aikoikin kotimatka ja kotona olin puoli viiden aikoihin.

Äiti-tytärviikonloppu oli oikein kiva ja niitä pitäisi ehdottomasti olla useammin. Masensi aamulla mennä töihin ja palata arkeen, mutta onneksi tämä viikko töissä tulee olemaan kiva ja erilainen. Kohtahan on jo vappu ja meidän 3-vuotispäivä! Ihanaa viikonjatkoa kaikille, palataan huomenissa ♥

JUNIORIN SOPEUTUMINEN

Ramos on ollut meillä nyt 1,5 kuukauden ajan ja tähän väliin on hyvä päivitellä vähän meidän juniorin kuulumisia ja sopeutumista. Tämän ajan aikana Ramos on oppinut oman nimensä, osaa istua, tulla luokse ja odottaa. Ramos on jo muutaman kerran hypännyt sohvalle, mutta ihan vaivattomasti se ei vielä suju. Ramos on oppinut myös kulkemaan hihnassa ja antaa hienosti laittaa pannan kaulaan.

Remystä ja Ramoksesta on tullut ihan parhaat ystävät. Molemminpuolinen kiusaaminen ja härnääminen on yleistä ja toisen suusta on aina mukava viedä luu tai lelu. Ramos söisi mielellään myös Remyn ruuat ja siihen täytyykin panostaa, että pikkuinen oppii olemaan koskematta toisen kuppiin. Ramoksella on erinomainen ruokahalu ja tähän mennessä kaikki hänelle tarjottu on kelvannut.

Vasemmalla Ramos toisena päivänä meillä ja oikealla Ramos viime viikolla ♥ Vähän on pyöreys kadonnut ja harmaat karva ruskettuneet. Korvistakin on tullu terävämmät.

Ramos rakastaa turkin harjaamista, mutta kynsienleikkuuta täytyy hieman harjoitella. Ennen pitkää Ramos hermostuu manikyyriin ja joko puree tai pyrkii pois sylistä. Tähän mennessä juniori on antanut periksi hyvinkin nopeasti. Ramos käyttää vähän hampaita ihmisiin, mutta mm. eteisen matto saa tuta ihan päivittäin. Mamin kenkiä on myös mukava raahata pitkin kämppää kuitenkaan tuhoamatta niitä. Myös sohvan viltille on muutaman kerran näytetty hampaita.

Ramos tekee pääosin tarpeensa lehdelle. Satunnaisesti tekee myös muualle, mutta suurinosa menee jo ihan oikeeseen paikkaan. Meillä on vielä lenkkejä, jolloin Ramos ei tee mitään tarpeita. Useimmiten kuitenkin pissaa ulko-oven viereiselle nurmikolle eli tuntuu, että se jotenkin ymmärtää lenkin tarkoituksen.

Meillä menee tällä hetkellä hyvin. Ramos on todella kiltti, mutta erittäin voimakastahtoinen eli hänen kanssaan saa taistella joistakin asioista hyvin pitkään. Ramos on myös melko kovaääninen, joten tahdon läpisaamiseen käytetään ääntä ja kovaa. Myös autossa huudetaan ja muille koirille. Uskon, että hyvä tästä tulee, sillä emme halua toistaa niitä virheitä, joita Remyn kanssa tehtiin. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! ♥

KUULUMISIA

Mä oon niin väsynyt. Oon reilu tunti sitten tullu kotiin 8h 15min kestävän työpäivän jälkeen. Tsekkasin ensin uudet vlogit Youtubesta ja sen jälkeen söin Jessen tekemää possupastaa. Nyt rustaan teille tätä postausta, jossa kerron vähän viime aikaisia kuulumisia ja tapahtumia.

Nukuin viime yönä hyvin. Niin hyvin, etten herännyt yön aikana kertaakaan. Ja se on tosi harvinaista mun kohdalla. Alan olemaan jo terve ja stressikin hellittää otettaan. Oon 1,5 viikon ajan ollut flunssassa ja tänään oli ensimmäinen päivä puoleentoista viikkoon, kun olo tuntuu hyvältä ja terveeltä. Tänään en kuitenkaan aio lähteä juoksemaan, mutta huomenna voisin jo kokeilla.

Oli viime viikon kokonaisuudessaan todella stressaantunut ja jännittynyt, sillä eilen mulla alkoi uudet työtehtävät. Oon nyt loppukevään ajan iltapäiväkerhon vastuuohjaajana ja nyt kaksi tehtyä työpäivää on valottanut mua sen verran, että mitään hätää ei ole. Uskon pärjääväni uudessa virassa kevään loppuun saakka.

Stressistä ja sietämättömistä paineista johtuen mä oon viime viikkoina ollut todella itkuinen ja kireä. Siitä varmasti johtuu tuo flunssakin, kun kroppa yrittää kaikin keinoin päästä lepotilaan. Oon nähnyt liian vähän ystäviä ja muutenkin viettänyt rentoa vapaa-aikaa vähän. Oon ennemmin rampannut työ-koti -väliä, sillä töiden jälkeen oon tuntenut itseni todella voimattomaksi. Nyt, kun stressi alkaa helpottamaan, aion olla itselleni armollisempi ja muuttaa asennettani hieman rennompaan suuntaam.

Viimeiset viikonloput on onneksi olleet todella kivoja ja tapahtumatäyteisiä, että niistä on saanut mukavaa vastapainoa stressaavaan ja kiireiseen arkeen. Liian vähän lepään ja annan itselleni aikaa, joten paljon on vielä opittaaa sekä itsestä että elämästä. Tällä hetkellä aurinko pilkistää verhojen välistä ja mies hyppii onnesta keittiössä, joten ei tässä auta muuta kuin itsekin hymyillä ♥

KEVÄISIÄ FIILIKSIÄ

Viime aikoina mun postailut on jääneet taas hieman vähemmäksi, mutta rakkaasta harrastuksesta irtaantuminen tekee välillä todella hyvää. Mulla on tällä hetkellä töissä sellaset sembalot menossa, että vapaa-ajallakin sitä meinaa kelailla pelkästään työjuttuja. Tätäkö se tosiaan on? Oon parhaani mukaan yrittänyt irtautua työjutuista avatessani kotioven iltapäivisin. Lisäksi oon vaihteeksi taas vähän kipeillyt, mikä tietenkin johtuu siitä armottomasta stressistä. Kaikesta tästä ollaan kuitenkin aina selvitty ja niin ajattelin nytkin selvitä. Tässä postauksessa haluankin vähän kirjoitella aurinkoisia fiiliksiä ja julkaista blogissa vuoden ensimmäiset keväisemmät kuvat.

Aurinko on viime aikoina näyttäytynyt säännöllisesti meille täällä etelä-Suomessa. Välillä on toki satanutkin, mikä on hyvä varsinkin tuolle minun allergiselle paremmalle puoliskolle. Kyllä se katupöly ottaa itteekin välillä henkeen ja koirien karvat kerää mukavasti sisälle sitä pölyä. Sade on siis välillä ihan tervetullutta. Ilma on kuitenkin ollut vielä suhteellisen viileä puhaltavan tuulen vuoksi. Ilmat kuitenkin lämpenee pikkuhiljaa. Viikonlopun aikana vietiin Jessen kanssa paksumpia vaatteita kellariin ja tuotiin sieltä vähän kevyempiä vaatteita kaappiin. Ihan vielä en kuitenkaan luovu paksummasta syystakistani. Myös paksut huivit ovat mulla vielä käytössä ihan sen takia, kun olen niin herkkä tossa flunssailussa.

Autoon vaihdettiin viime viikolla kesärenkaat ja sen myötä siihen vaihdettiin myös jarrut ja akku. Auto nimittäin simahti viime maanantaina S-Marketin pihalle isäni ollessa ratissa. Meni isukilla kaikki suunnitelmat uusiksi. Auto saatiin kuitenkin hinattua samana iltana korjaamon pihalle ja seuraavana päivänä siihen laitettiinkin kaikki kuntoon. Keskiviikkona kävin hakemassa autoni kotiin ja oon muuten ikionnellinen toimivasta akusta ja yleensäkin toimivasta autosta. Kesärenkaiden vaihto on mulle yksi ihana kevään merkki ♥

Aiemmassa postauksessa julkaisin hieman uusia ostoksia, joita tein viime viikon aikana. Uudet vaatteet ja mieluisat hankinnat muutenkin piristää kiireistä arkea. En malta odottaa, että voin heittää päälleni vain kevyemmän takin revittyjen farkkujen kera. Uudet treenivaatteet motivoi liikkumaan kohti parempaa kesäkuntoa. Pienillä asioilla saa yllättävän paljon aikaan ja mielen virkeämmäksi. Oon innostunut alkukevään myötä syömään terveellisemmin lopettamalla arkiherkuttelun kokonaan ja ottanut tilalle jogurttia, hedelmiä ja marjoja. Rakastan yli kaiken itseni haastamista. Sallin lipsumisen, mutta pääosin pidän itselleni hyvinkin tiukkaa kuria.

Maaliskuun aikana löysin ihania uusia biisejä Spotifyn soittilistoilta. Menevän musiikki saa mut yllättävän hyväntuuliseksi ja mähän rakastan laulamista. Joskus tekisi mieli laittaa autosta volat kaakkoon, avata ikkunat ja laulaa sydämen kyllyydestä. En tosin ihmettele, vaikka mun lauluinnostus kuuluisikin auton ulkopuolelle. Aina on mukava piristää myös muita ihmisiä.

Kevät näkyy myös koirien käyttäytymisessä. Etenkin Remyllä alkaa olemaan ahkerasti kevättä rinnassa ja maasta löytyy jos jonkinmoista nuuskittavaa ja tutkittavaa. Ramos ei onneksi vielä tuollaisesta ymmärrä mitään, mutta sekin on edessä jo ensi keväänä. Remy alkaa pikkuhiljaa vaihtaa turkkia hieman kevyempään, joten satunnaisia karvakasoja saa keräillä päivittäin kämpän nurkista. Sen lisäksi kämppä lämpenee paahtavan iltapäiväauringon ansiosta, mikä on toki ihanaa, mutta myös tukalaa koirien kannalta.

Eihän sitä saisi valittaa, sillä nyt alkaa olemaan jo lämmintä. Mulla on pääosin ihan hyvä fiilis, vaikka tässä onkin nyt kaikenlaista meneillään. Toivottavasti teilläkin menee kivasti! Ja ainiin, tervetuloa 73. lukija. Ihanaa viikkoa teille ♥

VILKAS ALKUVIIKKO

Huhhuh, nyt eletään jo torstaita. Huomenna on perjantai ja taas viikonloppu. Alkuviikko on ollut melko vilkas, sillä jokaisena päivänä on ollut jotain menoa töiden jälkeen. Ja työpäivätkin on suhtpitkiä, joten uni on öisin maistunut hyvin. Loppuviikon aion ottaa rennommin, vaikken olekaan luopunut viikonloppuisesta kevätsiivouksesta.

Mä teen töissä tällä hetkellä melkein täyttä työviikkoa. Se tulee muuttumaan tässä parin viikon sisällä, mutta kirjoittelen siitä enemmän, kun asiat varmistuu. Olen tälläkin viikolla normaaliin tapaan päässyt neljän pintaan ja siitä suoraan lähtenyt jatkamaan matkaa.

Maanantaina olin hyvän ystäväni kanssa kaupoilla. Käytiin ensimmäisenä kiinalaisessa syömässä. Tosin mä en syönyt. Vaihdettiin kuulumisia, sillä ei oltu piitkään aikaan nähty. Molemmilla oli rankka päivä takana ja väsy iski päälle, niin meidän keskinäinen läppäkin oli sen mukaista. Maanantaina myös mun auto hajosi. Se ei ollut tosin mulla, sillä oltiin sunnuntaina vaihdettu iskän kanssa autoja. Samana päivänä se onnistuttiin vielä hinaamaan korjaamolle ja nyt se on kuin uusi. Maanantaina olin kyllä tosi väsynyt ihan fyysisesti kuin henkisestikin.

Tiistai on mulla töiden kannalta helpoin päivä. Päivä on viikon lyhin työpäivä ja yksinkertaisin, sillä olen ainoastaan yhdessä luokassa avustamassa. Viime tiistaina lyhyys ei lohduttanut. Lähdin puoli neljän aikoihin ajelemaan kotiin käyttämään koirat ja haukkaamaan jotain päivällistä. Sen jälkeen suunta takaisin kohti työpaikkaa kello viiden palaveria. Tällä kertaa palaveri ei kuitenkaan venynyt niin pitkälle, mikä sopi mulle paremmin kuin hyvin.

Keskiviikkona oli aika vaihtaa taas autoja. Mun auto oli Lohjalla korjattavana ja renkaanvaihdossa ja keskiviikkona se oli jo iloisesti valmis. Lähdin neljän aikoihin ajelemaan kohti Haukilahtea, josta nappasin kyytiin mun iskän naisystävän vanhimman pojan. Hän tuli samalla reissulla hakemaan heidän autoaan. Oli kyllä sellasta säätöä näiden autojen kanssa.. jossain vaiheessa matkaa iskän auto ilmoitti alhaisesta rengaspaineesta. Meinasin kuolla siihen, sillä olisi ollut tosi siistiä ajaa toinenkin auton ajokelvottomaksi. Pysähdyttiin matkalla tsekkaamaan renkaat eikä huomattu mitään hälyttävää. Päästiinkin hyvin perille. Juotiin iskän kanssa kahvit ja se sitten heitti mut korjaamolle, missä tuo rakas autoni oli. Olin kotona seiskan jälkeen taas väsyneempänä kuin koskaan. The End.

IKÄVÄ EI KUOLE KOSKAAN

Me tuotiin sunnuntaina Lohjalta saapuessamme kotiin Pepin vanha flexi. Molemmat koirat toimii paremmin flexillä, vaikka onhan siinäkin huonot puolensa. Meillä on myös Pepin vanha peti, joka on täynnä poikien leluja ja joskus Ramos sukeltaa lelujen sekaan möhisemään.

Vappuaattona tulee vuosi Pepin poismenosta. Flexin käyttöönotto herätti tunteita ja musta tuntui, että mun täytyy tulla tänne kirjoittelemaan ja selvittelemään hieman ajatuksia. Mun mielestä on ihanaa, että Pepi on meidän arjessa mukana juuri näiden tavaroiden myötä. Mun on myös pitkään pitänyt tilata Ifolorilta kuvakooste sekä Pepistä että meidän muista koirista ja joistain inspiraatiokuvista.

Vuosi on kulunut hirveen nopeesti, mutta suru ei ole kadonnut mihinkään. Facebook muistuttaa mua viikottain vuosien takaisista muistoista tuon ihanan karvanaaman kanssa. Remyn ja Ramoksen olemassaolo helpottaa hieman ikävän ja ahdistuneisuuden tunnetta, mutta ei mikään korvaa Pepiä.

Vaikka suru ei kuole koskaan, se helpottaa ajan myötä. Ainakin se muuttaa muotoaan. En enää päivittäin itke poismenneen koiran perään, mutta edelleen viikottain muistelen niitä kauniita hetkiä ilolla ja välillä myös kyynelten kera. Joskus edelleen kysyn, että miksi? Miksi juuri Pepi? Miksi sen huonovointisuus tuli esiin niin myöhään? Miksi sen piti lähteä heti täytettyään 8 vuotta? Miksi juuri vappuna?

Tämän vuoden vappu on erilainen. Jokainen vappu tästä eteenpäin tulee olemaan erilainen ja olen jo päättänyt sytyttää jokaisena vappuaattona kynttilän Pepin muistoksi. Se on vähintä, mitä voin tehdä ♥

KUULUMISIA

Pitkästä aikaa taas normaalia kuulumispostausta muutaman viikonlopun aikana otetun kuvan kera. Ihanaa alkavaa viikkoa ♥

Viimeisen viikon aikana olen..

.. pelannut Aliasta

.. ulkoillut vapaa-ajalla

.. käynyt elokuvissa

.. varannut Ramokselle rokotusajan

.. valvonut koetta

.. kahvitellut ystävän kanssa

.. stressannut
.. varannut autolle öljynvaihdon
.. fiilistellyt lomaa

.. valokuvannut
.. murehtinut elämää
.. menettänyt hermoni

.. nähnyt elokuvan Miekka Kivessä ensimmäistä kertaa
.. ollut Remystä ylpeä
.. kolaroinut auton kanssa

.. ollut onnellinen työstäni
.. nauttinut auringosta
.. syönyt paljon karkkia

.. oppinut olemaan kärsivällisempi
.. elänyt kunnon koiranpentuarkea

.. rakastanut kunnolla

Toivoisini, että pikkuhiljaa voisi pestä talvitakin ja heittää sen kellariin odottamaan ensi talvea. Työni puolesta en vain vielä pysty olemaan ilman. Päivisin tulee kuuma pitkän takin ja paksun kaulaliinan kanssa. Se on merkki keväästä. Kevään merkkejä on myös pidentynyt päivä, auringonpaiste, katoilta tippuva lumi ja vesilätäköt. Kevätfiilistä ei yhtään vähennä pieni takatalvi, sillä päivällä paistava aurinko sulattaa yöllä satavan lumen pois. 

KUULUMISIA

Aika rullaa hurjaa vauhtia eteenpäin ja nyt jo eletään vuoden 2016 maaliskuuta! Juurihan se vuosi vaihtui ja nyt ollaan jo täysillä porskuttamassa kevättä kohden. Tosin, maaliskuuhan on jo ensimmäinen virallinen kevätkuukausi. Sen kunniaksi onkin hyvä jakaa hieman kuulumisia ja ajatuksia.

Helmikuun aikana tunsi oloni aika ajoin huonoksi. Musta alkoi tuntua, että nyt täytyy oikeasti tehdä jotain. En kestänyt enää itseäni ja päätinkin ryhtyä toimeen. Mitään tiettyä kaavaa tai dieettiä en noudata enkä tule koskaan noudattamaan. En halua asettaa itselleni mitään kovia tavoitteita ja luoda paineita niiden kautta. Varasin ensi viikolle Zumbatunnin kolmen vuoden tauon jälkeen. Ajattelin kokeilla kerran ja ostaa sitten sarjalipun, jos paikka tuntuu kivalta. Oon ihan äärimmäisen innoissani, sillä zumbaaminen on oikeasti tosi kivaa ja vielä tehokastakin!

Lisäksi lopetin arkiherkuttelun kokonaan. Oon kova tyttö mättäämään suuhuni niin suklaata, keksejä kuin leivonnaisiakin. Tällä hetkellä ainoastaan viikonloppuisin on lupa herkutella. Herkkujen tilalle oon ostanut kotiin enemmän hedelmiä ja marjoja. Marjoja kokeilin syödän maustamattoman jogurtin kanssa, mutta mä en yhtään pitänyt sen mausta. Ensi viikolla täytyy ostaa tilalle jotain muuta marjojen kanssa.

Mitään tuloksia ei tietenkään vielä ole eikä se ole kovinkaan välttämätöntä. Ainoa minkä haluan muuttuvan on tää mun olo. Tietenkin olisi hienoa, jos liikunnan lisäämisen myötä kroppa hieman kiinteytyisi, mutta painoa mun ei ole välttämätöntä pudottaa ollenkaan. Otin vihdoin ja viimein joululahjaksi saamani aktiivisuusrannekkeen kunnolla käyttöön, joka mittaa päivän aikana tehdyn liikkumisen ja ilmoittaa kuinka paljon on liikuttava joko rankemmin tai hieman kevyemmin päivätavoitteen saavuttamiseksi. Ranneke asettaa siis päivätavoitteen mun liikkumisen ja painon mukaan. Liikkumista on helpottanut polvituki, jota olen pienen vastustelujen jälkeen alkanut käyttämään. Tuki tuntuu erittäin epämukavalta, mutta vähentää polven rasitusta ja lämmittää sitä. Sen myötä polven kanssa onkin ollut miellyttävämpää liikkua, sillä kivun pelkoa ei enää ole.

Vettä olen alkanut juomaan säännöllisesti ostamani vesipullon myötä. Töissä muistan juoda säännöllisesti, mutta kotona ja muutenkin vapaa-ajalla juominen välillä unohtuu. Tuntuu, että se on helpottanut mun oloa jo jonkin verran.

En sanoisi, että meneillään olisi minkäänlaista elämäntaparemonttia. Hieman vain hienosäätöä arkielämän kanssa ja tällä hetkellä menee ihan hyvin. Välillä on todella hankalaa heikon itsekurin kanssa, mutta päivä päivältä tunnen vähemmän vetoa houkutuksiin, joita mm. työpäivän kahvipöydällä tarjoillaan. Ei ole maailmanloppu, jos sieltä yhden keksi nappasee, mutta yritän oikein kovasti hillitä itseäni. En kuitenkaan ole missään vaiheessa päättänyt, että tästä alkaa terveellinen elämä.

Muuta sen kummempaa tänne ei sitten kuulukaan. Töissä menee hyvin ja kotona myös. Aina löytyy pienimuotoisia stressireikiä, joista ei tietenkään koskaan pääse. Stressaaminen on myös yksi mun oloa pahentava tekijä. Sen pitäisi myös hellittää, mutta alitajuntainen stressi ei valitettavasti ole mun itseni päätettävissä. Toivon, että pitenevät ja valoisammat päivät kohottaa mun mieltä ja auttaa myös elämään hetkessä murehtimatta tulevaa.

Meillä ei kauheasti ole suunnitelmia tulevalle vuodelle. Festaroimaan haluttais, mutta ei olla sen kanssa päästy oikein mihinkään suuntaan. Kesällä tietenkin mökkeillään ja nautitaan lomasta kotopuolessa. Tänä vuonna alkaa myös häiden suunnittelu ihan kunnolla, jota en oikeastaan vielä usko ihan todeksi. Sieltä se vaan kuitenkin tulee.

Mites ruudun toisella puolella menee? Onko tälle vuodelle jo paljon menoa ja meininkiä vai onko kaikki suunnitelmat vielä ihan auki? Ihanaa sunnuntaita ja tsemppiä alkavaan viikkoon kaikille ♥

HÖPÖ HÖPÖ

Pahoittelen aiheesta toiseen hyppimistä, mutta toivottavasti tykkäätte videosta siitä huolimatta!

Ps. Blogin puolella noi linkit löytyy tuolta bannerin alta. Muista vääntää laatu HD:lle :)

PUOLITOISTA-VUOTIAS VAUVA

Meidän Remyllä oli eilen 1,5-vuotispäivä ja sen kunniaksi pidettiin pieni kuvaussessio meidän makuuhuoneessa. Siitä sessiosta jäi käteen yksi onnistunut kuva, joka esiintyykin tämän postauksen ainoana kuvana. Sai Remy tietenkin myös puolikkaan Dentasticksin!

Musta tuntuu, että Remy olisi ollut meillä jo ikuisuuden. Todellisuudessa Remy on ollut meillä vasta vajaat 1 vuotta ja 4 kuukautta. Remyllä on viime aikoina ollut pientä uhman poikasta ja kokeilua meitä molempia kohtaan. Pikkuhiljaa ollaan jo alettu rauhoittumaan ja ne pienenä opitut taidot ja säännöt alkava taas pelittämään. Merkkailu on vähentynyt huomattavasti, vaikka vieläkin päivittäin jostain nurkasta löytyy muutama pissatippa. Enää ei kuitenkaan kusta pitkin sohvia ja kalusteita.

Meillä molemmilla on välillä "hieman" hermo koetuksella, mutta kaikesta ollaan selvitty toisen tuella ja sillä, että Remy tuo meidän elämään niin paljon. On ihanaa, kun kotona on aina joku odottamassa ja vessareissutkaan eivät ole enää yksinäisiä, kun toinen kyyhöttää siellä kylppärin nurkassa. Me ollaan monesti mietitty, että mitä jos meillä ei olisi Remyä. Elämä olisi todella tylsää ja yksitoikkoista. Päivittäin saa nauraa ton hassun hömpötyksille ja kommelluksille. Ne on mukavaa vastapainoa niille päivittäisille vastoinkäymisille.

Remy on onneksi alkanut syömään hyvin. Pennut eivät käsittääkseni syö vielä kovin säännöllisesti, joten turhaan olin siitäkin huolissani. Nyt maistuu ruoka aamun illoin ja se kuppi syödään 4/5 kerrasta tyhjäksi. 

Joulukuussa käytiin lääkärissä päivittämässä meidän rokotuksia ja sen jälkeen todettiin tarkastuksessa kaiken olevan hyvin. Mä olin hieman huolissani Remyn painosta, mutta siinäkään ei ollut mitään huomautettavaa. Silmäthän sillä vuotaa, mutta se on normaalia noille "pulleasilmäisille" roduille.

Muuten me eletään normaalia koira-arkea. Remy syö kaksi kertaa päivässä ja nukkuu yöunet nykyään oikein rauhallisesti. Paljon onnea vielä meidän perheen nuorimmaiselle ♥