MUSIIKKIA

Perinteinen musiikkipostaus viime aikojen suosikeista, olkaa hyvä:

HELMIKUU

Nyt on taputeltu talven viimeinen kuukausi sileeksi ja vihdoin voidaan aloittaa virallisesti kevään ja kesän odotus. Helmikuussa tuli tehtyä tosi paljon kaikenlaista ja nyt olisikin vuorossa kuukausipostauksen aika, joka käsittelee juurikin tuota valon, hiihtoloman ja laskiaispullien kuuta.

Helmikuussa näin tosi paljon frendejä ja tuli myös kerran, jos toisenkin pyörähdettyä Espoon yöelämässä. Oon niin tyytyväinen, että oon saanut itteeni niskasta kiinni ja ottanu yhteyttä niihin läheisiin ystäviin, joita ei kauheen usein nää. Oon myös löytäny yhestä mimmistä ehdottomasti top vitoseen uuden lärvin. Nyt kuitenkin tähän haikeaan ja sateiseen helmikuuhun.

Helmikuussa treenimoti on ollut miljoonaluokkaa. Alkukuusta olin taas mukavan pätkän kipeenä ja sen jälkeen on treenit todellakin maistunut. Ylä- ja keskivartalo alkaa näyttää jo jotain tulosta, mutta jalat ja pylly koreilee edelleen selluliitillään ja pehmeillä muodoillaan. Mutta onhan toki reidet ja peppukin pienentyneet ja aavistuksen verran kiinteytyneet tän huiman treeniputken ansiosta.

Päivittelin pitkästä aikaa mun lävistysvarastoa, sillä jostain syystä mun kaikki kielikorut on kadonneet johonkin. Muistan kyllä alkuaikoina nieleneeni niitä kerran jos toisenkin ja joitain palloja oon luonnollisesti heittänyt roskiin. Tilasin savanni.com :lta liudan uusia napa- ja kielikoruja, joita oon viimeisen viikon aikana vaihdellu aika tiuhaan.

Viimeinen maanantai oli kyllä yksi tämän vuoden kohokohdista, sillä treffasin erästä frendiä neljän, siis NELJÄN vuoden tauon jälkeen. Jännitin tota kyseistä kohtaamista todella paljon, mutta lopulta se osoittautui aivan turhaksi. Samat kujeet ja jutut edelleen. Mun mielestä on aivan mahtavaa, miten sä voit edelleen luottaa johonkin ihmiseen sataprosenttisesti monen vuoden välikatkonkin jälkeen.. ♥

Helmikuun aikana pidettiin duunissa Suomi-pajaa, yöpukupäivää, väripäivää, satuhahmopäivää ja puffettia alkavan hiihtoloman kunniaksi. Hiihtoloma tuli juuri oikeaan saumaan ja tarpeeseen, vaikka meinasinkin aika ajoin seota itteni kanssa ja vaikka rakas Nuppuni nukkui pois lähes heti loman alettua.

Kuun alussa meidän vanhempi koira Remy saavutti 2,5 vuoden iän. Kuvia ottaessa halusi toki tämä nuorempikin yksilö tulla poseeraamaan ♥ On ne vaan niin mainioita minejä!

YSTÄVYYDESTÄ

Muutama sananen ystävyydestä. Se on viime aikoina ollu aika vahvasti mun huulilla ja mielessä. Parhaimmat frendit tietääkin, että mulla on tässä parin viikon sisällä ollu vastoinkäymisiä, joiden iskettyä vasten kasvoja oon paljonkin miettinyt ystävyyttä ja nimenomaan mun ystäviä. Joista suurin osa asuu 40min ajomatkan päässä. Joista suurin osa kuuntelee, kun mulla on joku hätänä. Joista suurin osa elää mun jokaisessa hetkessä mukana. Vaikka ei vähään aikaan kuuluisikaan mitään.

Oon viimeisen puolen vuoden aikana tutustunut ihan mahtaviin tyyppeihin. Puolen vuoden aikana oon saanut kaverista ihan älyttömän tärkeän ystävän. Paha sanoa näin jälkeenpäin, että sitä en todellakaan olisi uskonut. Pitkästä aikaa mulla on sellanen fiilis, että mä en ole yksin. Mulla on aivan mahtava perhe ja parisuhde, mutta pitkään on ollu sellainen kunnon ystävänkaipuu. Ja nyt sekin kaipuu on täytetty. Näillä mahtavilla ihmisillä, joita mun ympärillä on. Oon iloinen aivan jokaisesta teistä ♥

Mun mielestä on mahtavaa huomata, että vaikka ei enää ollakaan niitä 14-vuotiaita kaupannurkilla notkuvia nuoria, niin jutut ei oo muuttunut miksikään. Maailma ja tilanteet muuttuu meidän ympärillä, mutta silti voidaan edelleen olla niitä kreisejä mimmejä, jotka sopivan tilanteen tullen heittää riemuhypyn keskellä ihmismassaa tai kikattaa hysteerisesti kivannäköisen pojanpulleron tullessa vastaan. En halua, että tää mahdottoman energinen ja osittain hankala luonne poistuu musta ikinä! Mun lähellä olevat ihmiset on oppineet elää sen kanssa ja mulla itselläni on ollut hyvin aikaa työstää sitä.

Ihmiset, jotka aidosti välittää ja on valmiita tekee duunia ystävyyden eteen on edelleen mun rinnalla. Ne, jotka lähtee kävelemään, niitä ei ehkä oo tarkoitettu mun rinnalle. Se on tosi surullista ja oon miettinyt sitä viime aikoina todella paljon. Ehkä elämän vain kuuluu mennä näin. Aina ei natsaa ja joskus on hyvä palata sieltä pilvilinnoista maan tasalle ja käydä välillä jopa siellä helvetin tulen puolella. Mutta aina sieltäkin ollaan noustu. Ja se on aivan tismalleen näiden huikeitten ihmisten ansiota.

Mä todella allekirjoitan sanonnan, ystävät on elämän suola. Ne on tässä aina, vaikka tapahtuisi mitä. Me voidaan riidellä ja huutaa, mutta hetkessä tilanne on ohi ja ollaan taas ihan parhaita frendejä. Toivottavasti nää pienet ihmispallerot tietää, ketä tarkoitan. Kiitos, että olette mun elämässä nyt ja toivon teijän olevan myös jatkossa ♥

VIIKON VIDEO #2

Meitsi viettelee tällä viikolla hiihtolomaa ja siitä syystä on ollutkin aikaa miettiä kaikkia vanhoja juttuja ja muistella matkusteltuja lomamatkoja. Tästä syystä latasin Youtube-kanavalleni vanhan videon meidän Nizzan reissusta, jota vieteltiin kesällä 2013. Oon käynyt Nizzassa kaksi kertaa ja sen lisäksi aika monessa muussa Euroopan maassa, josta oon ikuisesti kiitollinen mun vanhemmille. Nyt kuitenkin pientä fiilistelyä Nizzan auringon alla ja huokaus siitä, että ehkä oon vähän kehittynyt vloggaamisessa ja editoinnissa tämän videon jälkeen!

SÄ LÄHDIT MUKAAN TUULTEN KEVÄISTEN

Eilen 18.2.2017 lauantaina taivas sai uuden enkelin joukkoihinsa. Mun nuorimmainen typykkä Nuppu veti viimeiset hengenvetonsa 11 jälkeen aamulla. Pää jumissa, mieli tyhjänä. Yllättäen Nuppu ei enää jaksanutkaan. Olihan ikää jo reilut 6 vuotta. Auttavien käsien voimilla Nuppu yritti vielä nousta ja paeta, mutta sen jalat ei enää kantaneet. Suru ja järkytys on ihan sanoinkuvaamatonta. Mä sain erilaisen hiihtoloman. Kuten melkein kaksi vuotta sitten  vappu sai ihan uuden merkityksen. Nyt oli talviloman vuoro. Mua lohduttaa se, että nyt Nupun on hyvä olla eikä kukaan voi ottaa sitä pois.

Enkelit valkoiset taivaalta tuolta, pitäkää Nupusta hyvää huolta ♥

ERITYISLAPSI

Voisinpa lurauttaa teille muutaman sanasen tai jopa lauseen koirakuulumisia. Luin ennen tän tekstin kirjoittamista vanhoja postauksia meidän Ramosista ja tietyt jutut toistuu teksteissä aika monta kertaa. Teen parhaani, ettei tää postaus ole pelkästään vanhan toistamista vaan myös uusia juttuja ilmenisi. Ja niitä varmasti on.

Meidän perheen koiraluku kasvoi tuossa lokakuussa kolmesta neljään, kun isin naisystävä hankki itselleen mittelspitzin. Mittelspitz on yksi saksanpystykorva roduista. Se on kooltaan keskikokoinen eli yksi isompi kuin meidän kleinspitzit. Tulokas otettiin vastaan ihan hyvin, kunhan Ramos rohkaisi itsensä ja uskalsi jopa leikkiä tuon uuden tyypin kanssa. Kuvaa Dontusta ei valitettavasti ole, mutta eiköhän jossain vaiheessa hänkin pääse esiintymään blogin puolella.

Mä oon alusta asti puhunut, että Ramos on meidän erityislapsi. Ramos vaatii melkoisen tiukkaa kuria, pitkää pinnaa ja joustavuutta. Meillä kesti pahin vaihe puoli vuotta. Ei se toki vieläkään ole ohi, mutta moni asia on helpottunut ja alkanut pikkuhiljaa menemään tuon touhottajan kaaliin. Uskon, että Ramosin kanssa tullaan taistelemaan voimakkaasti koko sen eliniän ajan. 

Tästä syystä Remy on jäänyt vähemmälle huomiolle ja hieman taka-alalle. Kerran päivässä Ramos kuitenkin käy yksin ulkona ja silloin toinen meistä jää Remyn kanssa kaksistaan. Tällöin Remy saa extraluun purtavaksi, kaksinkeskisen leikkihetken tai privaatin koulutussession. Ja voi, että se nauttii saada olla huomion keskipisteenä ♥

Ramosin kanssa koirakohtaamisia lenkillä ollaan vältetty. Pientä toivoa antoi kuitenkin tutustuminen Donin kanssa. Kesti noin kaksi päivää, että Ramos tottui. Eli mahdottomuus ei ole tutustuttaa tuota jästipäätä muihin koiriin. Kyse taitaa olla enemmän tottumattomuudesta ja jännittämisestä. Ramos saattaa satunnaisesti haukkua myös ohikulkevia ihmisiä, mutta nykyään se ottaa lähes aina kontaktin, kun ihminen lähestyy. Onpahan sentään jotain oppinut näiden raivareiden ja hampaiden kiristelyjen lomassa.

Ramos on kuitenkin todella hellyydenkipeä ja herttainen pieni mies. Ramos hakeutuu paljon kainaloon ja syliin ja on todella rauhallinen rapsutustilanteissa. Toisin kuin Remy, joka ei ihmisiä kohdatessa meinaa millään pysyä housuissaan. Remyn kanssa ollaankin alettu harjoittelemaan rauhoittumista, joka nyt on vielä toistaiseksi melko vaiheessa.

Oon todella onnellinen ja helpottunut siitä, että ollaan jaksettu näinkin pitkälle. Periksi ei missään nimessä anneta, sillä tuo nuorimmainen alkaa päivä päivältä useammin heittäytyä selälteen, kun tarve vaatii. Nytkin ne iloisesti tuolla pöhisee ja ähisee ja aina välillä Remy muistaa näyttää, kuka se pomo nyt olikaan. Sitten, kun Remylle riittää se menee sängyn alle piiloon. Ja se tuntuu olevan molemmille ihan hyvä ratkaisu.

Joskus sitä ajattelee olevansa surkea koiranomistaja, joka ei ota vastuuta eikä jaksa keskittyä tarpeeks koiransa kouluttamiseen. Toisaalta oon antanut itelleni paljon anteeksi, sillä kuten jokainen meistä täällä myös koirat ovat erilaisia, eikä kaikille tehoa samanlaiset keinot. Tämän hetkiseen tilanteeseen olen todella tyytyväinen, vaikka ihan hirmuisesti on vielä treenattavaa ja pinnan venyttämistä tiedossa. Kyllä sitä vielä joku päivä saa taputtaa itteään olalle ja oikein kunnolla.

TÄRYKALVOT RIKKI

Mä onnistuin 24/7 musan popittamisesta tossa hetki sitten. Nykyään mulla on musiikit aina päällä. Automatkoilla, treenihetkellä, lenkillä, suihkussa ja melkein missä vaan. Jesse oli hetki sitten antanu mulle söpöt vaaleanpunaiset kuulokkeet, jotka jytää tosi kivasti. Myös JBL:n langaton kaiutin on ollut kovassa käytössä. Vähän vielä kelailin, että hankkis jotkut paremmat kaiuttimet, mutta toi langaton on niin kätevä, kun sitä voi liikutella paikasta toiseen ja se mätsää sekä koneen ja puhelimen kanssa. Nyt kuitenkin viime aikaisia lemppareita mun Spotify-listalta!

TAMMIKUU

Vuoden ensimmäinen kuukausi on nyt taputeltu. Ajattelin sen tuntuvan ikuisuudelta, mutta nopeastihan se hurahti. Tammikuussa oli ihan mukavasti ohjelmaa. Kävin mm. kaksilla häämessuilla, vietin aikaa ihanien ystävien seurassa ja innostuin taas treenaamisesta. Huolta ei tammikuustakaan puuttunut, mutta katotaan mitä kaikkea se sit oikein piti sisällään. Eli kuukausikatsaus nyt tammikuusta:

Oon jotenkin viime aikoina kuvannut itteeni ihan hirmuisen paljon. Uuden tyylin ja meikkiharjoittelun myötä kelpaakin hieman kuvata enemmän pärstää ja jopa päivittäisiä asuja.

Hiukset mulla on kasvanut ihan hirmuisen paljon ja se on innoittanut mua pitämään hiuksia enemmän auki. Vatsa on litistynyt ja pylly pienentynyt. Asiat ei näin ulkomuodon kannalta ole hassummin. Mun kun on ollut hirveen vaikee hyväksyä kroppaani ja pärstääni tällaisenaan.

Lisää peilikuva fiilistelyjä leventyneiden hartioiden ja kivojen vaatteiden myötä.

Uudet treenikengät tuo lisää puhtia liikkumiseen ja söpöt tiskirätit piristävät tätä toistaiseksi harmaata alkavaa kevättä. Talvessahan me vielä näin virallisesti ollaan, mutta päivät on mukavasti pidentyneet ja aurinkokin näyttäytynyt jonkin verran. Ainakin täällä pk-seudulla.

Ulkona tuli käytyä muutamaan otteeseen tammikuussa. Innostuttiin ystävän kanssa tuosta lähibaarista ihan tosissaan. Vaikka se ei ihan parasta luokkaa oo, on tanssilattialla yön ja illan viettäminen jotain aivan parasta.

Tammikuussa käytiin Nasun kanssa lääkärissä harmaantuneen silmän vuoksi. Nasu on ollut nyt viikon antibioottikuurilla eikä muutosta juuri ole ollut. Seuraavaksi yhteydenotto eläinlääkäriin ja mietitään voitaisiinko pikkuisen hyväksi vielä tehdä jotain.

Eikä unohdeta näitä meidän ihania hännänheiluttajia täällä kotona. Remy ilahdutti mammaa ja työtovereita viime perjantaina alkavan viikonlopun kunniaksi näinkin ryhdikkäällä poseerauksella ♥

Parisuhde- ja ystäväselfie tammikuulta. Oon aivan mielettömän kiitollinen näistä ihanista ihmisistä. joita mun ympärillä on. Voin oikeasti todeta, etten mitenkään tajua millä helvetillä mä ansaitsen nää kaikki mahtavat tyypit mun tukiverkostossa. Ilman teitä meitsi ei olis yhtään mitään ♥

Myös Nupun kanssa käytiin eläinlääkärissä tammikuun aikana. Typylle oli ilmestynyt peukalonpään kokoinen patti takapuoleen, joka todettiin onneksi vain harmittomaksi talirauhaspatiksi, jotka siis ovat melko yleisiä marsuilla.

Ramos pääsi myös poseeraamaan tammikuun postaukseen ei niin ryhdikkäällä posella. Onhan tuo ihan mahdottoman suloinen siitä huolimatta ♥

JOULUKUU

Vuoden ensimmäinen koostepostaus tulee tietenkin viime vuoden joulukuulta. Muutama kuva on tämän vuoden ihan ensimmäiseltä päivältä, joten hieman huijasin, mutta suurimmaksi osaksi kuvat on rehellisesti joulukuulta. Olkaahan hyvät:

Joulukuussa meidän kuopus Ramos täytti 1 vuotta. Näin kahvin merkeissä muutamaankin otteeseen hyvää ystävääni, joka on juuri ollut Espanjassa puolisen vuotta. Oli ihanaa jutella ja juoruilla kaikista maailman asioista kunnolla ajan kanssa.

Joulukuussa tuli räpsästyä muutama selfie ja Jessekin näköjään päässyt yhteen mukaan. Käytiin lasten kanssa adventtikirkossa kuun alussa. Ihanat pojat ne jaksaa edustaa kuukausittain. Ramos nauttii paapan sylistä jouluaattona ja meitsi kävi ensimmäisen kerran jouluhaudalla moikkaamassa mummia ja kummitätiä.

Sattuneesta syystä joulukuu oli hieman kiirenen eikä paljon kummempia keretty silloin tekemään. Kuvatkin ovat jouluaiheisia ihan siksi, että kyseessä on joulukuu. Kiitos kun luit postauksen! Ihanaa loppuviikkoa ja torstaita kaikille ♥

UUSI VUOSI

Kyllä kuulostaa niin tylsältä ja kulutetulta tuo otsikko, mutten yksinkertaisesti keksinyt mitään parempaa. Aika on mennyt viime aikoina itsensä psyykkaamiseen, sairasteluun, hauskanpitoon ja nauttimisesta. Palasin eilen töihin 2,5 viikon jälkeen edelleen hieman puolikuntoisena, sillä sairastin flunssaa viimeisen lomaviikon. Ääni on edelleen hakoteillä ja yskä vaivaa, mutta loppuviikkoon mennessä mun täytyy mennä lääkäriin, jos tää ei nyt parane. Tunnen kuitenkin muuten olevani työkuntoinen.

Viime aika on siis mennyt uuden lukukauden aloittamiseen ja asioiden järjestelemiseen. Blogi tulee kaikessa tässä viimeisenä ja nyt pääsen vihdoin ja viimein korkkaamaan täälläkin juuri alkaneen vuoden. Maanantaivideot alkaa pyörimään taas ensi viikolla ja siellä onkin luvassa joululahjojen esittely. Ehkä hieman vanhentunut postaus, mutta haluan sen kuitenkin toteuttaa.

Lisäksi blogin ulkoasu palaa hieman ajankohtaisempaan ja freshimpään moodiin, sillä joulu alkaa olemaan jo takanapäin. Meillä on jäljellä enää sähkökaapin ovessa olevat joulukortit, mutta muuten joulu on siivottu meidän kodista pois.

Työt sujuu entiseen malliin, kotona ja ystäväpiirissä kaikki melko hyvin. Tästä on hyvä aloittaa uusi blogivuosi!

2016 LOPPUVUOSI

Näitä postauksia tehdessäni tajusin, että jokseenkin alkuvuodesta tapahtui enemmän kuin loppuvuodesta. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kuvia riittää puhelimessa hamaan tulevaisuuteen asti.

Syksyllä mä aloitin uudessa työpaikassa. Erityislasten parissa 25 viikkotuntia vaatii kyllä veronsa, mutta on myös hyvin palkitsevaa ja mukavaa työtä.

Loppuvuodesta ollaan vietetty Jessen 26-vuotissynttäreitä, käyty adventtikirkossa, ylpeilty meidän komeilla joulukoirilla, käyty ensimmäisellä jouluhaudalla, juhlittu vähän lisää Urbelo-porukalla, vietetty kaasojen kanssa aikaa, seurattu Ramosin toilailuja, vietetty ihanaa joulua ja juhlittu Ramosin 1-vuotissynttäreitä.

2016 ALKUVUOSI

2016 on kokonaisuudessaan ollut aivan loistava vuosi. En muista aikaisempien vuosien olevan aivan näin tapahtumarikkaita. Vuosi 2016 on saanut mut miettimään mitä haluan elämältä. Vuosi on tuonut huikeita juttuja mun elämään, mutta myös ottanut omansa. Vuoden aikana oon ollut erittäin pettynyt itseeni, mutta myös ylpeä tekemistäni jutuista ja tukiverkostosta mun ympärillä. En tiedä, mitä helvettiä tekisin ilman perhettäni ja ystäviäni. Jesse ja koirat on myös tehneet suuren työn menestymiseni ja muuttuneen minäni takana.

Alkuvuodesta tapahtui yksi aivan mahtava juttuja: mä valmistuin kahden vuoden taistelun jälkeen lastenohjaajaksi. Kemuja vieteltiin iloisesti mun isän luona juoden ja kakkua syöden. 

Vuoden alussa tapahtui myös toinen elämää mullistava juttu: meille muutti toinen kleinspitz-rotuinen koira, Remyn siskonpoika Ramos. Kyllä sitä on 9 kuukauden aikana tapeltu Lasitörmän herruudesta ja paljon on saatu aikaiseksikin. Tuon veli vempulan kanssa ei kyllä tylsää tulee, vaikka välillä hieman kiristää hermoja!

Vuoden aikana tuli tehtyä kaikkea muutakin, kuten leikittyä ja vietettyä aikaa Jessen kummityttöjen kans, vietettyä vappua meillä huikeessa porukassa, juhlittua Noran valmistujaisia, käytyä risteilyllä Urbelo-joukolla, juhlittua mun synttäreitä pienellä porukalla Teutarissa, matkustettua Lontooseen, vietettyä romanttista risteilyaikaa Jessen kanssa ja saatettua rakas mummi haudan lepoon ♥

Muisteluita kuluneesta vuodesta toisen osan merkeissä vielä huomenissa!

JOULUKALENTERI / 21. LUUKKU

FIILISTELYÄ

Keskiviikkona vieteltiin koulun joulujuhlaa tuolla työrintamalla. Lapset saivat esitellä marraskuussa tekemiään keksintöjä vanhemmilleen ja sen lisäksi esillä oli syksyn aikana tehtyjä muita töitä, kuten ompelutöitä ja teknisiä töitä. Vanhemmille myös näytettiin eräs video, joka lähetettiin  yhteistyökouluun Hong Kongiin.

Torstaina on viimeinen työpäivä ennen joulua ja sen jälkeen meitsi viettää lähes 2,5 viikon joululomaa. Fiilis on hyvä ja innostunut. Lomalla aion nauttia olosta, nähdä kavereita, perhettä ja sukulaisia.

Tää syksy on ollut ihan mieletön. Oon oppinut hurjasti itsestäni ja työstäni. Oon ollut hämmentynyt ja ihmetelly suuresti uusia asioita. Oon ollut iloinen, sillä oon kehittynyt työssäni ja nähnyt työni tuloksia. Oon ollut surullinen ja pettynyt, sillä tunnen itseni välillä todella epäonnistuneeksi. Monien erilaisten tuntemusten jälkeen lähden hyvillä mielin lomalle. Mulla on aivan ihanat työkaverit ja ihanat oppilaat. Mulla on ihana avopuoliso, ystävät ja perhe tukemassa mua.

Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin. Ja se lähtee paikoiltaan samantien. Ihanaa, lämmintä ja rauhallista joulunodotusta ihan jokaiselle, joka lukee tätä tekstiä juuri nyt ♥

JOULUKALENTERI / 19. LUUKKU

JOULUKALENTERI / 18. LUUKKU

4. ADVENTTI

Enkelit ja kaikki. Joulu tulee vaikka ei uskoisi.

Kuoleman varjon maa. Vähäkin valo valaisee.

Kuitenkin maailmankaikkeus on ystävällinen paikka.

Avaan silmäni. Mille kaikelle olen ollut sokea?

"Joss' sieluin kirkastuu. " Kirkastuisipa tosiaan!

Heinillä härkien kaukalon. Kerrankin hyvä korvamato.

Ei ollut Joosefillakaan helppoa. Silti hän viitsi.

Näin sanoo adventtikalenterin viimeisimmät luukut. Enää seitsemän luukkua avaamatta. Mitähän niistä paljastuu? Osa teksteistä on aivan hepreaa, mutta osassa on todella hyviä mietintä- ja faktalauseita.

Istun taas keittiönpöydän ääressä kirjoittamassa tätä postausta. Tästähän on tullut ihan sunnuntaipostauksen rutiini. Tosin, tänään on vuoden viimeinen adventti, joten ehkäpä tämä loppuu tänään. Toisaalta tästä olisi mukava ottaa ihan säännöllinen rutiini. Vähän niinkuin tuo maanantaivideo. Rutiinit ja säännöllisyys saa mut pysymään aisoissa ja suunnitelmissa. Joskus tulee 'pakko kirjoittaa, pakko toteuttaa' -fiilis, mutta se ei haittaa ollenkaan. Tykkään potkia itseäni perseelle.

Tänään on hyvä olo. Ensimmäistä kertaa viikkoon. Torstain ja perjantain oli sairaslomalla flunssan takia, mutta tänään tuntuu hyvältä. Haluan jo töihin. Okei, maanantai ei ole ihan lempparipäiviä, mutta mielelläni palaisin jo sorvin ääreen. Huomenna starttaa vuoden viimeinen työviikko. Sen jälkeen on melkein kolmen viikon joululoma. Onnellista. Joulun vietämme Lohjalla, uudenvuoden suunnitelmat hieman auki vielä..

Muutama joululahja ostamatta ja kaikki pakkaamatta. Kyllä sitä vielä hyvin kerkeää. Joka päivälle ensi viikolla jotain menoa töiden jälkeen. Viimeiseen asti painetaan täysillä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!

JOULUKALENTERI / 16. LUUKKU

JOULUKOIRAT

Ensimmäiset onnistuneet kuvaukset koirien kanssa takanapäin. Tällä kertaa panostin kunnolla somistuksiin, kameran asentoon ja asetuksiin. Tarkennukseen ei ole aikaa, joten kun koirat on mintissä, niin ei kun laukaisin laulamaan. Ja tällä kertaa sumeiden kuvien seasta löytyi montakin onnistunutta otosta.

Remy hiffasi heti, mitä tässä haetaan. Ramosin kanssa oli aluksi hieman vääntöä, mutta aika nopeasti hänkin ymmärsi jutun juonen. Tässä olkaa hyvät, Remy & Ramos jouluna 2016:

Muutama kuva jäi vielä varastoon myöhempien postauksien varalta, mutta mitäs tykkäät näistä? Otatko sä jouluisin tai muina merkkipäivinä kuvia koiristasi tai muista lemmikeistäsi tai lapsistasi? Kommentoi alle! 

JOULUKALENTERI / 1. LUUKKU

MARRASKUU

.. eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuu. Ja nyt se on vihdoin ja viimein avattu Joulukalenterin 2016 ensimmäinen luukku, joka onkin tylsempää tylsempi kuukausi katsaus vuoden viimeisestä syyskuukaudesta eli marraskuusta!

Marraskuussa on tullut napattua selfie, jos toinenkin. Instagramissa seuraavat sen varmasti onkin huomanneet. Marraskuun aikana oltiin työporukan kanssa istumassa iltaa Krunikassa. Viimeisellä marraskuisella viikolla oli korkeempi taho työporukassa päässyt joulutunnelmiin ja maanantaiaamuna sitä odottikin ihana yllätys kahvihuoneessa. Glögiä ja herkkuja ♥ Pojatkin odottelee jo joulua rusetit kaulassa ♥

Marraskuun puolessa välissä vieteltiin Jessen 26-vuotissynttäreitä kivassa porukassa meillä kotona. Muutama selfie lisää ja viimeisenä Ramoksen hävytön hengailupaikka sohvapöydän päältä.

Marraskuussa käveltiin ihanaa reittiä luokan kanssa kirjastoon. Hieman karmiva, mutta kuitenkin viehättävä maisema. Kuun alkupuolella käytiin Ramoksen kanssa lääkärissä kuulemassa tuomio etenevästä sairaudesta. Lopuksi selfie ihanan pikkumiehen kanssa ja vihoviimeisenä mustavalkoisena selfie melko jeesin naisen kans ♥

Syksy hurahti hirmuista vauhtia, eikö? Nyt kohti joulua, vuoden loppua ja talvea. Kohtahan jo tanssitaan toukokuisia häitä ♥

ASIOITA, JOITA EN KOSKAAN SAA TAKAISIN

Äiti laittoi mulle eilen viestin, jossa näkyi meidän edesmenneen mummin kotitalon myynti-ilmoitus. Ensin ihmettelin hassua kuvauskulmaa, sillä siitä ei meinannut tunnistaa koko mökkiä. Hetken ajateltua mulle tuli todella paha mieli. Ihan hirveä haikeus ja ikävä sitä kaikkea, mitä siinä pienessä mökissä olen tehnyt ja millaisia hetkiä siellä oon viettänyt.

Mummilla oli aikoinaan kolme kissaa: Ellu, Kalle ja Ville. Ellu oli melkoinen pentukone ja se sai elinaikanaan monet pennut. En kyllä ihmettele, sillä kaikki kissa saivat kulkea vapaana. Niin Ellu oli alunperin mummille tullutkin. Ville ja Kalle olivat molemmat Ellun pentuja. Ellu kuoli lopulta lämpöhalvaukseen ja oli sillä jo ikääkin. Ville ja Kalle eivät koskaan palanneet reissuiltaan.

Tuon lyhyen tarinan lisäksi mökki pitää sisällään kymmeniä muita muistoja. Mä oon todella surullinen siitä, että siihen mökkiin mä en enää ikinä palaa. Kaikki se on takanapäin ja jäljellä on vain kultaiset muistot. Mä kävin lapsena mummin luona melko paljon. Mummi leikkasi mun hiuksia, tehtiin ulkona juttuja, ihmeteltiin kissanpentuja, kerättiin metsämansikoita ja sitten tehtiin mansikkamaitoa. Mummin vaatehuoneesta sai aina kerrallaan pari palaa suklaata, eikä Ellu saanut koskaan nukkua makuuhuoneessa meidän kanssa.

On maailman tyhmintä kasvaa aikuiseksi ja jättää taakseen ne lapsuuden maisemat. Eilen laitoinkin viestiä parhaalle ystävälle siitä, että mun lapsuudesta ei muistojen lisäksi ole jäljellä muuta kuin Karjalohjan mökki, joka toivottavasti pysyy suvussa vielä pitkään. Mummin mökki, kasvuympäristöt Nummelassa ja Virkkalassa on menneen talven lumia. Vaikka niille voikin palata aina välillä, mutta ei se silti ole sama asia.

Omasta koti- ja synnyinkaupungista keksin monta pahaa sanaa ja huonoa puolta, mutta on sinne välillä mukava palata. Vanhemmat, isovanhemmat ja suurin osa ystävistä asuu siellä edelleen ja se on korvaamaton syy palata sinne aina vain uudelleen.

LOKAKUU

Vuoden 2016 syksyä on jäljellä enää yksi kuukausi, mikä tarkoittaa sitä, että tämä vuosi on kohta taputeltu loppuun. Vielä ei kuitenkaan ammuta raketteja vuoden vaihtumisen kunniaksi vaan hetken aikaa vielä muistellaan menneitä tapahtumia. Tänään siis lokakuu koostettuna tässä postauksessa:

Lokakuu oli melko rento kuukausi. Alkukuusta käytiin läpi syksyn suurin murhe eli Ramosin kastrointi. Siinä samassa kerkesi myös juhlia hieman kaasojen kanssa ja nauttia luokan retkellä kauniista syksyn maisemista.

Kuun aikana meillä oli yövieraita, kun Jessen kummitytöt tulivat pitkästä aikaa meille. Suunnitelmat vähän muuttu, mutta eihän se haittaa, kun päädyttiin lopulta yhdeksi yöksi mökille.

Loppukuusta mulla oli kahden päivän syysloma ja silloin kerkesin ottaa hieman rennommin. Käytiin myös äidin kanssa lomalla kaupoilla ja rämpimässä Bodomjärven laitamilla. Viimeisestä viikosta ei menoa puuttunut, sillä perjantaina vietettiin koulun voimin Halloween-larppia ja illalla sitten kokoonnuttiin työporukalla illanviettoon. Aika jees, ettenkö sanois!

Marraskuun saapuessa mä alan jo pikkuhiljaa fiilistelemään joulua. En malta odottaa pitkää joululomaa ja pakettien ojentamista rakkaille ihmisille. Mulla meinaan on jo muutama joululahjaidea. Alkaako sullakin joulufiilikset kolkuttelemaan, kun kyseiseen juhlaan on enää kaksi kuukautta? Millainen sun syksy on ollut? Kommentoi alas!

IKUINEN REISIMAJOITUS

Oon luvannu jo hetken aikaa luritella tätä postausta teille ja nyt vihdoin ja viimein saatiin otettua kuvat ja itse tatuointi on parantunut täysin. Hieman se vielä kutisee, mutta se johtuu luultavasti lähenevästä talvesta, jolloi mun iho muutenkin kuivuu hieman. Lopputulokseen oon ihan älyttömän tyytyväinen. Siitä kaunis kiitos Apelle, jonka käsialaa on kaikki muutkin mun tatuoinnit.

Itse kuva on vanhan työkaverin piirros, jonka hän ojensi mulle viime kevään lukukauden lopun kunniaksi. Jo silloin kysäisin häneltä, että onko ok, jos hakkaan kyseisen kuvan ihooni. Silloin oli jo paikkakin selvä: etureisi.

Muutama kuva yritettiin Jessen kanssa ottaa, jotta näkisitte kuvan sijainnin selkeästi ja koko kokonaisuuden, mutta tää kuvausepisodi vain vahvisti mun ajatusta, että mun paikka on ehdottomasti kameran takana eikä edessä.

Tatuointi on kaunis luovuuden tulos ja sen lisäksi ikuinen muisto mun ensimmäisestä, säännöllisestä työpaikasta. Olen kiitollinen kaikille, joiden ansiosta tämä kuva koristaa nyt vasenta etureittäni ♥