Muistan ikuisesti, kun Pepi tuli meille. Se oli kyseisen pentueen pahnan pohjimmainen ja me pelastettiin se siltä orpoudelta. Pepi oli jo puolen vuoden ikäinen, kun me haettiin se Karvakedon kennelistä. Automatkalla se ei ollenkaan viihtynyt takakontissa vaan se kiipesi sieltä suoraan mun syliin. Ja siitä alkoi meidän kaunis tarina ♥ Pepi oli aina mun vauva. Se oli aina mun lellikki ja silmäterä. Alusta asti me oltiin parhaat ystävykset. Vaikka matkalla oli myös niitä vastoinkäymisiä.
Vuoden 2012 uutena vuonna Pepi karkasi 2,5 viikoksi. Se oli päässyt takapihan aidan rei'ästä ja paennut naapureiden ilotulitteita. Lopputulos oli, että se todennäköisesti eksyi eikä siis osannut enää takaisin kotiin. Ilmoitettiin siitä nopeasti netissä oleviin karkureiden sivuille ja muutama päivä katoamisen jälkeen Pepistä tehtiin ensimmäinen havainto. Havainto tehtiin n. 2 kilometrin päähän meiltä kotoa. Tuon kahden ja puolen viikon aikana havaintoja tuli päivittäin, mutta koko karkureissun aikana me ei Pepiä nähty. Jossain vaiheessa naapuri vinkkasi toimivasta etsijäkoiraliitosta, jonka avulla jäljitettiin, missä Pepi päivät kulki. Jokaisella kerralla saatiin uutta tietoa, mutta koskaan me ei Pepiä niillä reissuilla tavattu. Kahden ja puolen viikon jälkeen paikallinen mies näki Pepin pellolla ja juoksi sen kiinni. Voi sitä ilonmäärää, kun saatiin poika ehjänä kotiin ♥ Sen jälkeen pojat ei paljoakaan olleet ulkona uuden vuoden aikaan.
Vuonna 2013 Pepin syntymäpäivien aikaan isi huomasi sen jalassa patin. Tietenkin me siitä heti pelästyttiin ja vietiin poika eläinlääkäriin. Lääkäri totesi patin olleen kasvain ja silloin mun sydän hyppäsi kurkkuun ja kyyneleet valtasi mun silmät. Patista otettiin näyte ja se onneksi todettiin hyvälaatuiseksi. Patti kuitenkin piti poistaa, sillä se oli sellaisessa paikassa, että se olisi voinut vahingoittua ja aiheuttaa Pepille kipuja. Leikkauksesta Pepi toipui todella hyvin ja pian se olikin taas ihana oma itsensä.
Pepi oli aina järjetön ahmatti, joskin vähän myös kiusankappale yrittäessään syödä muiden koirien ruuat. Se myös piilotteli muiden luita ja muita herkkuja, kunnes itse lopulta jäi ilman. Pepistä ei leikkikaveriksi oikein koskaan ollut, mutta se oppi istumaan, heittämään femmat, makaamaan ja etsimään herkkuja. Se pyöri keittiössä aina jaloissa eikä oikein halunnut jäädä takapihalle ilman ihmisen läsnäoloa. Pepi oli myös todella kuvauksellinen ja huomionkipeä ♥
Vuodesta 2010 suunnittelin ottavani Pepin tassusta tatuoinnin. Tatuoinnin otto jäi jäihin aika pitkäksikin aikaa ja sinä aikana mä päätin, että myös Zorron tassu saa paikan mun ihosta. Tammikuussa 2015 mun reittä koristi kaunis leima, joka sisälsi mulle jotain hyvin tärkeää ja rakasta. Enkä ole katunut tuota taideteosta hetkeäkään. Näin mun rakkaat pojat ovat mun iholla koko loppuelämäni.
Tänään, huhtikuisena torstaina, päivä Pepin 8-vuotissyntymäpäivien jälkeen mä saan viestin, jossa isi kertoo, että Pepi on vakavasti sairas. Se oli aamulla pissannut alleen, eikä ollut syönyt eikä juonut ollenkaan. Se ei reagoinut mihinkään eikä ollut ollenkaan oma itsensä. Niin isukki ja Ansku päättivät viedä sen eläinlääkäriin. Lääkäri totesi Pepillä olevan aivokasvain eikä sitä pystytty pelastamaan. Joten 30.4.2015 Pepi lähti kohti uusia seikkailuita. Kohti sitä tuntematonta, jossa sitä ei satu eikä se joudu kärsimään ja sen on hyvä olla. Tasan kaksi vuotta sitten voitimme kasvaimen, mutta tämä kasvain oli liian voimakas niin Pepille kuin meillekin. Lepää rauhassa, rakkain ♥
Kaikesta huolimatta ihanaa vappua kaikille ♥ Pitäkää huoli toisistanne ja kertokaa rakkaillenne mahdollisimman usein, kuinka tärkeitä he ovat!
