Heinäkuussa 2013 uusimme reissumme ihanaan Nizzaan. Olimme heinäkuussa 2009 Nizzassa isolla porukalla. Meininki on nyt toivottavasti sama vaikka puolet porukasta puuttuukin.
Näköala asuntomme parvekkeelta
Ensimmäisen yön olimme hotellissa, sillä vuokraamamme asunto ei ollut vielä valmis meitä varten. Seuraavana aamuna sitten kävelimme hotellilta lähellä olevaan puistoon isot matkalaukut perässä! Muistan kun odottelimme puistossa asunnon vapautumista ja siivoomista. Asunnolta oli kilsan verran rantaan ja lähellä kaikkennäköisiä pieniä vaatekauppoja ja kojuja.
Hilpee meno
Isi ja Italia <3
Monaco
Neljä viimeistä kuvaa Monacosta
Matkan aikana matkustelimme paljon. Saman reissun aikana kävimme Monacossa ja Italiassa. Nizza kun on etelä-Ranskassa ja melko lähellä näitä kahta ihanuutta. Monaco oli hieno paikka. Kiipesimme vuoren ylös josta näki koko Monacon ja upeat venelaiturit. Katsastimme myös jonkinnäköisen akvaariomuseon ja eläintarhan, jossa näin elämäni ensimmäisen kerran virtahevon! Italiassa kävimme ihan sen takia, että saimme Anskun kanssa syödä ihan aidot italialaiset pizzat ja pastat!
Tietenkin vietimme myös kaiken aikaa rannalla kun kerta oli niin lähellä. Olin fiksuna tyttönä ottanut napakorun viikkoa ennen reissua, joten aluksi arastelin vähän merivettä. Lopulta kuitenki uskaltauduin syöksyä meren syövereihin ja näin jälkeenpäin aateltuna se suola saattoi tehdä haavalle vain hyvää. Tietenkin kun huuhtelin sen jokaisen uintikerran jälkeen. Kävimme myös vesipuistossa, jossa jätin sitten suosiolla liukumäet sun muut väliin, sillä niissä oli kloorivettä. Menimme myös laskuvarjolla veneen perässä joka oli aivan loistavaa! Yhdessä vaiheessa vene laski meidät niin, että jalkamme osuivat veteen ja kyllä siinä oli kiljumista! Lasku kylläkin vähän epäonnistui sillä laskeuduimme lähelle uimarantaa uivien ihmisten sekaan ja osa jäi varjon alle :--D ps. melkeen tulee itku tota rusketusta ja laihuutta ihailtaessa :(
Kävimme myös vesieläinpuistossa, jossa oli pingviinejä, kaloja, hylkeitä, delfiinejä, miekkavalaita ja suurenmoinen akvaario. Katsoimme merileijonien näytelmän ja samoin miekkavalaiden. Olin aina halunnut nähdä tuon upean eläimen ja sitä se todellakin oli. Ansku otti paljon sarjakuvia kyseisestä esityksestä. Osa pingviineistä oli ulkona ja osa oli sitten hallissa, jossa oli todella kylmä.
Tietysti oli myös päiviä kun vietimm aikaa huoneessamme. Kämpässä piti olla yksi varasänky, mutta emme löytäneet sitä, joten minä nukuin isin sängystä otetulla patjalla olohuoneessa. Muutaman kerran meillä tuli Julian kanssa erimielisyyksiä ja kärhämiä. Molemmat kun olemme tulisia luonteita ja viettää pitkän ajan toisen kanssa, mutta hyvin me niistä sitten selvittiin ja jätettiin ne omaan arvoonsa. Reissu oli kaikenpuolin todella onnistunut, ainutlaatuinen ja monipuolinen. Odotan innolla tämän vuoden reissua Anskun ja isin kanssa, josta toivottavasti tulee samanlainen elämys.
Kesää ja rusketusta odotellessa! ;) Ihanaa perjantaita ja viikonloppua teille kaikille. Palailen viimeistään maanantaina <3