VUOSI 2015 / 1. OSA

Vuosi 2015 on lopuillaan ja asetin itselleni vuoden alussa muutamia tavoitteita, joissa onnistuinkin aika hyvin. Mutta aina on tietenkin varaa parantaa. Tässä postauksessa palataan kuluneeseen vuoteen. Tavoitteita luvassa toisessa osassa.

TAMMIKUU

Tammikuu oli tapahtumatäyteinen kuukausi. Joululoman jälkeen palattiin kolmeksi päiväksi koulunpenkille ja siitä jatkettiin 6-viikkoiselle top-jaksolle avoimeen päiväkotiin. Harkkajakso oli mulle kokonaisuudessaan todella rankka ja kävin henkistä taistelua itseni ja ajatusteni kanssa. Mahtavasta tukijoukon ansiosta selvisin siitä kuitenkin ihan kunnialla.

Tammikuussa kävin hammaslääkärissä monen vuoden jälkeen. Mun hampaat todettiin todella hyväkuntoisiksi vaikka hammasväleissä oleilikin kolme reikää. Niitä sitten paikkailtiin kevään mittaan ja otin elämäni ensimmäisen kerran hammaslangan käyttöön.

Alkuvuodesta otin myös elämäni ensimmäisen tatuoinnin ja äiti kävi meillä kylässä istuakseen runsaaseen lounaspöytään. Tammikuussa käytiin myös perinteisesti joulualeissa ja laadin itselleni tavoitteita tulevaa vuotta varten.

HELMIKUU

Helmikuussa harjoittelujakso jatkui ja harkkaviikkojen välissä kerkesin pitää vähän lomaakin. Lomalla olin vain rennosti kotona, sillä Jesse kävi lomastani huolimatta normaalisti töissä.

MAALISKUU

Maaliskuussa kävin ottamassa toisen tatuointini. Tällä kertaa ranteeseeni tatuoin Guessin kaulakorun.

Maaliskuussa hankittiin Jessen kanssa uudet puhelimet. Jesse osti iPhone 5s ja meitsi hankki iPhone 6s. Oon ollut tähän luuriin todella tyytyväinen kaikkien varoituksista huolimatta.

Maaliskuussa suoritin myös avoimen päiväkodin näyttöviikon ja käytiin Jessen kanssa tsekkaamassa Luokkakokous -elokuva!

HUHTIKUU

Meidän Pepi vaipui ikuiseen uneen huhtikuun lopulla, vappuaattona. Samana iltana juhlittiin vappua rakkaan ystävän luona ja sain jo vähän ajatuksia muualle. Tuo vappu jää kyllä ikuisesti mieleeni syystä tai toisesta..

TOUKOKUU

Toukokuussa käytiin perinteisesti katsomassa Sami Hedbergiä. Tällä kertaa vuorossa oli Sellosali ja 365-kiertue.

Kesän alussa saatiin vihdoin ja viimein uudet kalusteetkin parvekkeelle ja makuuhuoneen sisustusta muutettiin. Lisäksi juhlittiin ystävän synttäreitä ja mun ja Jessen 2-vuotispäivää.

Toukokuussa olin hyvin paljon kipeenä, joka vei voimiani aika lailla. Toukokuun lopussa mulla oli myös yksi näyttöviikko.

KESÄKUU

Olin neljä viikkoa leiriohjaajana erilaisilla leireillä eri-ikäisille lapsille. Jokainen leiri kesti viikon. Kesäkuussa myös juhlittiin isin 50v-synttäreitä, juhannusta, mun 23-vuotissynttäreitä sukulaisten kanssa, parvekebileitä ystävien kera ja Zorron 10v-synttäreitä.

Jatkuu seuraavassa osassa..

JOULUKALENTERI / 18. LUUKKU

Joulukalenterin 18. luukku pitää sisällään meidän koulun joulu- ja valmistujaisjuhlaa. Tuossa juhlassa kaikki valmistuvat saivat siis tutkintotodistuksen ja me muut saimme ruusun, aplodit ja kaulaliinan. Oma tutkintotodistukseni tulee tammikuun aikana postissa kotiin. Tässä luukussa siis hieman fiiliksiä tuolta päivältä ja muutama kuva. Juhlasalissa oli hankala valaistus, joten montaakaan kuvaa ei tuosta tapahtumasta saatu.

KOULUN JOULU- JA VALMISTUJAISJUHLA

Mä heräsin aamulla vähän puoli yhdeksän jälkeen ja tajusin heti, että mulle tulee kiire. Join aamukahvin, julkaisin päivän joulukalenteripostauksen, katoin muutamat youtube-videot ja tarkistin sähköpostit. Kun näiltä turhuuksilta selvisin, aloin järjestelemään kämppää ihan kuin sillä olisi ollut jotain merkitystä. Vähän ennen puoli 10 Remyn kanssa ulos ja siitä heti suihkuun. Isukki soitti 10:40, että on tulossa ja, että Ansku on varmaan tässä jo ennen isiä.

Vihdoin puoli 12 lähdettiin tästä meiltä ja matkalla piti vielä hakea ystävä kyytiin. Hirveetä vääntöä ajankäytöstä ja siitä näyttääkö navigaattori oikein! Kaiken jälkeen päästiin onneksi ihan ajoissa koululle!

Meitä ohjeistettiin todella tarkasti tuohon kunniakkaaseen tapahtumaan. Kaiken kaikkiaan valmistuneita oli n. 100 ja meitä lastenohjaajia valmistui nyt jouluksi eniten. Meidän lisäksi valmistui suntioita, lähihoitajia ja nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajia. Juhlan jälkeen oli vielä kahvittelut ravintolassa, mutta me lähdettiin jo siinä vaiheessa ajelemaan kotiapäin. Viralliset valmistujaiskuvat itse juhlakalusta tulee sitten tammikuussa! Onnea vielä kaikille valmistuneille ♥

JOULUKALENTERI / 6. LUUKKU

Joulukalenterin 6. luukku ei varmasti yllätä ketään. Onhan siis Suomen Itsenäisyyspäivä ja 98. sellainen. Kahden vuoden päästä on jo 100-vuotisjuhla, mutta eiköhän jokavuotinen itsenäisyyspäivä ole tärkeä.

ITSENÄISYYSPÄIVÄN KUNNIAKSI

Mullehan osui opintojen viimeinen näyttöviikko juuri itsenäisyyspäivä-viikolle ja mä näin oivan tilaisuuden hyödyntää sitä näytössäni. Askarreltiin lasten kanssa tällaiset itsenäisyyspäivä kynttilät eri kartongeista ja silkkipapereista.

Lapset olivat innoissaan, kun saivat rypistää ja liimata silkkipaperia kiinni valkoiseen kartonkiin.

Ja tässä näkyy lopputulos! Eikö olekin kauniita? Varmasti jokaisen lapsen kodissa vietetään nyt iloista itsenäisyyspäivää noin hehkuvien kynttilöiden kera.

Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!! ♥

OHI ON

Mun piti kirjoittaa tää postaus jo kaksi viikkoa sitten, mutta kirjoittaminen on muuttuneiden opiskelujuttujen myötä jäänyt ja mulla ei oikeastaan ole kovinkaan suurta inspistä kirjoitella tällä hetkellä. Toteutan tätä postausta kuitenkin juuri nyt! Ps. oon tosi pahoillani näistä pikselimössökuvista.

OHI ON tarkoittaa siis sitä, että 2,5 viikkoa sitten multa loppui koulu. Sehän tarkoittaa sitä, ettei mun tarvitse enää ajella 40 min koulumatkaa kaksi kertaa päivässä. Kaikki ne aamuruuhkat, tietyöt ja Kehä 3 onnettomuudet on toistaiseksi historiaa ja voin vain iloita lyhyestä työmatkastani nykyiseen harjoittelupaikkaan. Enää ei siis tarvitse istua minuutin minuuttia koulunpenkillä vaan voin suorittaa koulutuksen loppuun käytännön harjoittelulla. Mä kun en koskaan oo ollut koulunpenkillä-istuja.

On tässä loppumisessa kuitenkin monta haikeaakin puolta. Mulla tulee oikeasti ikävä koulukavereita, joista suurin osa asuu ihan eri suunnassa, kuin meitsi. Opiskeluiden aikana tutustuin aivan ihaniin ihmisiin, joista löytyikin muutama ihan elinikäinen ystävä. Lisäksi meidän iki-ihanaa tutor-opettajaa tulee ikävä: Häntä, joka piti aina niin hyvää huolta ja jaksoi hoitaa opiskelijoiden murheita ja huolia. Meidän oma opettaja on ymmärtänyt ja kannustanut mua loppuun saakka ja saanut mut ihan oikeasti uskomaan itseeni. Olen todella kiitollinen meidän opettajalle ja mun parhaille luokkakavereille tästä vajaasta kahdesta vuodesta. Toivon kaikille oikein lämmintä tulevaisuutta, onnellisuutta ja terveyttä. Niin ja nähdäänhän me vielä ainaki osan kanssa joulukuun valmistujaisjuhlassa ♥

Mitä sitten seuraavaksi? Mulla on harjoittelua jäljellä vielä 2,5 viikkoa, joista kolme päivää menee näyttöä tehdessä. Yhden osan näytöstä tein jo perjantaina ja musta tuntuu, että sen osion vois kokonaan heittää roskikseen. On mulla onneksi vielä kolme päivää aikaa tsempata ja toimia täysillä. Harkan mukana tekemättä on vielä näytön suunnitelma ja yksi koulutehtävä. Viimeiseen astin koitan todella tsempata, mutta alan pikkuhiljaa hiipumaan ja huomaan meneväni matalimmasta kohdasta aitaa. Mulla on kuitenkin kotona niin parhaat kannustusjoukot, että niiden avulla selviän tästä viimeisestäkin osiosta varmasti kunnialla.

LOKAKUU

Jaahas, pian taas ollaan kuun vaihteessa ja sehän tietää tietenkin kuukausikatsausta! Hirmunopeasti on tää lokakuu menny vaikkei sen kummempaa ohjelmaa oo ollukaan. Nämä kollaasit puhelimen syövereistä lokakuun ajalta.

Loppukuusta sain selfie-haasteen rakkaalta ystävältä ja tän kollaasin molemmat selfiet kuului siihen rumbaan. Viimeisenä kokonaisena viikonloppuna käytiin Jessen kanssa thaimaalaisessa syömässä ja silloin sunnuntaina rakas ystävä tuli meille kylään ja mä panosti ihan huolella tarjoiluiden kanssa ;)

Kuun alkupuolella oltiin viettämässä tyttöjeniltaa Vantaalla parhaiden luokkakavereiden kanssa ♥ Syötiin makaroonisalaattia patongin ja levitteiden kera. Jossain vaiheessa tarjoilut muuttuivatkin vetisemmiksi. Illan pukeutuminen näkyykin peiliselfiessä! Samana sunnuntaina rötvättiin koko perheen voimin sohvalla ♥

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna vierailin rakkaan siskon luona Tampereella ♥ Sinä aikana Jesse laittoi muutaman kuvan Remyn hölmöilyistä ♥ Kuun puolessa välissä suoritin näyttöä jumppakuvien kera.

VIIMEINEN HAASTE

Nimenomaan. Tällä erää opiskeluiden viimeinen haaste eli viimeinen työssäoppiminen, näyttö ja arviointi.

Viime keskiviikkona aloitin viimeisen työssäoppimisen lastenohjaaja-opinnoissani. Viimeinen tutkinnon osa koskee monikulttuurista työtä, jota voidaan tehdä vieraista kulttuureista tulevien lasten ja perheiden kanssa. Jakso sisältää lähiopetuspäiviä, 7 viikon työssäoppiminen ja vähintään 3 päivää kestävä tutkintotilaisuus. Voiko oikeasti olla, että mulla tulee ikävä näitä opiskelupostauksia, kun selitän tän kaiken näin tarkkaan?

Eli tosiaan: viimeisiä viedään. Ensi viikolla mulla on vielä viimeiset koulupäivät ja loppuajan opinnoista olenkin päiväkodissa työssäoppimassa. Tarkoitus olisi valmistua tammikuussa ja saada opinnot suoritettua joulukuuhun mennessä. Oon jo vähän kerennyt kattelemaan työpaikkoja ja suunnittelemaan valmistujaisia.

Osa mun luokkakamuista on jo valmistunut, mutta onneksi vielä joulukuussa nähdään joulujuhlan merkeissä koko poppoon kanssa. Muutaman kanssa oon ihan ystävystynytkin ja nähdään kyllä vielä varmasti kaikkien opiskeluiden jälkeenkin!

Mutta nyt siis alkaa pikkuhiljaa tämä syksyn rumba helpottamaan, kun niin vähän on enää jäljellä. Tietenkin keskityn täysillä viimeisiin metreihin ja onhan mulla vielä muutama tehtäväkin tekemättä ja se työnhaku kesken. Pääosin kuitenkin meno rauhottuu ja pääsen/jaksan keskittyä tähän blogiinkin syvemmin. Kertokaahan siis, mistä voisin kirjoittaa postauksia? Laita kommenttia tän postauksen kommenttikenttään ♥

Kuva: we♥it

NELJÄ KAUTTA VIIS!

Mulla päättyi viime perjantaina opiskeluiden toiseksi viimeinen harjoittelu. Kyseisen harjoittelun suoritin päiväkodissa perehtyen erityisesti tukea tarvitseviin lapsiin. Olin ryhmässä yhteensä 5 viikkoa. Neljäs tutkinnon osa on siis kolmikantakeskustelua vaille valmis. Tällä viikolla aloitankin jo uuden ja viimeisen harjoittelun!

Päiväkoti, jossa suoritin viimeisimmän harjoittelun oli mulle jo ennestään tuttu. Olin suorittanut siellä opiskeluideni ensimmäisen harjoittelun, joten lapsiryhmässä ja koko päiväkodissa oli osaksi tuttuja lapsia ja aikuisia. Luulen, että se helpotti tosi paljon harjoittelun aloittamista. Ryhmässä oli reilut parikymmentä lasta ja kolme aikuista.

Ensimmäisellä viikolla sain todella suoran palautteen toiminnastani ja heräsin siihen kyllä heti. Aloin vain tekemään enkä kerennyt ajattelemaan ollenkaan. Sain itselleni ohjeen, joka kertoi, että mä en voisi tehdä mitään niin väärin, ettei sitä pystyisi korjaamaan. Se ensimmäinen palaute ja tuo ohje oli kyllä yksi parhaimpia, mitä harkan aikana sain, sillä se herätti mut tähän todellisuuteen ja sain siitä tosi hyvän inspiraation aikaiseksi.

Sen palautteen jälkeen toiminkin kuin kuka tahansa päiväkodin työntekijöistä. Muutaman kerran meni sormi suuhun, mutta sain siihen heti apua ja tukea. Musta oli tosi kiva, että tuolla ei kukaan katsonut kieroon ja mua oltiin aina valmiita auttamaan. Saavutin kaikki asettamani tavoitteet ja tein mielestäni vielä enemmänkin.

Näyttöviikkokin meni aivan mainiosti ja suunnitelmien mukaan. Kysyin vielä tiimiltä, että voisiko vielä olla jotain, missä voisin parantaa. Sain vastaukseksi asioita, jotka ovat vielä hienosäätämistä eli mulla on siis kokonaisuus jo hanskassa. Aina voi mun mielestä kuitenkin parantaa!

Nyt mulla on siis 4/5 osaa opinnoista suoritettu ja keskiviikkona tartun vielä viimeisen haasteeseen. Kiitän vielä kyseistä päiväkotia ja varsinkin omaa tiimiä harjoittelun toteutumisesta ♥

LAPSUUS - ARVOKAS ELÄMÄNVAIHE

Ajattelin kirjoittaa taas astetta syvällisempää postausta aiheesta, joka on viime viikkoina ollut erityisen lähellä mun sydäntä. Lapset ja heidän turvallisuus ja hyvinvointi on mulle kutsumustyö, enhän mä tähän ammattiin muuten kohta valmistuisi. Tässä postauksessa haluan kirjoittaa omia henkilökohtaisia kokemuksia lapsuudesta ja myös kokemuksia ihan opiskelijan näkökulmasta.

Päiväkodin pihalla pieni poika purskahtaa itkuun. Kertoo ikävöivänsä isiä. Isi on onneksi "vain töissä" eikä työmatkalla. Joten "ei se haittaa ollenkaan, sä näät iskän illalla". Mä sanoin ton, vaikka mua puristi rinnasta. Ihan kuin tuollainen lause tuossa vaiheessa helpottaisi ikävää. Jos se on tarpeeksi kova, sitä on todella vaikea unohtaa. Tiedän kokemuksesta. Mä oon ollut kova ikävöimään ja olen sitä vieläkin. Tiesin tasan tarkkaan, miltä tuosta pojasta sillä hetkellä tuntui. Mä en siinä hetkessä kuitenkaan pystynyt muuhun kuin lohduttamiseen ja läsnäoloon. Se onneksi auttoi sitä poikaa.

Muistan lapsuudesta, kun meidän faija asui pääkaupunkiseudulla ja me asuttiin äidin luona kotikaupungissamme. Myöhemmin se muutti vähän lähemmäksi meitä, mutta kuitenkin oli vielä puolen tunnin ajomatkan päässä. Oltiin silloin joka toinen viikonloppu isän luona ja joskus me oltiin siellä maanantai-aamuun saakka. Silloin hän toi meidät päiväkotiin. Isi on monta kertaa sanonut jälkeenpäin, että hän lähti sieltä aina tippa linssissä nähdessään, kun kaksi pientä nappisilmää vilkuttivat ikkunasta lähtevälle isille. Musta on ollut tosi koskettavaa kuulla tuo isin suusta. En muista kovinkaan usein ikävöineeni siinä tilanteessa ketään, sillä uusi päivä ja kaverit päiväkodissa vei ajatukset muualle. Eniten mä ikävöin nukkumaan mennessä. Mä muistan todella useita ikävän tunteita lapsuudesta. Suurin syy siihen oli, että vanhemmat asuivat eri osoitteissa. Mä paljon haaveilin siitä, että ne voisi palata yhteen. Mä en siitä koskaan halunnut puhua, koska asialle ei voisi tehdä juuri mitään. Ja näitä kaikkia asioita mä aloin miettimään tuon päiväkodissa itkevän pojan takia. Koska mä muistan, kuinka kamalaa se vanhemman ikävöinti voi olla.

Voin myöntää, että ikävöin joskus vieläkin. Vanhempia, pikkusiskoa, päiväkotiaikaa, lapsuuden kotia, yhteisiä tv-iltoja äidin kanssa ja sunnuntaisia ratsastustunteja, joita isi oli yleensä katsomassa. Mä ikävöin sitä aikaa, kun ei tarvinnut itse huolehtia taloudesta, laskuista, ruokaostoksista ja muista velvollisuuksista. Pystyi olemaan vain tyytyväinen, kun ruoka kannettiin pöytään ja meitä kuskattiin milloin mihinkin. Nykyään sitä joutuu huolehtimaan kaikesta itse: laskuista, ruokaostoksista, matkustustavoista jne.

Oon aina pelännyt sitä aikuisen ihmisen vastuuta. Oon aina ollut arka hoitamaan asioita. Yksi syy siihen varmasti on se, että meitä on voitu joskus paapoa vähän liikaa. Ja nyt se kostautuu. Nyt 1,5 vuotta itsekseen asuneena voin todeta, että eihän tämä kamalaa ole. Joskus epämiellyttävää, mutta ei ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tuskin silloin kukaan muuttaisi omilleen, jos itsenäistymisellä peloteltaisiin. Se on pelottavaa, mutta jokaisen tulee se kohdata. Ainakin jossain vaiheessa. Onhan aikuisuudessa se hyvä puoli, että asioihin pääsee vaikuttamaan. Enemmän kuin lapsuudessa.

Lapsuus on siis arvokasta aikaa. Vaikka sitä ei 5-vuotias tytön tylleröinen ymmärrä, niin ainakin sen ymmärtää myöhemmin. Lapsuus määrittelee hyvin pitkälti sen, mitä ihminen tulee olemaan tulevaisuudessa. Mä tekisin mitä vain, että jokainen lapsi maan päällä saisi elää ja kasvaa turvallisesti. Sehän ei tietenkään ole mahdollista, mutta aina voi ja pitääkin toivoa.

Sen lapsuuden kultaista aikaa osaa arvostaa vasta tässä iässä. Tietenkin kaikki ne, jolla lapsuus on ollut hyvä ja turvallinen. Musta tuntuu todella pahalta välillä kuulla, kun lapsi ei ole saanut olla lapsi. Tai, kun lapsi joutuu kokemaan sellaisia asioita, jotka ovat aikuisillekin hyvin rankkoja. Hyvin usein sitä miettii, miten rankkoja ne on lapselle. Vaikka välillä tuntuu, ettei oma lapsuus mennyt niin kuin oli toivonut, oon kuitenkin kiitollinen ja onnellinen siitä, että oon saanut hyvän kasvatuksen ja turvallisen kasvuympäristön ♥ Niiden ansiosta mä olen nyt tässä tällaisena. Ja se kaikki kiitos kuuluu rakkaille vanhemmille ja tietenkin isovanhemmille.

♥♥

Kuvat: we♥it

SYVÄLLISTÄ

Tällä kertaa postausta hieman pintaa syvemmälle. Oon aikaisemminkin kirjoitellut näitä syvällisiä, herkkiä ja samalla myös kirpaiseviakin tekstejä. Ihan kaikkea en täällä kuitenkaan halua julkaista, vaikka mielestäni olenkin melko avoimesti blogiani kirjoitellut. Nyt tuleekin vähän pidempi, tekstintäyteisempi postaus, olkaa hyvä:

Kävelen kotia kohti hiekkaista tietä. Matkalla saa taas arpoa, mistä kautta pääsee kotiin, sillä kotiamme ympäröivät tällä hetkellä mittavat työmaat. Autolla pääsee ihan mukavasti, mutta kävelytie on milloin mistäkin aina poikkastu. Pääsen kuitenkin tuttua reittiä kotipihaamme. Mua itkettää. Kyynelet meinaavat saada musta otteen, mutta mä pidättelen enkä anna niiden tulla. Nyt mä en itke. Olen epäonnistunut, vaikka tunsin olevani onnistunut ja parhaimmillani. Annoin itsestäni enemmän, kuin koskaan aiemmin viimeisen puolentoista vuoden aikana. Välillä tuntuu, ettei vaan riitä olla minä. Pitäisi olla joku toinen. Rohkeampi ja toimeliaampi. Mikä hemmetti siinä on, että niistä omista peloistaan ei pääse yli?

Kuten olen täällä joskus kirjoittanutkin, niin mä olen ollut sellainen koululaistyttö, jolle huudeltiin pitkin pihoja ja käytäviä, kommentoitiin ulkonäköä ja puhjottiin pyörän renkaat. Olen toiminut myös itse siinä virassa, joka huutelee muille ja mä ajattelen näin jälkeenpäin, että se oli jonkin sortin avunhuuto mun pahaan oloon. En näistä ole koskaan kenellekään aikuiselle puhunut. Vanhemmat ja opettajat kuitenkin tiesivät mulle huudetuista kommenteista koulussa ja siellä tehdyistä ilkeistä teoista. Ylä-asteen tapahtumat jättivät muhun ison jäljen, eikä se tunnu lähtevän. Ne muuttivat mua todella ja mä en tule enää koskaan olemaan se sama ihminen, mitä mä olin ennen sitä. Esimerkiksi ala-asteella mä en koskaan ymmärtänyt, miksi ihminen on ujo ja pelkää puhua muille. Nyt mä ymmärrän sen. Oon ymmärtänyt sen viimeiset 9 vuotta. Vieraille ihmisille puhuminen on mulle jotain ihan järkyttävän vaikeaa. Mä pelkään ihan hirveesti sitä, mitä muut musta ajattelee. Mä pelkään tulla arvosteltavaksi ja naurunalaiseksi. 

Viimeisen puolentoista vuoden aikana mä olen onneksi päässyt puhumaan näistä hyvinkin avoimesti. Mulle on tullut sellainen tunne, että vihdoin mä uskallan avata suuni ja mua kuunnellaan. Niin paljon nää tapahtumat on vaikuttaneet mun elämään. Nyt mä en enää halua niiden vaikuttavan. Ainakaan näin negatiivisesti. Tää opiskeluaika on ollut mulle tähän asti elämän vaikein ja rankin kokemus. Mutta samalla se on ollut todella avartava ja opettava. Tämän opiskelun aikana mä olen löytänyt itsestäni puolia, jotka ei ole koskaan aikaisemmin tulleet esiin. Olen kokenut onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia. Olen nauranut ja hassutellut, mutta myös itkenyt ja pelännyt. Mä olen joutunut tekemään asioita, jotka ei ole musta niin kivoja. Mä olen opetellut haastamaan itseäni. Samalla olen päässyt tekemään niitä juttuja, mitkä on oikeasti mulle tärkeitä ja mieluisia. Olen saanut valtavasti tukea ja neuvoja. Apua on ollut tarjolla aina, vaikka en aina ole kokenut tarvitsevani sitä. Välillä olen yrittänyt ja tehnyt liikaa. Aina en ole apua pyytänyt, vaikka olisin sitä todella tarvinnut.

Olen oppinut itsestäni ja muista ihmisistä. Olen oppinut tästä työstä. Olen saanut elinikäisiä ystäviä ympärilleni ♥ Olen monta kertaa todennut, että "tää ei ole mun juttu". Mutta luovuttanut en ole. Enkä aio. Mä oon oppinut sen, että kaikessa mieluisessa hommassa mitä tekee, on myös yleensä jotain sellaista, mistä ei pidä. Toisin sanoen kaikissa jutuissa on aina puolensa. Vaikka välillä joutuukin tekemään niitä ei-niin-mieluisia juttuja, niin ne hyvät ja mieluisat jutut on aina palkinto ja vastapaino sille epämiellyttävälle hommalle. Se on yksi suurista asioista, mitä mä oon tämän matkan aikana oppinut. Ei siis pidä luovuttaa, vaikka jokin juttu ei mene ihan niinkuin on suunnitellut. Tärkeintä on, että pyrkii tekemään aina parhaansa. Ja niin mä olen tehnyt!

Näiden opiskeluiden aikana olen tehnyt sekä epämiellyttäviä että miellyttäviä juttuja. Monessa asiassa olen ylittänyt itseni ja ollut itsestäni ylpeä. Niiden onnistumisten välistä löytyy muutama epäonnistuma, mutta loppupeleissä olen yrittänyt unohtaa epäonnistumiset ja oppinut niistä. Olen oppinut menemään eteenpäin ja yrittämään uudestaan. Monta kertaa olen uhannut lyödä hanskat tiskiin, mutta mun luonne ei salli mun tehdä sitä. Näihin juttuihin on myös auttanut maailman parhaimmat luokkatoverit, perhe ja Jesse ♥ Kerta toisensa jälkeen mua on tsempattu eteenpäin ja se on ollut mulle todella tärkeää. On paljon hetkiä, jolloin usko omaan itseensä loppuu. Siinä vaiheessa ympärillä olevien ihmisten usko on korvaamatonta.

Tälläkin hetkellä käyn taistelua itseni ja näiden juttujen kanssa. Mulle on sanottu todella useasti, että olen liian ankara itselleni. Että pitäisi olla armollisempi. Oon myös kuullut, että otan nää jutut ihan liian vakavasti. No, kyllä mä varmaan sitten otan. Otan varmaan koko elämän liian vakavasti. Pitäisi ehkä vähän hellittää ja katsoa sitten, särkeekö kroppaa iltaisin ja meinaako lenssu painaa koko ajan päälle. Täytyy oppia nauramaan itselleen ja antamaan aikaa.

Opinnot on jo loppusuoralla, mutta kunnollista helpotusta en koe ennen, kuin olen saanut viimeisenkin tutkintotilaisuuden suoritettua. Tätä harjoittelua mulla on vielä kaksi viikkoa jäljellä ja sen jälkeen suoritan kolmen päivän näytön. Siihen heti perään aloitan opintojeni viimeisen työssäoppimisen, joka kestää 7 viikkoa ja siihen päälle yhden viikon näyttö, joka onkin opiskelujeni viimeinen. Tsemppiä mulle siis joulukuuhun saakka! Elämässä on ollut jo monta mutkaa ja ylitsepääsemättömyyden tunnetta, mutta aina näistä on selvitty. Enköhän mä tästäkin selviä hengissä! ;)

ARVIOINTI

Nyt on 3/5 tutkinnon osasta saatu virallisesti valmiiksi. Jäljellä on vielä kaksi, joista toinen on tavoitteena saada päätökseen syksyn aikana ja viimeinen tutkinnon osa päättynee tammikuun aikana. Kaksi viimeistä osaa ovat siis valinnaisia eli olenpa nyt virallisesti suorittanut nämä ns. pakolliset opinnot, wohoo! (kaksi valinnaista on kuitenkin pakollisia.)

Eilen pidimme kokouksen aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen tutkinnon osasta, jonka suoritin viime toukokuussa iltapäiväkerhossa. Kokous kesti yhteensä 2 tuntia kovien keskustelujen ja satunnaisten pähkäilyjen jälkeen. Lopputulokseen olin oikein tyytyväinen.

Sain paljon palautetta. Olen työntekijänä rauhallinen, hyvä kuuntelija. Tulen toimeen kaikkien työkavereiden kanssa ja otan tarpeen vaatiessa kontaktia heihin. Tunnen erilaisia menetelmiä, tosin olen hieman arka vielä käyttämään niitä monipuolisesti ja luovasti. Osaan toimia lasten kanssa ja asettaa heille rajat. Olen hyvänä esimerkkinä ja korostan kestävän kehityksen merkitystä lapsille. Eettisen kasvun tukeminen on mulle henkilökohtaisesti tärkeää, joten opetan lapsille sääntöjä ja ohjaan heitä kunnioittamaan muita ihmisiä ja olemaan suvaitsevainen.

Kehittämiskohteita on vielä heittäytymisessä, itsenäisessä ja luovassa työskentelyssä. Tarvitsen aika paljon vielä tukea toiminnan suunnittelussa. Osaan arvioida itseäni mainiosti. Toimin vastuullisesti ja olen luotettava työntekijä.

Kuten sanoin: olen lopputulokseen oikein tyytyväinen ja täysin samaa mieltä arvioijien kanssa. Nyt siis kohti uusia haasteita! Ihanaa viikon jatkoa ♥

VIDEOKUULUMISIA

Videolla kuulumisia pääasiassa opiskeluun liittyen.

FAKTOJA MINUSTA

Mä tykkään ihan hirmuisesti lukea muiden faktapostauksia. Edellinen faktapostaus on tammikuulta ja se on Jessen kirjoittama. Postaukseen pääset tästä! Olen joskus aikaisemmin tehnyt itse tällaisen postauksen, mutta jostain syystä en nyt löydä sitä blogini syövereistä. Tässä kuitenkin jokunen fakta minusta, olkaa hyvä ♥

1. En ole varma olenko kahviaddikti. Aamukahvi mun on pakko saada. Ilman sitä seuraa koko päivän vaivaava hedari. Mutta jos juon yhtään enempää, kuin sen yhden kupin, laattausrefleksi on lähellä.

2. Tämä blogi on ollut pystyssä helmikuusta 2011. Vanhoja postauksia olen poistellut rankalla kädellä, koska en halua muistella tiettyjä asioita menneisyydestäni.

3. Käytän miesten dödöä. Ihan vain sen takia, että naisten dödöt ei pidä mun hajuja kurissa.

4. Pelkään ilmapalloja. Tai oikeastaan niiden pamahtamista. Niiden ollessa lähettyvillä saan hirveän ahdistuskohtauksen ja haluan nopeasti kauemmas. Itkukaan ei aina ole kaukana.

5. En ole alunperin näin ujo, mitä monet luulee. Koulukiusaaminen ylä-asteella teki musta tällaisen. Eräs ihminen sanoi mulle reilu kuukausi takaperin, että tarvitsen ammattiapua ujouteni hoitamiseen (???)

6. Meen tulevana kesänä ensimmäistä kertaa festareille. Ihan oikeesti, 23-vuotiaana.

7. Mulla on oikeasti aika korkea kipukynnys, mutta reisitatuointini tekeminen teki todella kipeää loppuvaiheessa.

8. Mut on kasvatettu todella hyvin. Jokainenhan meistä tekee virheitä, mutta ne ei välttämättä liity kasvatukseen millään tavalla. Kiitos isin ja äidin ♥

9. Tunnen itseni jo todella vanhaksi. Olen alkanut vimmatusti rasvaamaan ihoani joka paikasta. Pelkään ryppyjen ilmestymistä ja ihon roikkumista..

10. Hyvällä tuurilla saatan valmistua nykyisistä opinnoistani jo tämän vuoden puolella!

OPISKELUUN SYVENTYMISTÄ

Meitsi sai tiistaille vapaapäivän töistä, joten ajattelin paneutua opiskelujuttuihin. Opiskelen tällä hetkellä itselleni tutuinta ja turvallisinta osa-aluetta eli koululaisen aamu- ja iltapäivätoiminta. Vaikka työ onkin mulle käytännössä tuttu, niin asiakirjoista ja muista periaatteellisista jutuista mulla ei ole mitään käryä.

Sain siis töistä ison pinkan kaikenlaista materiaalia päiväohjelmasta, toimintasuunnitelmasta, toimintakertomuksesta, perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteista ja lakiasioista. Voi hyvinkin olla, että näillä mä meen ja pärjään jo pitkälle. Noista täytyisi vain ne oleellisimmat asiat kirjata ylös suunnitelmaan ja ottaa huomioon omissa ohjaamissani toimintahetkissä. Ei mikään pikku juttu, mutta mä otan mielelläni haasteen vastaan ja lupaan tehdä parhaani, koska tän mä oikeasti osaan. En edes jaksa enää miettiä edellistä näyttöä, koska sehän meni oikeasti ihan perseelleen.

Meidän kauniissa suunnitelmassa on siis 21 laatikkoa täytettävänä ja mä täytin aamupäivän aikana ruhtinaalliset 5 laatikkoa. Ja se muuten saakin riittää siltä erää, koska mä en jaksa keskittyä kovin pitkiä pätkiä. Onhan siinä jo melkein 1/3 täytetty. Sen sijaan aloinkin etsiä netistä vaihtoehtoja näyttöviikon toimintahetkille: liikunta, askartelu ja satuhieronta kuuluu mun suunnitelmiin toteuttaa näyttöviikolla.

Näiden koulujuttujen tekeminen on mulle aika haastavaa. On todella raskasta avata kone, kun tietää, että siellä on hirveet lomakkeet täytettävänä. Mulle käy usein niin, että työhön päästyäni teenkin ahkerasti hommia aikaan katsomatta. Tiistaiaamuna pääsin jo ihan hyvin alkuun. Mulla on tämä viikko aikaa täyttää toi suunnitelma ja tehdä yksi tehtävä. Suunnitelmaan kun on mahdollista liittää tekemiään tehtäviä tukemaan ammatillista osaamistaan.

OPISKELUN TAIKAA

Vähän postausta siitä, mitä mun opiskelulle kuuluu tällä hetkellä. Sain viime viikolla saatettua loppuun toisen tutkinnon osan. Rehellisesti sanoen olen vain tyytyväinen, että se on ohi. Vaikkakin kyseinen alue ei tuntunut mun jutulta, oon onnellinen siitä, että sain suorittaa harjoittelun ja kokea millaista on työskennellä perheiden kanssa.

Tästä ei siis ole suunta kuin ylöspäin. Seuraava tutkinnon osa onkin mulle tuttu ja harjoitteluun liittyvät asiat on aika hyvin selvillä. Otan tavoitteekseni kehittyä työssäni ja omassa toiminnassani. Jotka on muuten aika perusjuttuja mulle. Olen hyvin avoin seuraavaa näyttöä kohden. Parasta on, kun kyseinen alue on se mun juttu ja vahvuus.

Kevään koulupäiviä on jäljellä enää kolme. Ja sen jälkeen alkaa harjoittelujakso, josta suuntaan suoraan koulukesälomalle. Kesätöistähän mulla ei ole vielä varmuutta, mutta toivottavasti pääsen taas vetämään leirejä koululaisille, kuten viime vuonna.

Syksyllä koulu jatkuukin valinnaisten merkeissä. Valitsin itse erityisvarhaiskasvatuksen, koska se tuntuu mielenkiintoiselta ja oon saanut hyvää palautetta erityislasten kanssa. Valinnaista kruunaa myös se, että haluaisin vielä kouluttaa itseni erityisohjaajaksi. Sitä katsotaan sitten enemmän, kun olen tämän saanut suoritettua loppuun. Keskustelin eräs päivä opettajani kanssa opiskelujen sujuvuudesta, eikä hän vielä osannut sanoa milloin valmistun. Sen hän kuitenkin osasi sanoa, että saan paperit aikaisemmin kuin alunperin piti.

Eli mun opiskelut jatkuu ihan normaalisti ja aikataulun mukaan. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki mun harjoittelut on tehnyt musta uuden ja vähän erilaisen ihmisen. Vaikka mun haasteet ja "ongelmat" on vielä täysin samoja, kuin vuosi sitten, tunnen olevani jo paljon varmempi ja rohkeampi kuin alussa. Ja tätä samaa palautetta sain tällä viikolla opettajaltani ♥

INSTAGRAM-KUVIA

Ärsytyksekseni huomaan, että  näiden kuvien laatu levähti koneen ja bloggerin puolella. No, eipä anneta sen häiritä. Eli nyt vuorossa kuvia Instagramista. Mut löydät sieltä nimellä sanssuli. Huom! Insta päivittyy useammin ja tiheämmin, kuin blogi, eli jos haluat kuulla meistä useammin, niin eikun seurailemaan!

Remyllä on alkanut murrosikä, jonka vuoksi se keksii itselleen kaikenlaista "kivaa" tekemistä ollessansa yksin kotona. Marsuhäkin se veti solmuun ensimmäisenä, seuraavaksi se järsi rei'än meidän seinään ja eilen se tappoi yhden sen pehmoleluista. Nyt siis harjoitellaan kovin odottamista ja treenataan aivonystyröitä. Myös herkullisia naamaa sottaavia luita on saatavilla useammin :)

Ihana, valkoinen, peltinen leipälaatikko löytyi Sellon Punaisesta Rististä. Tuota olinkin pitkään himoinnut. Jesse toi ihania, vaaleanpunaisia tulppaaneja mulle naistenpäivänä ♥ Tilattiin uusia kuoria meidän uusiin puhelimiin. Rakas ystävä ja selfiebuumi oppitunnilla!

Työssäoppiminen ja näyttöviikko avoimessa päiväkodissa päättyi 6.3. Sain ihanilta ohjaajiltani vaaleanpunaisen lorupussin, joka sisälsi muutaman lorukortin ♥ Näyttöviikolla järjestin keväistä maalausta ja vauvoille tunnustelu-temppuradan! Harjoittelun päättymisen kunniaksi me lähdettiin Jessen kanssa leffaan ja shoppailemaan!

Selfieitä ja peiliselfieitä uudella luurilla!

Remy treenailee istumista ja paikalla oloa ihan itsekseenkin! Kaappeja pengotessa löysin ihania huiveja, joista yksi löysi tiensä Remyn kaulaan ♥ Kova pummaaminen on meillä hittinä tällä hetkellä ja joskus ajatuksissaan jää myös kielikin jumiin!

LOMA

Tää tyttö lomailee tän viikon. En stressaa, en murehdi enkä huolehdi. No, noita kaikkia on kyllä ehtinyt jo tapahtua loman aikana. Tarkoitus ois ottaa rennosti ja olla tekemättä mitään ilman huonoa omatuntoa. Toisaalta, yksi tekemätön koulutehtävä vielä kummittelee takaraivossa ja näyttösuunnitelmasta on yksi laatikko täyttämättä, ennenkuin sen voi lähettää arvioijille tarkistettavaksi.

Loma alkoi perjantaina rakkaan ystäväni tupareissa ja siitä me jatkettiin sitten lauantaina Lohjalla ystävän synttäreitä viettäen. Suhteellisen rankka loman alku, sillä tuo viikonloppu oli ensimmäistä laatuaan sitten uudenvuoden. Hyvin me siitä selvittiin ja tässähän porskutellaan edelleen.

Sunnuntaina oli ihana ilma. Mä olin jo pikkuhiljaa herännyt kuolleista ja sovittiin Jessen kanssa, että käytäisiin pikaisesti kaupassa. Koko perheen voimin. Niimpä otettiin koira matkaan ja käveltiin lähi-Lidliin. Siinä me Remyn kanssa hetki boustailtiin pihassa Jessen käydessä kaupassa. Treenattiin kovin ihmisten ja koirien ohitusta ja kohtaamista. Ja Remy suoriutui hyvin. Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että tolle pirpanalle menee jo joku perillekin! Ja mattoja ollaan saatu jo lisäillä meidän kämppää. Pahin valtataistelukin on väistynyt. Saa nähdä, tuleeko se jossain vaiheessa takaisin..

Nyt mä oonkin nää pari päivää siivoillut kämppää ahkerasti, tiskaillut ja pessyt pyykkiä. Vaikka mun piti ottaa rennosti. Oon mä kyllä nukkunut pitkään ja tehnyt pitempiä lenkkejä Remyn kanssa. Ja VMD:tä on tullu seurailtua Netflixin kautta. Jesse on vielä tämän ja huomisen päivän töissä ja sitten meillä alkaakin yhteinen miniloma ♥

Lomalle ei tosin ole sen kummempia suunnitelmia. On ihanaa nukkua pitkään, juoda aamukahvi ja syödä aamupala rauhassa. Eikä tarvitse edes laittautua. Musta se on hienoa. Vaikka mulla tuleekin tekemättömyydestä hirveän huono omatunto, niin käy tää näinkin. Mulla ei ole tän loman aikana edes autoa, niin en pahemmin pääse liikkumaan mihinkään. Kaveritkin on kaikki töissä, joten missä mun pitäisi olla? Loman tarkoitus olikin vähän viettää aikaa itsekseni ja tehdä niitä juttuja mistä mä tykkään. Kuten siivota.

Lauantaina meillä kyllä on pientä ohjelmaa tiedossa, mistä oonkin tosi innoissani. Itseasiassa silloin on tiedossa parikin aika siistiä juttua, mutta enpä paljasta niitä täällä vielä etukäteen :-)

Nytpä mä suuntaan takaisin sohvalle VMD:n pariin ja jatkan vaan tätä olemista. Lupailin postailla loman aikana tänne enemmän ja sainkin jo muutaman toivepostausehdotuksen edelliseen kirjoitukseen. Joten ehdotelkaa ihmeessä, mitä voisin kirjoittaa tai mitä te haluatte kuulla! Ihanaa lomaa lomailijoille ja tsemppiä töissä oleville! Palataan ♥

TAMMIKUU

Vuonna 2015 aloitan tällaisen perinteen, jossa kuun vaihtuessa kertaan vielä yhdessä postauksessa kuluneen kuukauden tapahtumia. Idea tuli siitä, että tammikuussa tuntui hirveästi tapahtuvan kaikkea, sellaisiakin asioita mitä en välttämättä tänne blogin puolelle paljoa kirjoitellutkaan. Jotkut kuukaudet ovat tietenkin hiljaisempia, mutta ainakin tammi-, helmi- ja maaliskuu tuntuu olevan täynnä menoa ja meininkiä.

Nyt siis katsastetaan edelliseen kuukauteen eli tammikuuhun.

Vuosi vaihtui ihanien, rakkaiden ystävien seurassa. Muutama rakas ystävä jäi meille yöksikin ja meillä olikin siinä aamulla sitten juttuseuraa ja puitavaa edellisen illan tapahtumista.

Koulu alkoi 7.1 ja sitä kesti se ruhtinaaliset kolme päivää. Tuon kolmen päivän aikana vaihdoimme kuulumisia joululomalta ja ajatuksia alkavalta vuodelta ja tulevalta työssäoppimiselta. Oli meillä siinä vielä Mediakasvatuksen kurssikin. Maanantaina 12.1 alkoi avoimen varhaiskasvatuksen työharjoittelu, jota mulla on edessä vielä neljä viikkoa!

Tammikuun aikana kävin kolme kertaa hammaslääkärissä. Siinä tulikin kuitattua vuosien käymättömyys ja hampaat on taas ainakin hetken kunnossa. Vaikka eihän niissä tosin mitään suurempaa vikaa ollutkaan. Nyt saan taas kesään asti olla rauhassa.

Juhlistimme Jessen kanssa ensimmäistä kihlajaispäivää mäkkiruoalla ja leffaillalla ♥

Kävin ottamassa ensimmäisen tatuointini. Tatska oli siis synttärilahja isiltä, joka tosin tuli yli puoli vuotta myöhässä. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan ♥

Mulla oli ostolakko ja meillä molemmilla Jessen kanssa juomalakko. Eli kotona ollaan koko tammikuu vietetty ja makaroonilla eletty. No, ei vaiskaan. Teki ihan hyvää olla ostamatta mitään ja ramppaamatta missään.

Ja vielä tervetuloa uudelle lukijalle ♥

TAVOITTEITA 2015

Oon huomannut monen kirjoittelevan asettamistaan tavoitteista vuodelle 2015. Mä en oo oikeesti varmaan ikinä asettanut itselleni mitään tavoitteita. Ja tähän ei nyt lasketa turhia uuden vuoden lupauksia. Paitsi ehkä joku perus "valmistun keväällä koulusta", joka tuntuu omalle kohdalle ihan itsestään selvältä. 

Yksi ilta nukkumaan mennessäni aloin miettimään, mitä mä tältä vuodelta haluan? Tai, mitä mä haluan mun koko elämältä? Työltä? Opiskelulta? Parisuhteelta? Vuosi 2014 ei ollut paljoakaan parempi, kuin edellinen. En oo ihan varma, oonko tänne koskaan kertonutkaan, että vuosi 2013 oli suoraansanottuna aivan paska. Vaikka päällepäin elämä tuntuu hymyilevän ja olevan onnellista, voi se todellisuudessa olla pelkästään shaissessa rämpimistä. No, mutta se siitä purkauksesta. 

Viime vuonna tähän aikaan en edes kerennyt ajattelemaan minkäänlaisia tavoitteita. Muuta kuin: kyllä tästä selvitään. Vaikka elämä ei oikein vieläkään kukoista loistokkuudellaan, tuntuu se sujuvan jo paremmin. Mun on vaikea iloita tai olla onnellinen mistään. Koska mua pelottaa, että se viedään multa pois. Kokonaan. Tuntuu, että sitä on viime aikoinan tapahtunut paljonkin. Tai sitten mä vaan ajattelen liikaa. Aivan liikaa kaikkea pahaa ja negatiivista.

1. Itseluottamus

Perjantaina kävin keskustelua top-ohjaajani kanssa tällä viikolla alkaneen työharjoittelun tavoitteista ja ensimmäisen viikon ajatuksista. Pystyin kertomaan ohjaajalleni kaikki tuntemukset, niin hyvät, kuin huonotkin. Osasin kertoa hänelle, miksi toimin näin ja miksi en tee noin. Ja hän ymmärsi. Viimeiseksi hän sanoi: Luota itseesi. Ja niin mun täytyykin. Mun täytyy luottaa omiin päätöksiini ja tekemisiini. Mun täytyy luottaa, että mä osaan, pystyn ja onnistun. Jos mä en tässä maailmassa kehenkään muuhun pysty täysillä luottamaan, niin itseeni mun täytyy. On pelottavaa olla luottamatta kehenkään, varsinkaan itseensä. Tämä tavoite onkin mulla ihan ykkösenä.

2. Ole kärsivällinen

Tämä lausahdus lähti opettajani sanoista: se koira opettaa sua siellä kotona. Mä olen aina ollut todella kärsimätön. Kaiken pitäisi tapahtua tässä ja heti. Oon hyvin kärsimätön etsimään jos jonkinlaista tietoa erilaisista asioista. Tästä johtuen Remyn koulutus on ollut todella raskasta ja hermoja raastavaa. Remy on kyllä jo opettanut mulle kärsivällisyyttä. Torstaina tehtiin täydellinen koiran ohitus lenkillä ♥ Koiran koulutus on tosiaan opettanut sen, että sinnikkyydellä päästään pitkälle ja tuloksia syntyy. Kehityn  vielä kärsivällisyydessä ja pysyn kärsivällisenä kaikissa elämän tilanteissa. Päätavoitteeena haluan pitää itselläni jo saamani kärsivällisyyden.

3. Pidä sama tahti

Opiskelujen kohdalla. Koin viime keväänä ja syksynä onnistumisia harjoitteluiden lomassa ja otin suuria askelia niin ammatillisesti kuin ihan henkilökohtaisestikin. Sain hyvää palautetta opettajilta, ohjaajilta ja kanssaopiskelijoilta. Ylläpidän siis samaa oppimis- ja kehittymistahtia kevään ja syksyn ajan. Yleisesti ottaen haluan oppia ja omaksua lastenohjaajan roolin erilaisissa työpaikoissa ja -tilanteissa. Näin voin vuoden päästä valmistua ylpeästi tutkintotodistus kädessäni!

4. Remy

Kuten jo aikaisemmin viittasin, jatkan Remyn kouluttamista päivittäin:

- Arjen tilanteisiin enemmän panostusta: lenkille lähtö, pyykkäys, siivoaminen, vieraan tullessa jne..

- Sujuvaa turkin harjaamista. Hyökkäily harjaa kohti loppuu.

- Sisäsiistejä ollaan kesän aikana.

- Koiratapaamiset. Kauheasti ei olla vielä muita tapailtu, mutta nyt onkin jo muutama paikka tiedossa. 

- Tavoitteena on myös, että vuoden aikana opitaan ohittamaan lenkillä sujuvasti, ilman häslinkiä. 

- Tavaroiden ottaminen luvatta on syytä loppua.

5. Yhteys ystäviin

Viime vuonna tää ei toteutunut hyvin. Siksi vuonna 2015 haluan tavata ystäviäni useammin. Kaikesta kiireestä huolimatta pidän heihin säännöllisesti yhteyttä ja vaadin myös molemminpuolista yhteydenpitoa. Järjestän keväällä ja syksyllä illanistujaiset. Kesällä haluan viettää synttäreitä ja juhannusta ystävien kanssa. Soittelen ja viestittelen muuten vaan. Olen aktiivisempi ystävä. Muistan heitä merkkipäivinä ♥

6. Lävistys

Vuodesta 2009 lähtien olen joka vuosi käynyt rei'iättämässä itseäni. Viime vuonna se ei sujunutkaan aluksi niin hyvin, mutta lopulta sain sen, mitä lähdin hakemaankin. Tänä vuonna aion jatkaa tuota perinnettä. 2015 mun iholle kyllä ilmestyy muutakin kuin rautaa ;)

7. Reissut

En ole muutamaan vuoteen yöpynyt meidän mökillä ja tänä kesänä haluan niin tehdä. Ollaan puhuttu Jessen kanssa jo kesästä. Mitä silloin tehdään ja miksi. Mökkeillä aiotaan "molempien puolelta". Joku pidempi reissu halutaan toteuttaa, kunhan vain saadaan meidän lapset hoitoon ♥ Perinteeksi on osoittautunut myös syksyinen viikonloppureissu laivalla.

Kuvat: we♥it

Tervetuloa mukaan uusi lukija ♥