Olin tekemässä teille postausta puhelimen kuvien avulla ja olin tehnyt niistä kollaasin. Kuitenkin esikatselua tutkaillessani huomasin, että tekstit ja kuvat pomppivat ruudussa miten lystäävät. Suurensin, pienensin, siirsin oikealle ja vasemmalla, vähensin välejä ja tein vaikka mitä, mutta kuvat vain vittuilivat mulle suoraan sanottuna. Lopulta meinasin raapia iteltäni naaman irti, joten poistin koko hemmetin postauksen ja jäin nuolemaan näppejäni.
Tänään olin kuitenkin reipas ja päätin kuvata pitkästä aikaa uusia juttuja meidän kodista. Viime aikoina en kyllä oo tuntunu postaavan muusta, mutta mä tykkään tästä itse niin kovin. Ei tää tosin ihan vaikuta siltä, miltä on oman kotinsa kuvitellut näyttävän. Eiköhän meillä kuitenkin oo vielä joskus aikaa ja mahis saada just semmonen luukku kun halutaan. Pääasiahan on, että me viihdytään täällä ja tykätään asua täällä. Vielä kun tästä on kuitenkin sisustukseltaan saanut tehdä just sellaisen kun on halunnut.
Nyt puolentoista kuukauden asumisen jälkeen tää kämppä on yhen seinän tauluttamista ja parvekekalustusta lukuunottama valmis! Ensi viikolla saadaan pari taulua kiinni kunhan me (minä) ollaan päätetty niille paikka. Samoin avainkaappi lyödään kii ja parvekkeelle saadaan semmoset puiset ritilät. Muuta me ei keretä parvekkeelle hankkimaan ennen lauantaita, joten rakkaat ystäväiseni pahoittelen istumapaikkojen vajautta.
Vappu me päätettiinkin lopulta viettää Lohjalla, joka loppujenlopuksi olikin aivan ihana ajatus! ♥ Mä näin rakkaita ystäviä ja perhettä. Vapusta ei sen enempää, sillä mulla ei ole siitä mitään kerrottavaa. Vappupäivänä 1.5 meillä oli ensimmäinen vuosipäivä. Toi päivä meni sängyssä maaten kalpeana hiljaa.
Perjantai meillä oli molemmilla vielä töitä. Tai no, mähän olen työharjoittelussa, mutta kuitenkin. Mä päätin olla laiskoista laiskin ja mennä autolla paikalle, kerrankin kun siihen oli mahdollisuus. Matka kesti sen 2 minuuttia. Töiden jälkeen mä hain J:n keskuksesta ja pyörähdettiin Minnalla hakemassa mun takki ja sen jälkeen Kodin1:ssä ja Askossa metsästämässä sohvatyynyjä, jotka me vihdoin ja viimein sitten löydettiin! Ajateltiin ostaa vielä jossain vaiheessa kaksi lisää ja tiedän tasan millaset ne tulevat olemaan.
Lauantaina me ilmestyttiin vaihteeksi Lohjalle. Mun ihana serkku emännöi luonaan me&i -vaatekutsut, jotka taas mun toinen ihana serkku järjesti.. tai siis esitteli tai jotain! Mutta oli ihanat kutsut. Mukava nähdä sukulaisia ja äitiä tuollaisissa merkeissä. Siellä mä viihdyin sen parisen tuntia, jonka jälkeen J haki mut hellään huomaansa ja palattiin kotio. Pyörähdettiin sitten himassa ja pian lähdettiinkin viettämään sitä 1-vuotispäivää ravintola Amasraan, joka on Välimerellinen ravintola Espoon Keskuksessa. Otettiin kolmen ruokalajin kaavalla ja molemmille maistui niin hyvin, että oltaisiin voitu pyöriä kotiin. (Jossain vaiheessa luvassakin on 1-vuotisvideo ihan höpöttelemällä vain yhdessä kameran edessä).
Tänään eli sunnuntaina olimme luvanneet mun isille käyttää häntä Motonetissä akkuostoksilla. Kun akku oltiin saatu paikoilleen lähdettiin JYSKiin hakemaan meille ruokapöytää, joka muuten saatiin 100 eurolla tuolit mukaan lukien. Sen jälkeen jaksettiin vielä pyöriä hetken IKEAssa ostaen kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista. Kotiin selviydyttyämme kiinnitimme tarrat seiniin ja kokosimme keittiönpöydän, joka muuten heti korkattiinkin kalapuikkojen, ristikko- ja kiekuraperunoiden ja sipulirenkaiden merkeissä. Samalla mä testailen tätä pöytää tässä postatessani.
Näin mä sain taas paljon kirjoitettua. On välillä mukava kirjoitella kun on jotain asiaa. Yleensä mulla on ne videopostaukset sellasia, että vain lagailen sanomatta mitään. Kiva joskus näinkin! Ensi viikolla luvassa ainakin yksi musapostaus ja se 1-vuotisvideo!