Kevään viimeinen kuukausi on ihan juuri ohi ja voidaan innolla aloittaa kesä virallisesti starttaamalla huomenna kesäkuu! Käytännössähän kesää tässä on mennyt jo useampi viikko, mikä tuntuu aivan uskomattomalta ja samalla saa miettimään niitä omia lomia, josko silloin vielä olisi näin lämmin vai oliko ne kaikki hellepäivät tässä? Mutta nyt palataan vielä hetkeksi toukokuun pariin:
Toukokuussa mieli on ollut erittäin odottava ja sitä myöten loppua kohti stressaava. Pidän edelleen toivoa yllä siitä, että kaikki järjestyy vielä jossain vaiheessa. Toukokuussa olen kuvannut tätä meidän ihanaa kuopusta ja viettänyt viimeisen kuvan lookilla töiden kevätjuhlaa.
Toukokuussa vieteltiin viikonloppua Lohjalla, kun rakas ystäväni Nora valmistui parturi-kampaajaksi ♥
Kuluneena kuuna tuli myös siivottua isin akkarikokoelma ja korkattua grilli tältä vuodelta.