MY DAY 5.8 / IPHONE

Pitkästä aikaa tuli fiilis tehdä videopostausta. Välillä unohdin kuvaamisen, mutta kyllä tästä ihan kelpo tuli! Ens kerralla muistan kuvata iPhonella vaaka-asennossa. Mutterista laatua paremmaksi, olkaa hyvä ♥

REMYN VUOSI

Meidän Remy on huomenna 6.8 yhden vuoden ikäinen ja sen kunniaksi haluankin kirjoittaa postausta meidän Remystä. Remyllä on kylläkin oma sivu blogissani, joka löytyy bannerin alta. Siitä huolimatta omistan tämän postauksen kokonaan meidän juniorille ♥

Remy on siis syntynyt elokuun kuudes päivä. Elokuun lapsia, niin kuin moni muukin meidän suvusta. Remy on ollut meillä lokakuusta lähtien. Haettiin Remy vasta 10-viikkoisena, sillä meidän aikatauluihin ei aiempi nouto sopinut. Niin kuin varmasti moni tietää, koiranpennut ovat luovutusikäisiä jo 8-viikkoisina.

Tää pentutaival on ollut todella raskas ja uuvuttava. Tiesin sen jo ennen kuin Remy tuli meille. Kuten pitkään blogiani lukevat tietävät, että mun isällä oli kaksi koiraa. Remy ei siis ole mun ensimmäinen koira. Jesselle Remy on ensimmäinen. Me ollaan riidelty joistakin koulutusjutuista, mutta pääosin ollaan kyllä kaikista asioista samaa mieltä. Oon paljon selittänyt Jesselle koiran käyttäytymisestä ja mitä jotkut eleet koirassa tarkoittavat. Olen käynyt käytöskursseja, joten tiedän näistä asioista jotain. Oon myös paljon kattonut tv:stä koirankoulutusta käsitteleviä ohjelmia. Mutta paras tiedonlähde on oma kokemus.  Ollaan koettu niin onnistumisia kuin epäonnistumisia ja nehän luonnollisesti kuuluu asiaan. 

Heti, kun Remy tuli meille, me alettiin opettelemaan uloslähtöä. Remyn täytyy aina istua, ennenkuin hihna laitetaan paikoilleen. Remyn täytyy myös istua ja odottaa lupaa astua ulko-ovesta. Lenkin päätteeksi Remyn täytyy myös istua ja odottaa ennen sisäänpääsyä. Nää jutut on onnistuneet todella hyvin. Tosin, nyt kesällä, kun ollaan oltu paljon Lohjalla eikä olla lenkitetty Remyä, niin nää jutut on vähän päässeet unohtamaan. Ollaan nyt vain palautettu näitä juttuja kovasti Remyn mieleen. Ja omiimmekin.

Remy on alusta asti syönyt aika hyvin. Remy saa säännöllisesti koirannappuloita, märkäruokaa ja kotiruokaa. Ruuan Remy saa kaksi kertaa päivässä ja toisen annoksen sekaan olen sekoittanut lusikallisen laktoositonta raejuustoa. Joskus laitan ruuan sekaan myös ruokaöljyä. Remy osaa istua ja odottaa lupaa ruokansa saamiseksi.

Sisäsiistiksi Remy oppi noin 9 kuukauden iässä. Viivästyminen oli ihan meidän syytä, sillä alussa emme lenkittäneet Remyä kovinkaan aktiivisesti. Remy pissasi sisälle vielä yhdeksän kuukauden ikäisenä, mutta isommat tarpeet jäivät ulos siinä 7-8 kuun tienoilla. Remy on lopettanut myös merkkaamisen, jota se siis teki vielä kesän alussa olohuoneen matolle ja esim. meidän isän luona. Matolle merkkaaminen loppui siinä vaiheessa, kun käytettiin mattoa pesulassa. Vieraille merkkaaminen loppui myös tuon myötä.

Hihnakoulutusta ollaan aika laiskasti jaksettu harrastaa. Varsinkin nyt, kun me asutaan keskellä työmaata ja lenkkireitit ovat sen myötä rajalliset. Pyörien ja ihmisten ohittaminen sujuu todella hyvin, mutta jos takaata tulee juokseva lenkkeilijä tai pyöräilijä, niin Remyn tekisi hirveesti mieli juosta perään. Samoin koirien ohittamiset ovat meille todella haastavia.

Vahtiviettiä Remylle on alkanut tulemaan nyt kesän aikana. Remy haukkuu muuten todella harvoin. Ihmiset, koirat, menopelit ja muut ihmeellisyydet saavat olla rauhassa Remyn haukkumiselta. Toista taas on, kun rappukäytävässä tai ulkona liikkuu jotain. Haukkumista ollaan alusta asti kitketty pois, mutta välillä tuntuu, ettei mikään tehoa. Se on meillä todella kovin vielä työn alla.

Kaiken näiden käytännön taitojen ja harjoitteluiden lisäksi Remy osaa siis istua, odottaa, noutaa lelun, antaa vitoset, antaa tassun, mennä maahan, hypätä sängylle tai sohvalle ja uusimpana taitona Remy osaa ottaa kopin. Remy on ollut todellinen ilo meille ja me ei tiedetä, mitä me tehtäis, jos meillä ei olisi Remyä. Remy on kiltti, leikkisä, vilkas ja sosiaalinen. Vaikka välillä todella ottaa päähän, en ikinä vaihtais tätä kullanmurusta mihinkään tai kehenkään.

Paljon onnea meidän 1-vuotiaalle hurmurille ♥

LAPSUUDEN MUISTO

Kävin viikko sitten isäni kanssa meidän mummin mökillä. Mökki on nyt saanut uudet vuokralaisensa ja näin ollen me ei enää tulla siellä toistaiseksi käymään. Mummi muutti mökistä vanhainkotiin reilut kaksi vuotta sitten hyvin surullisen tapahtuman johdosta. Kun me käytiin tuolla mökillä viime tiistaina hakemassa viimeisiä tavaroita pois, niin mulle tuli pieni haikeuden tunne, sillä toi mökki on niin suuri osa mun lapsuutta. Onhan se surullista ja haikeaa, mutta hienoa on myös se, että mökki saa uudet asukkaat eikä seiso paikoillaan autiona. Näistä pienistä ajatuksista mä sain idean kirjoittaa mun lapsuudesta.

Mä en oikeastaan tiedä, mihin mun lapsuus on loppunut. Lapsesta tulee oikeastaan mieleen kaikki nuo korkeintaan ala-asteikäiset. Ylä-asteelle mennessä tunsi itsensä jotenkin isommaksi, vanhemmaksi ja paremmaksi, vaikka todellisuus ihminen on siinä 13 vuoden ikäisenä hyvin kaukana siitä. Myös 18-vuotias on mielestäni aika kaukana aikuisesta. Tosin, kaikkihan ei aina edes kasva aikuisiksi, ainakaan henkisesti. Mä olen 23 ja tunnen olevani vieläkin aika kakara, lapsi. Joissakin asioissa. Oon kuullut, että kaikki alle 30-vuotiaat luokitellaan vielä nuoriksi aikuisiksi. Kysyyhän ne papereitakin kaikilta alle kolmekymppisen näköisiltä. Mulla ei siis ole vielä mitään kiirettä aikuistua (hehe). Mun mielestä lapsuus on ihmisen arvokasta ja erittäin ainutlaatuista aikaa. Se, millainen lapsuus ihmisellä on, määrittää paljon sitä, mitä hän tulee olemaan aikuisena. No, mä olen onnekseni saanut viettää lapsuuttani rauhassa ja hyvällä menestyksellä. Mun on annettu olla lapsi. Koko elämän ajan mulla on ollut molemmat vanhemmat lähellä, vaikka heidän tiet erkanivatkin silloin, kun me oltiin Anskun kanssa vielä pieniä. Molempien puolelta ollaan saatu myös ihanat, hoitavat ja huolehtivat isovanhemmat, joiden kanssa on koettu pelkästään positiivisia muistoja. Lisäksi olen saanut tutustua lähimpiin sukulaisiini koko elämäni ajan ja olla heidän kanssaan tekemisissä vielä tänäkin päivänä. Enhän mä nyt voi sanoa, että lapsuus olisi ihan täydellinen ollut, mutta mun lapsuus oli viittä vaille sitä! Mä en esimerkiksi tiedä miltä tuntuu, kun kummit on mukana seuraamassa sun kasvamista..

Me oltiin mun siskon kanssa lapsina ihan perinteisesti päiväkodissa. Muistan vielä lähes kaikki päiväkotikaverit, hoitajat ja sen talon missä me aika monta vuotta vietettiin. Mulla ei ole jäänyt päiväkoti-ajoista kovinkaan montaa kaveria. Kyllä mä niitä vielä näen kotikaupungissa ja moikkailen, mutta kenenkään kanssa en ole tänä päivänä sen tuttavallisemmin tekemisissä. Anyway, päiväkotiaika oli mukavaa aikaa. Tosin, mä muistan, kun mua pelotti päikkäriajat ja myös sen, että muutama poika otti aina välillä yhteen mun huomiosta :-D Mulla on jäänyt myös pannaritraumat, kun se kuiva käntty piti aina syödä loppuun.. en tänäkään päivänä syö mielelläni pannukakkua. Tuo kyseinen päiväkoti on vieläkin toiminnassa ja käyttää samaa nimeä, mikä on mun mielestä aika liikuttavaa ♥ Joskus sen ohi kulkiessa huokailen haikeasti ja toivoisin, että saisin edes vielä päivän verran olla lapsi.

Ala-asteelle mentäessä mulla ei ollut luokalla ketään tuttua (?) Ainakaan en heitä sen erityisemmin muista. Nopeasti kuitenkin sain kavereita ja kaikki vielä ihan läheltä meidän kotia. Nelosella mentäessä meidän luokat hajosi ja yhdistyi ja yhdestä pienestä koulusta tuli oppilaita meidän luokalle. Neloselta lähtien mulla oli yksi paras ystävä, joka on siis edelleen toinen mun tän hetkisistä parhaista ystävistä. Me leikittiin paljon heppaleikkejä ja vitosella saatiin yhteinen kummilapsi, joka siis aloitti koulun sinä vuonna. Oon kiitollinen niistä harvoista ystävistä, joiden kanssa oon tänäkin päivänä vielä tekemisissä ♥ Muistan yhen tapauksen ala-asteelta: Ala-asteen alkuaikoina mä menin koulun jälkeen iltapäiväkerhoon. Siellä ulkoiltiin, askarreltiin ja tehtiin läksyjä. Kerran mä muistan, kun mä vaan sanoin kaikille, ettei mun tarvi tulla sinne. Mitään muistikuvaa mulla ei ole, mihin mä olisin mennyt :-D Nykyään tuo systeemi on vähän erilainen. Muistan myös, kun mun yks kaveri opetti mua avaamaan meidän kotioven. Jostain syystä avaimilla avaaminen oli tosi vaikeeta, mutta kyllä mä sen lopulta opin. Sitten esittelin mun taitoa äidille ja siskolle, kun ne saapui kotiin.

Äidin puolelta meidän isovanhemmat olivat suuressa roolissa, ainakin mun ollessa ala-asteella. Kun sisko oli vielä päiväkodissa ja äiti kävi töissä, mä vietin paljon aikaa isovanhempien luona. Yleensä meidän paappa tuli mua koululle vastaan ja me pyöräiltiin siitä yhdessä heidän luokse. Mummolassa syötiin hyvää ruokaa, pelattiin kaikenlaisia pelejä ja oltiin paljon ulkona. Meidän mummolassa oli silloin iso piha ja kasvimaa, josta käytiin sitten kesäisin keräämässä marjoja ja popsimassa niitä. Samaisessa mummolassa vietettiin lukuisat joulut koko suvun kanssa. Kerran mun sisko näki tontun ikkunassa ja mua otti todella päähän, kun mä en nähnyt sitä. Jouluaattoisin eteisen ovelta kuului vain kilinää, sillä joulupukkiahan meillä ei lähes koskaan käynyt. Koska mä pelkäsin. Mulle on jäänyt mummolasta pieni tapahtuma mieleen, kun me siskon kanssa leikittiin ja pidettiin todella kovaa meteliä. Silloin paappa sanoi meille "Hiljempaa, mulla halkee korvat!". Ja mä en koskaan ymmärtänyt miten ne korvat voi haljeta :o Muistan sellaisenkin, kun olin ilman lupaa mennyt eräälle nuokkarille kavereiden kanssa eikä mulla ollut kyytiä kotiin. Silloin soitin paapan hakemaan mut ja kuvittelin, ettei äiti saisi tietää siitä :--D

Isän puolelta mä olen ollut paljon hoidossa meidän mummin luona. Muistan varsinkin syksyiset ja talviset viikonloput mummin luona, tuossa samassa mökissä, joka viikko sitten hyvästeltiin.  Muistan kun mummi leikkasi mun hiuksia keittiössä, olihan hän kampaaja. Mummi teki mulle usein mansikkamaitoa ja antoi suklaata vaatekaapista. Mummilla oli myös paljon kissoja ja ne teki monet pennut. Mun kissapelko oikeastaan lähti mummin kissasta, Ellusta, joka muutamaan otteeseen hyökkäsi mun kimppuun. Johtuneeko näistä pentujen räveltämisestä? Mummin luona oli myös kaivo, josta mä sain pumpata usein vettä. Pihalla oli polku kivilaattoja, joka johdatti talolle. Mummin mies otti kerran aikaa, kun mä juoksin laatoituksen päästä päähän. Mummilla oli myös jonkin sortin kasvimaa ja lampi, johon kerran tää Ellu-kissa tippui. Makuuhuoneen ovi piti pitää kiinni, ettei kissa tule mun naaman päälle nukkumaan. Mummi lauloi mulle usein laulua "kalliolle, kukkulalle" ja kertoi paljon tarinoita hänen lapsuudestaan Karjalassa. Voi, kun hän olisi vielä kykeneväinen kertomaan noista lapsuutensa ajoista, niin mä voisin jopa ymmärtääkin jotain!

Lapsena me oltiin usein viikot äidillä ja jokatoinen viikonloppu isillä. Muistan, kun isi asui Nummelassa tilavassa kaksiossa ja myöhemmin muutti samaisessa kylässä olevaan kerrostalokolmioon. Ensimmäisessä kämpässä me nukuttiin kaikki kolme samassa sängyssä ja isi lauloi meille paljon. "Päivänsäde ja Menninkäinen" on jäänyt päällimmäisenä mieleen. Samassa kämpässä meillä oli pieni takapiha, joka kerkesi kasvaa aina hirveeksi viidakoksi ennenkuin se taas trimmattiin lyhyeks. Isommassa asunnossa meillä oli parvisänky ja sen alla oli tv ja pleikkari. Me pelattiin isin luona todella paljon kaikenlaisia virtuaalisia pelejä. Ehkä mun tietokoneaddikti kumpuaa sieltä lapsuuden tavoista. Nummelassa asuessamme mä aloitin ratsastuksen Vihdissä, johon isukki aina kuskasi mua sunnuntaisin. Kyseisellä tallilla kävin varmaan 6-7 vuotta, kunnes isi muutti Lohjalle.

Ylä-asteella meidän luokkia taas hajosi. Mun kanssa samalla luokalla oli onneksi parhaita ystäviä ala-asteelta. Muistan olleen luokilla 7K ja 8K eli meidän ikäisiä oli aika paljon. Kasin lopussa meitä oli kuitenkin enää 14 ja näin ollen meidän luokka hajotettiin kahteen eri luokkaan. Viimeinen vuosi menikin 9C-luokalla. Ylä-aste meni nopeasti enkä mä oikeestaan kaipaa niitä aikoja yhtään. Se oli mulle henkisesti todella vaikeaa aikaa koulukiusaamisen ja joidenki kouluaineiden takia. Kyllä mä sieltä onneksi ihan kunnialla selviydyin.

Teini-ikä. Oi, kun se oli kultaista aikaa. Mä olin todella angstaava ja valittava teini. Olin todella vähän kotona ja huitelin kylillä kavereiden kanssa. Tulihan niitä kaikenlaisia kokeiluja tehtyä tosi nuorena ja kavereiden painostamana. Mutta mitään peruuttamatonta en koskaan tehnyt. Olin mielestäni loppupeleissä aika kiltti ja helppo teini, vaikka me etenkin äidin kanssa riideltiinkin paljon. 15-vuotiaana sain kauan haaveilemani skootterin ja vielä sellaisen, kun halusinkin. Peugeot Speedfight 2 ♥♥ Sillä mä huristelin pitkin kyliä ja se oli mulle maailman rakkain aarre. Kaveritkin tykkäsi sillä ajaa eikä siinä koskaan ollut sen kummempaa vikaa. Joka syksy me isin kanssa väiteltiin siitä, koska se menee talvitelakoille ja kyllä se lopulta sinne autotalliin aina päätyi talveksi.

Ylä-asteen jälkeen mä menin lukioon. Silloin kohtasin uudestaan ystävän ala-asteelta, jonka kanssa ollaan edelleen väleissä ja parhaita kavereita. Lukiota mä kestin neljä kuukautta, jonka jälkeen menin valmistavaan koulutukseen, jossa siis parannettiin arvosanoja ja tutustuttiin eri opiskeluvaihtoehtoihin. Kävin silloin tutustumassa nykyiseen opiskelupaikkaani Järvenpäässä ja myös Hyvinkäällä sijaitsevaan maaseutuopistoon, joka silloin kiinnosti aika paljon. Lopulta mä päädyin turvalliseen Lohjan amikseen ja siellä pintakäsittelypuoleen.

Amis oli ihanaa aikaa ja kaipaan sitä vielä aina välillä. Tuoltakin ajoilta sain hyviä ystäviä ja meillä oli luokallamme hyvä porukka. Muistan ne ikuiset raivarit kaikenmaailman ruiskumaalausten ja tapettihommien kanssa. Siellä myös meidän luokan kokoonpano vaihtui aika tiheään tahtiin, mutta suurin osa meistä "alkuperäisistä aloittajista" valmistui 2012 keväällä. Amis oli kiva koulu ja ammatin saaminen oli siistiä, mutta melkein heti valmistuttuani totesin, että tää ei ole mun juttu. Ainakaan mä en halunnut tehdä sitä työkseni.

Ja tällä hetkellä siis: mä asun toisella paikkakunnalla rakkaan avomieheni, koiranpennun ja kahden marsun kanssa. Käyn satunnaisesti töissä ja pyrin päättämään opiskeluni ennen joulua. Kirjoitin tätä vähän pidemmälle, kuin olin kuvitellut, mut eiköhän tää ole ihan hyvä. Mitäs tykkäsitte?

Tervetuloa 68. lukijalle mukaan ♥

RUOKAPÖYTÄ

Vein tänä aamuna melko masentuneen mieheni töihin viiden viikon loman jälkeen. Vähän alkoi itseäkin jo kuumottaa lähenevä loman loppu ja viimeinen loppurutistus opiskelujen suhteen. Mutta vielä on viikon ja vähän päälle verran aikaa lomailla ennen tuota kiriä.

Lupasin perjantaina kirjoitella nyt maanantaina uutta postausta ja tuo uusi postaus kertoo meidän uusvanhasta ruokapöydästä, joka kotiutettiin lopullisesti viikonloppuna tänne meille. Ryhmän kuljettaminen Lohjalta meille oli pienimuotoista sirkusta, mutta lopulta kaikki meni hyvin ja saatiin tuo uusi ihanuus meidän kotia koristamaan.

Vanhassa pöydässä ei siis ollut mitään vikaa. Yksi kaveri myi tämän ihanuuden muuton tieltä pois kolmellakympillä ja mä olin heti tämän kimpussa. Siskokin on muuttamassa juuri sopivasti, joten vanha pöytä on muuttolahja hänelle. 

Uusi pöytä on kymmenen senttiä lyhyempi ja ehkä aavistuksen verran kapeampi vanhaan pöytään verrattuna. Se sopii meille aivan mainiosti, sillä ylimääräistä ja järkevää tilaa tässä kämpässä ei muuten oikeastaan ole. Uudessa ryhmässä tuolitkin menevät pöydän alle paremmin, joka antaa keittiön puolesta lisää tilaa. Uudet tuolit ovat kevyemmät ja helpompi liikuttaa muovimatolla, kuin aavistuksen verran raskaammat puutuolit.

Uudessa pöydässä huolettaa hieman sen materiaali. Ollaan huomattu, että muovi imee kaiken paskan itseensä ja varsinkin vaaleassa muovissa sen huomaa tummumisena. Huomasin heti, että tuolit olivat tummuneet hieman ihan normaalissa käytössä. Jesse kävi onneksi juuri lähellä olevassa siivoustukussa ja osti sieltä sellaisia myrkkyjä, että kyllä tuolitkin saivat pirteän kirkkaan värinsä takaisin hinkutuksen jälkeen. Tuolien pyyhkiminen ei ole ihan joka viikkoinen juttu, mutta meillä keittiön tuolit ovat olleet aika vähäisessä käytössä muutenkin..

Toinen materiaaliin liittyvä huoli on pöydän lasinen kansi. Mä olen kuullut paljon kauhutarinoita räjähtelevistä lasipöydistä ja nyt mun kotona majailee sellainen. Jotkut pöydät ovat räjähtäneet ihan itsekseen ja jotkut ovat pamahtaneet imuroinnin yhteydessä. Kaikista eniten mua hirvittää, jos pöytä räjähtää silloin, kun me ei olla kotona ja Remy on täällä sitten lasinsirpaleiden keskellä.. Mutta ilmeisesti noi tapahtumat on aika harvinaisia ja voi olla, että mulla on taas vaihteeksi liikaa mielikuvitusta.

Kaikesta huolimatta pöytä oli nappiostos ja istuu täydellisesti meidän kodin sisustukseen! Nyt toivotankin ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille ja uudelle lukijalle tervetuloa mukaan ♥