Saturday, 2 November 2013

Muutama kollaasi ja kuulumisia

Nyt elellään jo toista päivää vuoden 2013 marraskuuta. Meillä oli eilen (1.11) puolivuotis -päivä Jessen kanssa ja juhlistettiin sitä vähän kavereiden kera Lohjan yöelämässä. Mun mielestä aika on mennyt todella nopeasti, tuntuu kuin oltaisiin vasta eilen oltu ekan kerran kahvilla Pressossa. Toisaalta musta taas tuntuu, että oltais oltu aina yhdessä. Suhteessa on parasta se, kun huomaa toisessa joka päivä erilaisia ja toinen toistaan parempia puolia. Jessen kanssa mä olen oppinut niin paljon tässä puolessa vuodessa enkä mä voi mitenkään uskoa, että mä opin vielä tosta Keijosta mitä hassumpia juttuja tai, että opin häneltä vielä paaljon asioita. J on aika hyvin palauttanut mut maanpinnalle siitä, mitä mä olin ennen kuin me tavattiin.


Mä olen sellainen ihminen, että mä en pysty menemään riidoissa nukkumaan. Jessen kanssa mä olen pystynyt tän toteuttamaan ja aina päivän aikana kehkeytyneet riidat ja erimielisyydet saadaan sovittua ennen kuin jompikumpi nukahtaa ♥ Jessessä parasta on se, että hän osaa käsitellä mua jos olen poissa tolaltani, raivoissani, vihainen, ärsyyntynyt tai muuten vain jotenkin kielteisesti käyttäytyvä. Jesse on myös huolehtivainen, rakastava, sosiaalinen, älyttömän hauska, temperamenttinen ja näin ollen just mulle sopiva.


Tänään J meni Tampereelle katsomaan peliä ja mä oon rentoutunu kotona Skinsiä katsellen ja tallilla hevosten parissa. Huomenna ajateltiin pitää löllöilypäivä ja valmistautua taas uuteen alkavaan työviikkoon. Ensi viikonloppu ajateltiin pyhittää kokonaan toisillemme lukuunottamatta harrastuksia eli J:n turnaukset ja mun iltatallivuoro ja nämä molemmat siis ovat lauantaina. Kahden viikon päästä mennäänkin sitten katsomaan Sami Hedbergiä Hartwallille ja juhlitaan murun 23-vuotissynttäreitä. 

Näihin tunnelmiin jätän tämän tekstini ja toivotan teille kaikille aivan ihanaa lauantaita ja viikonlopun jatkoa. Pitäkäähän hauskaa ja olkaa kiltisti ;-) ♥

1 comment:

  1. huomasinpas että en ookkaan viel sun blogin lukijana, vaikka niin luulin ;o liityin ! ja säki saat toki liittyä mun :DD

    ReplyDelete

Piristä päivääni kommentilla ♥