Multa on jäänyt aika paljon kertomatta mitä kaikkea olen/ollaan tehty viime viikkojen aikana. Yksinkertaisesti kuvamateriaalia mulla ei ole ollenkaan. Olen vain räpsinyt kuvia lähinnä instagramiin, mistä mut muuten löytää nimimerkillä sanssuli. Tässä tulee siis tiivistelmä iPhonella otettuja kuvia kollaasimuodossa.
Kolme viikkoa sitten oltiin juhlistamassa J:n 23-vuotissynttäreitä aluksi hänen veljensä luona ja loppuillaksi siirryttiin sitten Lohjan Amarilloon. Mulla oli päällä toi Jeansilta tilattu käyttämätön leopardi-mekko ja siihen lisäksi vähän samaisesta paikasta tilattuja koruja. / Oik. ylh. oleva kuva on otettu vähän sen jälkeen kun aloitin työt nykyisessä paikassa. Ihmettelin ja ihmettelen vieläkin Suomen kuuluisaa ja loistavaa talvea. Nyt jo ulkona näyttää edes vähän paremmalta ja lupaavammalta! / Mun maailman rakkain poju kyyläsi tomerasti kun J söi iltapalaa ♥ / Järvenpään Rosson antimia. Käytiin isin kanssa tuolla syömässä kun mun soveltuvuuskokeisiin tuli pieni tauko.
Tuolla duunissa ollessani haaveilen olevani vielä ala-asteelle. Noille lapsille toi tuntuu olevan todella rankkaa, mutta näin 'vanhempana ja kokeneempana' toi ala-aste-aika tuntuu niin hauskalta. / Viime sunnuntaina mulla oli 'lepopäivä'. Tulin puoli kahden aikoihin kotiin ja lojusin sängyssä johonkin kuuteen asti kun ei vain jaksanut tehdä mitään. / Lohjalainen Espoossa. Hämmennyin hieman ajaessani eilen töihin, sillä maahan jäi ihan jalanjälkiä pienen lumikerroksen ansiosta. Tulis jo tänne kotikonnuillekin! / Muutaman viikon takainen iltapala, jonka muru mulle väkersi ♥
Aamuisia fiilistelyjä kun olin viime viikolla parina aamuna serkkusen luona maalamassa ja siitä sitten suuntasin töihin Espooseen. / Kolme viikkoa sitten oltiin murun kanssa katsomassa Sami Hedbergin Hartwall Areena -keikkaa. Tää oli siis mun synttärilahja J:lle. / Jotain skinsin katsomista. / Duunissa pärjäsi vielä ohuemmalla pipolla ja huivilla. Talvitakin otin käyttöön parisen viikkoa sitten ja joinain päivinä käytänkin jo villahuivia ja -pipoa.
Jipii, käytiin eilen J:n kanssa hakemassa liput maaliskuun Backstreet Boysin keikalle! Fanitin niitä silloin yli kymmenen vuotta sitten, joten ihan hauska nähdä ala-asteen poikabändi-ihastuksen ♥ / Mun pieni tomera mies. Makoilee reteesti sohvapöydällä ♥ / Muutama viikko sitten kaivoin kynttilät ja jouluvalot koristellakseni tätä kämppää jouluisammaksi. / Mä maalarinvermeissä. Välillä tulee ikävä noita hommia, mutta kyllä tuo nykyinen työ on enemmän sen mun juttu.
No comments:
Post a Comment
Piristä päivääni kommentilla ♥