Sunday, 20 April 2014

Se ihana pääsiäinen.


Terveiset sohvan pohjalta vällyjen alta. Mulla kävi tosiaan niinkin hyvä tuuri, että sairastuin juuri loman ajaksi. Musta tuntuu, että mun pää räjähtää tän paineen ja säryn ansiosta. En kuitenkaan ole ajatellut kuolla neljän seinän sisälle loman aikana.

Lauantaina päätettiin käydä Kodin1:ssä ja IKEAssa. Ansku luovutti mulle auton torstaina, joten päätimme käyttää oivan tilaisuuden hyväksi ja käydä katsomassa uusia juttuja kotiimme. Mukaan meiltä tarttui pari hyllyä, tekokasveja ja kaktuksia. Tärkeitä juttuja siis? Samalla haettiin myös postiin saapunut avainkaappi, joka luultavasti ensi viikolla löytää paikkansa jostain kohtaa eteistä!


Myös ihanat ystäväni ovat käyneet katsomassa meidän luukkua. Paras ystäväni Laura kävi torstaina vihdoin ja viimein. Ohjelmaan kuului einiintärkeidenjuttujen jakaminen ja ehkä vähän niiden oikeidenkin asioiden puhuminen. Lauantaina hyvä ystävä Hanna kävi myös katsastamassa meidän luukkusen. Hanna ei kerennyt kauaa viipymään, mutta sen verran, että kerettiin vaihtamaan kuulumiset.


Yksi merkittävä juttu tässä lomassa on se, että mun ihana maailman rakkain Pepi tuli taas viihdyttämään meitä tänne. Mun flunssaisuuden takia ei olla päästy vetelemään pitkiä lenkkejä vaikka ilmat sen sallisi. Ollaan leikitty etsi -leikkiä, vähän pesty ja harjailtu. Ja tietenkin paljon rapsuteltu ja pusuteltu pientä ♥

No comments:

Post a Comment

Piristä päivääni kommentilla ♥