Meillä on suhteellisen hyvä viikko takana. Mulla alkoi maanantaina työssäoppiminen päiväkodissa. Viikon aikana olen varmistunut siitä, että tämä on se työ mitä todella haluan tehdä ja missä viihdyn. Tunnen jo olevani osa työyhteisöä ja lapsiryhmää.
Keskiviikkona haettiin 3,5 viikon odotuksen jälkeen meille sohva olohuoneeseen. Koti alkaa viimein tuntua jo kodilta tuon tärkeän möhkäleen ansiosta. Sohvaa kasatessa totesimme molemmat J:n kanssa, että oli muuten viimeinen kerta kun kasaamme yhtäkään sohvaa. Molemmilta meinas hiukset irrota päästä tämän johdosta.
Perjantaina maailman paras vaimo Krista eksyi meille kahville ja juoruille. Neljän tunnin aikana jauhettiin tärkeistä ja vähemmän tärkeistä systeemeistä, kahviteltiin, syötiin pullavaa ja geisha-keksejä ja nautittiin J:n tekemästä nakkikastikkeesta. Palvelu siis pelasi ja vaimoke saa hyvän syyn kyläillä meillä uudestaankin ;-)
Lauantaina päätimme J:n kanssa lähteä Selloon vähän ostoksille. Mun oli tarkoitus ostaa uusi takki, sillä nahkatakki ei oikein sovellu tuohon päiväkodin pyöritykseen. Vero Modasta löytyikin monta ihanaa vaihtoehtoa ja mua ihan alkoi itkettää kun opiskelijabudjetin takia jouduin näistä ihanuuksista valitsemaan vain yhden. Mukaan tarttui myös kaikkea muuta kivaa ja ihanaa ja näiden johdosta ei siis tarvitse taas shoppailla vähään aikaan!
Ihanuus pitkä hupullinen takki Vero Modasta ♥
Bik Bokista ihanan pehmeä huppari ja uudet päheät arskat ♥
Mangosta ihanan kesäiset persikan väriset housut ja vaalea farkkuliivi ♥
Anttilasta toinen musta kori kylppäriin ja eteisen hyllylle pöytäliinan toimiva tabletti ♥
Gina Tricosta löysä kesätoppi, musta huivi valkoisilla tähdillä ja pitkä kaulakoru ♥
iPhoneen blingit kuoret Cubuksesta ja eläinaiheiset Glitteristä ♥
No comments:
Post a Comment
Piristä päivääni kommentilla ♥