Thursday, 10 November 2016

ASIOITA, JOITA EN KOSKAAN SAA TAKAISIN

Äiti laittoi mulle eilen viestin, jossa näkyi meidän edesmenneen mummin kotitalon myynti-ilmoitus. Ensin ihmettelin hassua kuvauskulmaa, sillä siitä ei meinannut tunnistaa koko mökkiä. Hetken ajateltua mulle tuli todella paha mieli. Ihan hirveä haikeus ja ikävä sitä kaikkea, mitä siinä pienessä mökissä olen tehnyt ja millaisia hetkiä siellä oon viettänyt.

Mummilla oli aikoinaan kolme kissaa: Ellu, Kalle ja Ville. Ellu oli melkoinen pentukone ja se sai elinaikanaan monet pennut. En kyllä ihmettele, sillä kaikki kissa saivat kulkea vapaana. Niin Ellu oli alunperin mummille tullutkin. Ville ja Kalle olivat molemmat Ellun pentuja. Ellu kuoli lopulta lämpöhalvaukseen ja oli sillä jo ikääkin. Ville ja Kalle eivät koskaan palanneet reissuiltaan.

Tuon lyhyen tarinan lisäksi mökki pitää sisällään kymmeniä muita muistoja. Mä oon todella surullinen siitä, että siihen mökkiin mä en enää ikinä palaa. Kaikki se on takanapäin ja jäljellä on vain kultaiset muistot. Mä kävin lapsena mummin luona melko paljon. Mummi leikkasi mun hiuksia, tehtiin ulkona juttuja, ihmeteltiin kissanpentuja, kerättiin metsämansikoita ja sitten tehtiin mansikkamaitoa. Mummin vaatehuoneesta sai aina kerrallaan pari palaa suklaata, eikä Ellu saanut koskaan nukkua makuuhuoneessa meidän kanssa.


On maailman tyhmintä kasvaa aikuiseksi ja jättää taakseen ne lapsuuden maisemat. Eilen laitoinkin viestiä parhaalle ystävälle siitä, että mun lapsuudesta ei muistojen lisäksi ole jäljellä muuta kuin Karjalohjan mökki, joka toivottavasti pysyy suvussa vielä pitkään. Mummin mökki, kasvuympäristöt Nummelassa ja Virkkalassa on menneen talven lumia. Vaikka niille voikin palata aina välillä, mutta ei se silti ole sama asia.

Omasta koti- ja synnyinkaupungista keksin monta pahaa sanaa ja huonoa puolta, mutta on sinne välillä mukava palata. Vanhemmat, isovanhemmat ja suurin osa ystävistä asuu siellä edelleen ja se on korvaamaton syy palata sinne aina vain uudelleen.

No comments:

Post a Comment

Piristä päivääni kommentilla ♥