FANITTAMINEN

Fanittaminen. Asia, joka kuuluu monen suomalaisen elämään. Varmaan siellä ruudunkin takaa löytyy jonkin sortin fanittajia. Mun mielestä fanittaminen ja ihaileminen on kaksi eri asiaa. Mulla on kokemusta vain jälkimmäisestä. Siksi Jesse saakin kirjoittaa tämän postauksen siitä, mistä minä en tiedä mitään. Siitä fanittamisesta:

Terve ja heipä hei! 

Tällä kertaa täällä kirjoittaa Jesse. Ajatuksena on, että kirjoitan teille vähän fanittamisesta. Fanittaa voi monella eri tapaa ja montaa eri asiaa, kuten urheilujoukkueita, bändejä, vaatemerkkejä ja pesäpalloa, jos niin haluaa. Eli siis fanittamisen kohteita on monenlaisia.

Itse henkilökohtaiseen kiinnostuksen kohteisiin kuuluu urheilujoukkueet ja bändit. Suurin fanituksen ja mielenkiinnon kohteeni on Helsingin Jokerit, jonka kanssa olen kulkenut jo 21 vuotta. Isäni vei minut ensimmäiseen Jokeri-otteluun, kun olin 4-vuotias. En hirveästi muista sitä, mutta siitä se ajatus sitten lähti. Sen kanssa olen kulkenut tähän päivään asti ja tulen kulkemaan edelleen.

Tähän matkaan liittyy monen monta ilon hetkeä, mutta myös niitä surullisiakin hetkiä. Monta kertaa olen nauranut ja iloinnut, kun peli kulkee, mutta varjopuolena on myös ne synkät pilvet, jotka joskus on olleet mukana matkassa. Jokereihin liittyviä ilon ja onnellisuuden aiheita oli, kun Sm-liigassa pääsi kulkemaan ympäri maakuntia rakastamansa joukkueen perässä. Ainoat paikkakunnat, joissa en Jokereiden peliä käynyt katsomassa olivat Kuopio, Oulu ja Lappeenranta. Ikimuistoisin fanireissu oli Turun valtaus, jonne lähti linja-autoilla, junalla ja omilla autoilla yli 1000 Jokeri-fania. Tunnelma oli loistava, kun yläkatsomo oli täynnä punakeltaista väriä. Tästä reissusta saatiin myös kiitosta Tps-faneilta. Nyt, kun Jokerit on siirtynyt pelaamaan Khl-liigaa, niin vierasmatkat ovat vähän pitkiä. Suunnitelmissa on kuitenkin lähteä helmikuussa Pietariin katsomaan ottelua. Tähän loppuun vielä lainaus huivista: Vuodet vierii, rakkaus syvenee, on vain Jokerit, tulen kulkemaan kanssasi vielä monta vuotta. 

Toinen urheilulaji, jota seuraan suurella mielenkiinnolla on jalkapallo. Varsinkin Englannin liiga, Italian liiga, Espanjan liiga ja Ruotsin liiga. 

Ruotsin puolella lempijoukkueeni on Tukholman A.I.K, jonka ottelua olen ollut katsomassa noin 4 vuotta takaperin. Meininki katsomossa oli päätä huimaava ja sanoinkuvaamaton kaikkine tifoineen ja soihtuineen. Meininki katsomossa oli muutenkin parempi, kuin kotoisessa veikkausliigassa. 

Italian puolella seuraan tarkalla silmällä Ac Milanin edesottamuksia ja sainkin yhdeltä hienolta herrasmieheltä tulijaisiksi aidon Ac Milanin pelipaidan. Valitettavasti tämä kyseinen pelaaja ei enää pelaa Milanissa. Hän on yksi lempipelaajistani, Stephen El Shaarwy

Espanjan puolella silmäni kohdistuu Real Madridin suuntaan. Tässä joukkueessa pelaa ja on pelannut monta hienoa pelajaa, kuten brasilialainen, maailman paras vaparin ampuja Roberto Carlos. Hänen lisäkseen joukkueessa on pelannut Raul Gonzales, Ronaldo, Figo ja tietysti CR7.  

Sitten on vielä kirsikkana kakun päällä Lontoon ylpeys Arsenal, jota olen fanittanut noin 15 vuotta. Vielä en ole päässyt katsomaan ottelua, mutta suuri haaveni on päästä Emirates Stadiumille katsomaan ottelua. Kuvassa näkyy suuren Arsenal legendan Thierry Henryn paita. 

Viimeisenä, mutta ei vähäisimäpänä tulee bändi, jota olen ollut katsomassa 5 kertaa livenä. Tämä kyseinen bändi on Iron Maiden. Todella kova metalli bändi! Meidän wc:n ovesta löytyy tämän kyseisen bändin seinälippu.

Mutta näihin kuviin ja näihin tunnelmiin terve ja heipä hei!

SOITTOLISTAN SUOSIKKEJA

PIENI PALA MOTIVAATIOTA

Olen taas alkanut kaipaamaan jonkinlaista äksöniä tähän arkeen ja toivonut voivani paremmin ja olevani reippaampi. Viime tammikuussa aloitin taas ahkeran treenaamisen ihan kotosalla, kunnes kesäloman alettua se loppui kuin seinään. Kahvakuula ja muutkin välineet on kesäkuun lopusta asti lojuneet olohuoneen nurkassa pölyttymässä. Nyt mä aionkin tällä viikolla taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa iltatreenien tekemisen kotona. Tämä postaus sisältääkin pienen palan motivaatiota.

Mikäs sen parempi intoilun lähde voisi olla kuin uudet treenivaatteet. Mä sain viime kesänä isiltä synttärilahjaksi lahjakortin Intersportiin ja viime viikonloppuun asti se onkin majaillut mun lompakossa käyttämättömänä. Kun mun yksi parhaista ystävistä soitti ja ilmoitti kaipaavansa uusia treenivaatteita, ei meitsin kauaa tarvinnut miettiä lähdenkö mukaan. "Niin, mullahan on lahjakortti sinne Intersportiin".

Niimpä mä palasin lauantaina Intersportista 24,90 euroa köyhempänä ja uusia treenivaatteita rikkaampana. Totesin ystävälleni, että kun mähän en käy salilla ei mun tarvi kovinkaan hyvältä näyttää. En siltikään malta odottaa, että pääsen vetäisemään uudet treenihousut jalkaani ja kokeilemaan treeniä niiden kanssa. Mulla ei oikeastaan edes ole ollut tätä ennen minkäänlaisia kunnollisia treenihousuja. Nämä molemmat pökät on sekä mukavantuntuiset myös historian ensimmäiset treenihousut meitsin kaapissa. Lisäksi ihastuin tuohon väriin kyseisessä puljussa ihan toden teolla ja se taitaakin olla koko ostoskassin teemaväri.

Ulkoilutakkia olen kaivannut viime keväästä lähtien, kun ilmat lämpenivät ja Remyn kanssa alettiin tekemään reippaampia ja pidempiä lenkkejä. Löysin täydellisen takin Intersportista eikä se paljoa tilaa vienyt lahjakortiltakaan. Oon pienestä asti pitänyt tummanliilasta ja moni on jopa todennut sen sopivan minulle. Teinivuosien aikana väri muuttui kaikissa vaatteissa mustaksi ja iloiset värit saivat jäädä. Viimeisen parin vuoden aikana olen taas innostunut pitämään värikkäitä vaatteita ja sen takia myös vaadin, että ulkoilutakkini ei saa olla musta. Takki on ehkä hieman ohut näihin keleihin, mutta se pitää tuulta ja siinä on huppu, mikä oli muuten ykköskriteeri takin hankinnassa! Luulen, että mun täytyy kuitenkin odottaa kevääseen, että pääsen ulkoiluttamaan tätä ihanuutta ♥

Täydelliset vaatteet odottelee kaapissa treenien aloittamista. Vielä vaatii allekirjoittaneelta hieman ryhdistäytymistä ja täyttä tsemppausta, mutta eiköhän näillä alkuun päästä. Ihanaa viikonjatkoa kaikille!

OHI ON

Mun piti kirjoittaa tää postaus jo kaksi viikkoa sitten, mutta kirjoittaminen on muuttuneiden opiskelujuttujen myötä jäänyt ja mulla ei oikeastaan ole kovinkaan suurta inspistä kirjoitella tällä hetkellä. Toteutan tätä postausta kuitenkin juuri nyt! Ps. oon tosi pahoillani näistä pikselimössökuvista.

OHI ON tarkoittaa siis sitä, että 2,5 viikkoa sitten multa loppui koulu. Sehän tarkoittaa sitä, ettei mun tarvitse enää ajella 40 min koulumatkaa kaksi kertaa päivässä. Kaikki ne aamuruuhkat, tietyöt ja Kehä 3 onnettomuudet on toistaiseksi historiaa ja voin vain iloita lyhyestä työmatkastani nykyiseen harjoittelupaikkaan. Enää ei siis tarvitse istua minuutin minuuttia koulunpenkillä vaan voin suorittaa koulutuksen loppuun käytännön harjoittelulla. Mä kun en koskaan oo ollut koulunpenkillä-istuja.

On tässä loppumisessa kuitenkin monta haikeaakin puolta. Mulla tulee oikeasti ikävä koulukavereita, joista suurin osa asuu ihan eri suunnassa, kuin meitsi. Opiskeluiden aikana tutustuin aivan ihaniin ihmisiin, joista löytyikin muutama ihan elinikäinen ystävä. Lisäksi meidän iki-ihanaa tutor-opettajaa tulee ikävä: Häntä, joka piti aina niin hyvää huolta ja jaksoi hoitaa opiskelijoiden murheita ja huolia. Meidän oma opettaja on ymmärtänyt ja kannustanut mua loppuun saakka ja saanut mut ihan oikeasti uskomaan itseeni. Olen todella kiitollinen meidän opettajalle ja mun parhaille luokkakavereille tästä vajaasta kahdesta vuodesta. Toivon kaikille oikein lämmintä tulevaisuutta, onnellisuutta ja terveyttä. Niin ja nähdäänhän me vielä ainaki osan kanssa joulukuun valmistujaisjuhlassa ♥

Mitä sitten seuraavaksi? Mulla on harjoittelua jäljellä vielä 2,5 viikkoa, joista kolme päivää menee näyttöä tehdessä. Yhden osan näytöstä tein jo perjantaina ja musta tuntuu, että sen osion vois kokonaan heittää roskikseen. On mulla onneksi vielä kolme päivää aikaa tsempata ja toimia täysillä. Harkan mukana tekemättä on vielä näytön suunnitelma ja yksi koulutehtävä. Viimeiseen astin koitan todella tsempata, mutta alan pikkuhiljaa hiipumaan ja huomaan meneväni matalimmasta kohdasta aitaa. Mulla on kuitenkin kotona niin parhaat kannustusjoukot, että niiden avulla selviän tästä viimeisestäkin osiosta varmasti kunnialla.