Saturday, 5 March 2016

MUUTOKSIA

Jo lomavideossa huomasittekin, että meijän talouteen on muuttanut Hp:n valkoinen läppäri. Tämän johdosta tehtiinkin pieniä muutoksia meidän makuuhuoneeseen ja tässä postauksessa esittelen meidän makkarin uuden nurkkauksen.


Ennen: Puolitoista vuotta sitten hankittiin Kodin1:stä tuo ihana valkoinen työpöytä, jonka tarkoitus oli palvella meitä ja toimia tietokone- ja työpöytänä. Tuo ihanan siro tuoli hankittiin ihan muuton alussa IKEAsta ja se miellyttää kyllä mun silmää edelleenkin.

Pöytäkone, joka on palvellut mua 5-6 vuotta muuttaa pääsiäisenä mun äidille, sillä mä hyvin haikein mielin aion luopua siitä. Onneksi sitä ei tarvitse kiikuttaa kellekään tuntemattomalle ja näin ollen mun on tulevaisuudessa mahdollista saada takaisin tuo runsaan kokoinen näyttö. Luovun pöytäkoneesta ihan sen takia, että se vie tilaa täällä meidän kaksiossa, sillä se tarvitsee oman paikkansa. Läppäriä taas voi käyttää keittiönpöydällä, lattialla, sohvalla, sängyllä tai sohvapöydällä.

Työpöytä ja -tuoli muuttivat myös sukulaisen luokse. Viime sunnuntaina vietiin ne mun sedälle, sillä hän sattui tarvitsemaan uutta pöytää ja tuolia.


Nykyään: Hankittiin työpöydän tilalle IKEAsta hieman massiivisempi lipasto, johon mahtuu loistavasti tavarat, joita säilytettiin työpöydän laatikoissa. Lipaston päällä on myös kaiuttimet, joista en missään nimessä halunnut luopua. Yleensä pidän läppäriä lipaston päällä latautumassa.

Läppäri on siis valkoinen Hp:n läppäri, joka on palvellut meitä mainiosti tähän asti. Teen hommia aika paljon keittiönpöydän ääressä, joka tekee koneella olemisesta helpompaa.

Ollaan oikein tyytyväisiä tähän meidän tuoreimpaan sisustusuudistukseen, vaikka välillä haikailenkin edellisen masiinan perään. Eiköhän tämä tästä.

Mitä sinä tykkäät meidän uudesta järjestelystä? Oletko itse enemmän läppäri- vai pöytäkonetyyppiä?

Thursday, 3 March 2016

HELMIKUU

Helmikuu vierähti hyvin nopeasti, kuten myös tammikuu ja alkuvuosi muutenkin. Nyt onkin taas kuukausipostauksen aika puhelimen kuvien muodossa. Kauheasti ei oo tullut kuvailtua, mutta sain mä ainakin kaksi kollaasia koottua.


Helmikuussa juhlittiin ystävänpäivää ja sen kunniaksi meillä oli töissä sydämenmuotosia sämpylöitä. Lisäksi ollaan ystävänpäivän kunniaksi nautittu Kodin1 pienistä kuppikakuista, jotka olivat oikein maukkaita Kuvasin äidille uusia tyynyliinoja ja kuten näkyy, Remy on aina kuvaussessioissa mukana. Yritin myös ottaa ihanaa, aurinkoista selfietä tuon pikkumiehen kanssa, mutta tällä kertaa pojan huomio kiinnittyi muualle.


Helmikuussa tuli räpsittyä perus pönötysselfieitä. Remyllä tuli helmikuun alussa täyteen 1,5 vuotta Helmikuun alussa juhlittiin ystävien tupareita ala-asteteemalla. Työn puolesta pääsin käymään Tempputemmellyksessä, jossa oli lukemattomat mahdollisuudet pomppia trampalla, roikkua köysissä ja hypätä pehmoaltaaseen. Mä niin rakastan mun työtä

Wednesday, 2 March 2016

LOMA

Vietin viime viikolla talvilomaa ihan hyvissä fiiliksissä ja tässä postauksessa julkaisen pienen videokoosteen mun lomasta. Videossa ei näy ihan kaikkea tekemääni, mutta suurin osa. Toivottavasti tykkäät! Ja käy tilaamassa mun kanava Youtubessa Sanna Katariina.


Lomalla ..

.. kävin IKEAssa.
.. laittauduin kunnolla.
.. sisustin kotia.
.. näin ystäviä.
.. valokuvasin.
.. katsoin Skinsiä.
.. kuuntelin musiikkia.
.. söin isin tekemää ruokaa.
.. nautin talvesta.
.. olin vain.
.. hoidin asioita.
.. kävin Lohjalla.
.. tein blogijuttuja.
.. olin paljon Remyn kanssa.
.. tein ruokaa.
.. paistoin lettuja.
.. kokosin makkarin uuden lipaston
.. vaihdoin verhot.
.. kävin Isossa Omenassa.
.. söin thaimaalaista.
.. muistin juoda vettä.
.. kävin kaksi kertaa Arnoldsissa.
.. ostin läppärin.

Tuesday, 1 March 2016

MITÄ KELASIN PIENENÄ

En tainnu mainitakaan blogin puolella, että mä olin viime viikon lomalla. Talvilomalla, jota koululaiset viettää joka vuoden helmikuussa. Koulun työntekijänä sain myös nauttia kyseisestä lomasta. Loman aikana mulla oli aikaa miettiä ja pohtia. Siis ihan kaikkea. Ja yksi alue oli tulevat blogipostaukset. Aloin viime viikolla miettimään elämää lapsena ja elämää tämän ikäisenä. Ja muistan mitä kaikkia luuloja mulla oli pienenä. Mun mielestä tää on hauska ja mielenkiintoinen aihe kirjoittaa, joten tässä muutama juttu mitä kelasin pienenä.

Lapsena..

.. ihmettelin, miksi kylpypyyhe täytyy pestä. Olemmehan aina puhtaita, kun kuivaamme itsemme siihen.

Nykyään en pidä kylpypyyhettä kovinkaan puhtaana, vaikka edelleen sitä käytetään suihkusta tulleena eli puhtaana. Pyyhkeet joutaa meillä pyykkiin kahden viikon välein.

.. luulin, että terveysside on aikuisten naisten vaippa. Ihan sillä oikealla vaippa-merkityksellään.

Nykyään tiedän, että ihan näin se ei ole.


.. halusin eläinlääkäriksi. Saisinhan parantaa ja paijata suloisia elukoita päivästä toiseen.

Nykyään tiedän, että eläinlääkärin työ on kaikkea muutakin. Työ ei muutenkaan ole välttämättä aina niin mieluisa.

.. ihmettelin, miksi äiti odotti palkkapäivää. Hänhän oli töissä ja näinollen hänellä oli koko ajan rahaa. Ainakin piti olla..

Nykyään ymmärrän hyvin, miksi ihmiset yleensä odottelee palkkapäivää. Vaikka käykin töissä, se ei tarkoita, että rahaa olisi tilillä aina.


.. luulin, että poliisin ainoa tehtävä on saada kauppojen ryöstäjät kiinni.

Nykyään tiedän, että se on myös paljon muutakin.

.. luulin, että lääkäri työskentelee ainoastaan lääkärissä ja sairaanhoitajat hoitavat lääkärin virkaa sairaalassa.

Nykyään. noh, eikös niitä lääkäreitä ole myös siellä sairaalassa?