VALMISTAUTUMISTA SYKSYYN

Mulla alkaa ensi viikolla top-jakso seurakunnassa. Jännitys on kova, sillä mulla ei oo mitään tietoa mitä odottaa. Määrä olisi olla seurakunnan päiväkerhoissa, ip-kerhoissa ja perhekerhoissa mukana. Oon jo stressaantunut kaikkien lippulappujen täyttämisestä, tutkintotilaisuudesta ja kolmikantakeskustelusta.

Sain tietää, että kerhoissa ulkoillaan, oli sää sitten mikä hyvänsä. Henkarissa roikkuu kaksi nahkatakkia, pitkä puuvillatakki, talvitakki, toppaliivi ja yksi kesätakki. Valikoimastani ei siis löydy syyskeleihin sopeutuvaa ulkoilutakkia, joten me suunnattiin Jessen kanssa lauantaina Isoon Omppuun etsimään moista. Mä oon aina luottanut Vero Modan valikoimaan ja sieltä mä tän uuden ihanuuden bongasin ja kotiutin. Kävin muitakin kauppoja läpi, mutta lopulta palasin Vero Modaan. Ostin myös uuden kaulahuivin väriä tuomaan.

Takki on musta, paksu ja pitää vettä. Mulle tärkeintä oli toi, että se pitää vettä. Huppu on mulle myös pakollinen varuste takissa ellei kyse sitten ole nahkatakista. Huoleni oli, että läkähtyisinkö tuossa, koska mä paistun todella helposti paksuissa vetimissä. Päätin kuitenkin, että otan töihin mukaan hupparin tai neuleen, jota pidän sisällä ja ulos mennessä otan sen välistä pois ja heitän takin niskaan. Kävin aikasemmin loppukesästä ostamassa uuden piponkin, joten olen valmistautunut syksyyn hyvin! Kenkinä mulla on tosin tennarit, joten tilasin vielä Zalandolta uudet saappaat. Olen pitkään etsinyt korottomia saappaita, mutta mistään en ole löytänyt. Turvauduin siis kyseiseen sivuun ja sieltä ne mieluiset löytyi.

Tällasta kivaa tällä kertaa. Ihanaa sunnuntaipäivää teille ja alkavaa viikkoa ♥ Ja tervetuloa uudelle ihanalle lukijalle!

#KUTSUMUA

Somessa, lähinnä Instagramissa ja Facebookissa on nähty paljon kuvia liittyen Suomen Lukiolaisliiton aloittamaan #kutsumua -kampanjaan, joka taistelee koulukiusaamista vastaan. 

Koulukiusaaminen on ikuinen riesa ja ongelma, jota tuskin pystytään koskaan poistamaan, mutta sitä vastaan voidaan taistella ja sitä ja sen kasvua voidaan ehkäistä tukemalla kiusattuja ja asettumalla heidän puolelleen.

Mä itse osallistuin kampanjaan, koska se koskee myös mua. Mä olin koulukiusattu ala-asteella kahdeksanteen luokkaan asti. Senkin jälkeen olen kuullut huuteluja ja kommentteja koskien lähinnä mun ulkonäköä. Kiusaaminen ei koskaan ollut mun kohdalla fyysistä. Lähinnä henkistä. Koulun käytävillä tai välitunnilla mun ohi kävellessä naurettiin ja huudettiin: "Vittu mikä pelle, oot säälittävä. Mitkä noi hiukset oikein on? Vitun huora". Sen lisäksi mun pyörästä puhkaistiin kumit joka päivä, kunnes lopulta tulin kävellen kouluun. Mopon saadessani, sain pitää sitä muualla kuin muut: valvontakameroiden alla ja siihen ei koskaan koskettu. Ja tää oli ihan normaalia ylä-asteella. Ala-asteella se oli enemmän satunnaista kommentointia välitunnilla.

Ne kokemukset tekivät musta sellaisen mitä mä nyt olen: kuvailin itseäni ensin araksi ja pelokkaaksi, mutt todellisuudessa mä olen selviytyjä ja noiden kiusaajien ansiosta musta on tullut vahva. Oon oppinut jättämään kommentoija ja arvostelijat omaan arvoonsa ja osannut olla välittämättä.  Lähimmäisten seurassa pystyn olemaan täysin oma itseni mikä on musta ihana ja hieno juttu! Ilman ihania ihmisiä ympärillä mä en varmasti olisi tässä kirjoittelemassa tätä postausta teille ♥

Kiusaamista esiintyy niin koulussa kuin työpaikalla. Sitä tapahtuu ihan kaikkialla netti mukaan lukien. Kiusaamisen muoto vain on eri paikoissa erilainen. Pyydän siis sinua rakas lukijani/postauksen lukija: Älä ole hiljainen hyväksyjä, puutu kiusaamiseen!

KOULUN INNOITTAMA POSTAUS: PARISUHDE

Mä mietin todella pitkään, pystynkö julkaisemaan tätä postausta ollenkaan. Mutta lopulta rohkaistuin, muokkasin vähän ja päätin julkaista. Toivottavasti tykkäät!

Oon nyt aika paljon viime aikoina kirjoitellut ja kertonut avopuolisostani Jessestä, mutten oo varma oonko koskaan kirjoittanut meidän parisuhteesta. Meillä alkoi viikko sitten tiistaina uusi tutkinnon osa koulussa, joka käsittelee perhetyötä. Puhutaan erilaisista perheistä, kulttuureista jne jne. Ja tärkeänä osana perhettä on parisuhde mistä se kaikki usein alkaa. Keskiviikkona me siis jatkettiin aihetta ja puhuttiin todella pitkään parisuhteesta, sen vaiheista, haasteista ja säännöistä. Tämän postauksen tarkoitus on siis kertoa meidän parisuhteesta mahdollisimman monipuolisesti. Tietenkin jätän itelleni ne henkilökohtaisimmat ja arimmat jutut pois, koittakaahan kestää.

Meidän suhde on alusta asti ollut myrskyisä, rakastava, ei todellakaan mitään ruusuilla tanssimista eikä itsestäänselvä. Eikä suhteen mun mielestä pidäkään. Mä oon alusta asti ja oikeastaan aina koko elämäni ajan ollut avoin ja halukas puhumaan omista tunteistani ja muutenkin kertomaan itsestäni. Jesse siis oppi tuntemaan mut todella nopeasti pelkästään facebook-viestien perusteella. Mun todellinen luonne selvisi myös todella pian Jesselle. En halunnut, että hänelle tulisi mikään yllätyksenä. Oon ollut koko ajan halukas kertomaan menneisyydestäni, ettei se jäisi painamaan meistä kumpaakaan. Tai, että Jesse saisi kuulla vanhoista jutuistani kyliltä.

Jesse oli alussa arka ja epävarma itsestään. Hän oli myös ujo eikä oikein halukas puhumaan. Varsinkaan tunteista tai vaikeista asioista. Mä halusin saada hänet avautumaan ja loppupeleissä oikeestaan painostin häntä kertomaan edes jotain. Ja sillä painostuksella oli ainoastaan positiivinen vaikutus. Aika nopeesti Jesse sitten oppi puhumaan. Hän kun ei koskaan ole ollut halukas puhumaan tunteista. Mutta mulle puhuminen tuntui olevan helppoa. Musta on todella vaikeaa jos toinen ei puhu. Näin ollen voin olla ylpeä Jessestä ja mainita, että mulla on muuten mies, joka puhuu!

Musta on Jessen myötä tullut melko suorapuheinen ja olen myös rohkaistunut paljon. Jesse kehuu mua paljon: sanoo kauniiksi tai upeaksi, joka päivä. On ylpeä mun suorituksista koulussa ja töissä. Jesse on aina myös kannustanut mua ja sanonut: "Hyvin se menee!" ja loppupeleissä on aina mennytkin. Oli kyse sitten mistä tahansa. Meidän parisuhteen aikana mä olen oppinut virheistä ja kasvanut paljon henkisesti. Todella paljon. Ja kaiken meidän kokeman jälkeen voisin kuvitella, että myös Jesse on kasvanut ja ottanut virheistä opikseen.

Toisaalta, jotkut huonommat luonteenpiirteet ovat vahvistuneet suhteen aikana. Me kun ollaan Jessen kanssa molemmat todella voimakastahtoisia ja tempperamenttisia. Mä vielä ehkä hiukan enemmän. Molemmat meistä räjähtää helposti nollasta sataan. Mutta rauhoittuminen käy yhtä nopeasti. Kumpikaan meistä ei voi sietää jos toinen kyseenalaistaa, aukoo päätään tai syyttelee. Huomatessaan kumpikin ruokkii toisen ärsytystä tietäen, kuinka vittumaiselta se tuntuu. Mä oon sitten yleensä se, joka sen jälkeen mököttää ja Jesse se, joka hieroo ensimmäisenä sovintoa. Mulle on tullut hirveän iso kynnys pyytää anteeksi. Nöyränä oleminen on mulle sitä kaikkein vaikeinta. En muuten tunne itseäni mitenkään ylpeäksi ihmiseksi. Ehkä mä senkin vielä joskus opin. Koskaan en kuitenkaan oo jättänyt pyytämättä anteeksi. Aina oon tiedostanut olevani syyllinen jos siis oikeastikin oon ollut! Toisaalta sitten mun on todella helppo antaa anteeksi. Unohtaminen vaan on vaikeaa. Me ollaan monissa asioissa niin samanlaisia, mutta toisaalta voi myös sanoa, että ollaan todella erilaisia. Ja se joskus syö meidän suhdetta. Vastapainoksi me myös täydennetään toisiamme.

Mustasukkaisuudeltakaan ei olla tässä suhteessa vältytty. Se on ollut pinnalla koko ajan ja ollut molemminpuolista. Välillä sitä on enemmän ja välillä vähemmän. Meillä on sellasia kausia, jolloin sitä on päivittäin ja joskus sitten kausia, jolloin sitä ei oo yhtään. Se raastaa meidän suhdetta. Joissain tapauksissa se on ollut vainoharhaisuutta ja aiheetonta, mutta on siihen joskus ollut vähän aihettakin.

Mä oon välillä ollut todellisen epätoivon partaalla tän kaiken kanssa. Välillä oon taas voinut kuolla onnesta ja hyppiä riemusta kukkaniityllä heitellen terälehtiä. Kun Jesse kosi mua, mulle oli kaikki vielä aivan auki. Mä kun oon aina sanonut, että menen vain kerran naimisiin ja kihloihin. Tässä se nyt siis olis. En oo hetkeäkään katunut päätöstäni vastata myöntävästi. Vaikka tämänkin jälkeen on ollut yhteenottoja ja riitoja. Vastoinkäymisten jälkeen muistutetaan toisiamme siitä, miten paljon rakastetaan. Joskus toivon, että oisin toiminut toisin, mutta mitään tekemääni en kadu. Mun on aina ollut hyvä ja turvallista olla Jessen kanssa. Ihan alusta saakka. Koskaan ei oo tarvinnut pelätä. Vastassa on ainat ollut avointa syliä, turvallisuutta ja huolenpitoa.

Mä oon ollut tuskastunut välillä kotitöihin, mutta niistäkään ei olla väitelty kuin muutama kerta. Jesse kun auttaa mua todella paljon ja pitää kiinni meidän yhteisistä säännöistä. Mun on välillä todella vaikea arvostaa sitä, miten paljon Jesse auttaa mua kaikessa. Mä kun haluisin tehdä kaiken itse. Mun tunteet on näissä asioissa välillä hyvin ristiriitaiset ja joskus mietinkin, miten kestän itteeni saati sitten, miten Jesse kestää mua?

Päivittäin me kerrotaan toiselle rakastavamme ja välittävämme. Päivän paras hetki on kun illalla saa käpertyä toisen kainaloon ja nukahtaa siihen. Joka työ-/koulupäivän jälkeen me halataan pitkään ja kerrotaan ikävöivämme toista. Ja sitä mä en tahdo unohtaa ikinä. Koulussa korostettiin kuinka toisen huomioiminen täytyy muistaa myös arjen keskellä. Tietenkin se kaikki voi muuttua lasten myötä. Mutta en siltikään halua unohtaa sitä. En halua nähdä toista eri valossa mitä se oli silloin kun tapasimme.

Mä uskon siihen, että tässä se nyt on. Se oikea, ainoa parisuhde, missä oon koko loppuelämäni. Meillä on Jessen kanssa aina hauskaa yhdessä ja meillä on paljon juttuja mitä kukaan muu ei ymmärrä. Joskus on vaikeaa ja tekisi mieli repiä hiukset päästä, mutta silti uskon, että mä oon nyt löytänyt sen mitä oon etsinytkin. Koskaan ei kuitenkaan tiedä. Sitä ei tiedä kukaan ennen kuin jotain tapahtuu. Sen takia aion nauttia jokaisesta hetkestä myös niistä vaikeimmistakin, koska riidatkin me käydään yhdessä läpi.

Kaiken ylle kirjoittamani perusteella voin siis sanoa, että meidän suhde ei oo ollut helppo. Se on ollut haastava ja vastoinkäymisiä on tullut. Toisaalta se on mulle rikkaus. Mä pidän haasteista ja mun ois todella vaikea kuvitella eläväni helpossa parisuhteessa. Välillä on todella vaikeaa, mutta yhdessä me ollaan selvitty siitä kaikesta. Vahva molemminpuolinen rakkaus on osoitus siitä, miksi me ollaan vielä tässä, yhdessä, saman katon alla kihlasormukset sormessa ♥

KESÄKAVERIT

Me käytiin Jessen kanssa tänään sunnuntaina tsekkaamassa toi uusi suomalainen elokuva Kesäkaverit. Heti kesän alussa, kun sitä alettiin mainostamaan, me päätettiin Jessen kanssa, että halutaan mennä katsomaan se. Mä sain mun työnantajalta lukuvuoden päätteeksi kaksi lippua Finnkinoon ja ne me käytettiin tuohon kyseiseen leffaan. Mä ehdotin Jesselle extemporena aamulla, että käydään tänään katsomassa se Sellossa ja niin me kiidettiin klo yhden näytökseen.

" Iiris on ollut pitkään töissä pitkin Eurooppaa. Kun hän palaa Suomeen, hänen paras ystävänsä Karoliina on saanut tytöille töitä Hangosta. He lähtevät kohti Hankoa, kohti parasta kesää. Siitä alkaa kesä, jonka aikana ehtii tapahtua kaikenlaista. "  Teksti Wikipediasta.

Näytöksessä oli muitakin katsomassa, joten ilmeisesti siellä oli muitakin leffasta kiinnostuneita. Mä ajattelin, että kaikki halukkaat ovat käyneet jo katsomassa sen. Leffassa houkutti sen kesäinen aihe ja ympäristö. Toinen vaikuttava tekijä oli Iina Kuustonen, joka on mun mielestä Suomen parhaimpia naisnäyttelijöitä.

Kuva Finnkinon sivuilta.

Mä en tiennyt yhtään mitä leffalta odottaa. Kun odotuksia ei ole, ei pettymyskään ole suuri. Mun mielestä kyseinen leffa oli ihan ok. Juonesta mulla ei ollut mitään käsitystä eikä se ollut samanlainen kuin muissa suomalaisissa elokuvissa. Tietenkin siinä oli alkuhehkutus, välimaaston pettymykset ja lopulta kaikki oli hyvin. Vaikkakin leffa jäi joiltain tahoilta vähän kesken, mutta musta se oli ok. Mulla on suomalaisista elokuvista jotenkin synkkä maku, mutta toi ei ollut yhtään sellanen! Voin siis suositella kyseistä elokuvaa kaikille, jotka vähänkin epäröivät sen katsomista!