Thursday, 4 June 2015

HANSKAT TISKIIN

Yllätyksekseni kaupat pursuavat nykypäivänä kaikenlaisista treenailuun liittyvistä lisävarusteista ja asusteista. Lapsena tottui käyttämään vain verkkareita ja t-paitaa urheillessa, mutta lihastreeniä ja varmaan muitakin treenejä tehdessä voidaan tarvita muunlaisia, erilaisia apuvälineitä.


Miten tyhmältä se kuulostaakin, mulle tuli ihan uutena ilmiönä nämä treenihanskat! Olen aina ollut helposti hikoavaa sorttia ja kaikista pahiten mulle hikoo kädet. Painot tai kahvakuula tuppaa liukumaan kädestä jo parinkin vedon jälkeen. Kahvakuulan saatuani totesin heti, että en pysty treenaamaan sen kanssa ilman hanskoja, koska se yksinkertaisesti ei pysy mun paljaalla kädellä. Pelottavaa olisi myös, jos tiputtaisin painon varpailleni tai Remyn päälle!


Tiistaina me sitten suuren kauppareissun yhteydessä piipahdettiin Prisman ihmeellisessä maailmassa. Jessen lahjakortin ansiosta mukaan lähtivät juuri söpöt, vaaleanpunaiset treenihanskat. Ne on mulle ihan hippasen liian isot, mutta pesun yhteydessä varmaankin kutistuvat. En malta odottaa käsitreenin osuvan kohdalle, jotta pääsen sovittelemaan kyseisiä hanskoja!

Hanskojen oston yhteydessä huomasin kaupassa olevan myös kahvakuulan rannetukia. Vaikka mulla on käsissä voimaa, niin esimerkiksi ranteet on mulla niin herkät ja ohuet, että pienikin kolautus tekee todella kipeää. Olisiko kyseinen tuki mun seuraava ostos? ;)


Wednesday, 3 June 2015

NETTISHOPPAILUA


Meitsi on ehkä tällä hetkellä elämänsä peeaa ikinä. Oon koko kevään shoppaillut sekä netistä että ihan liikkeistä kaikennäköstä sisustustavaraa. Ja näin alkukesästä se kostautuu vuokranmaksujen ja muidenkin laskujen jälkeen. Nyt päätinkin, että saa riittää enkä hanki yhen yhtäkään sisustusjuttua meille kotiin koko kesän aikana! Ja se on multa iso tavoite.


Sen sijaan mä sain Ellokselta kolme alekuponkia. Kyselin J:ltä haluaisiko hän tilata kyseisestä nettiliikkeestä jotain ja pian me oltiinki jo selailemassa Elloksen kattavaa valikoimaa. Tällä kertaa hakusessa ei ollut uudet verhot tai kylppärin saippuapullo, vaan ihan oikeasti kesävaatteita! Mä havahduin muutama viikko takaperin, että mä en ole ostanut itselleni yhtäkään kesävaatetta tulevaa kesää varten. Ja jotta itselle ei tule tilattua ihan mahotonta määrää tavaraa, niin Jesse tosiaan osallistui tähän tilaukseen myös.

Tässä postauksessa esittelenkin tuon nykyään meille harvinaisen postipaketin sisällön

Jumpsuit. Olen viime kesästä asti haaveillut kesäisestä ja kevyestä jumpsuitista. Viime kesän loppupuolella metsästin kyseistä vaatekappaletta monista eri liikkeistä, mutta yhtään sopivaa yksilöä ei tullu vastaan. Ja, jos tuli, oli siitä ylläripylläri mun koko loppu. Siispä lopetin kokonaan tämän vaatekappaleen etsimisen!


Tämän alekupongin osuessa kohdalle mä päätin, että joko sieltä nettikaupasta lähtee yksi kesämekko tai sitten tällainen jumpsuit tilaukseen. Kesämekkoja oli enää vain pieni erä jäljellä. Ja nekin olivat kaikki sellaisia, jotka ei millään muotoa sovi mun päälle. Niimpä kotiutin sitten tämän ihanuuden mun vaatekaappiin

Tämä jumpsuit on kevyttä ja ilmavaa kangasta. Tällaista olen haaveillut käyttäväni esimerkiksi rannalla bikinien päällä. Housuosa on haaremimallia ja yläosan saa käärittyä siten, että vaatetta voi käyttää myös pelkkinä housuina. Huom! Vaate ei pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa.

Legginsit. Ostin alkukeväästä H&M valikoimista mustat legginsit leopardiraidoilla. Tällaisia paksumpia legginsejä mulla oli vaan kahdet ennen näiden saapumista kotiin. Tuo kangas on aivan ihanan joustavaa, mutta myös sen verran paksua, ettei nämä vaadi pidempää toppia päälle. Kankaan  ruusuinen kuosi on myös aivan ihana


Urheilutoppi. Kun olen tänä vuonna innostunut liikkumaan, oli mun pakko kotiuttaa myös yksi treenaukseen liittyvä vaatekappale. Todellisuudessa mä tarvitsisin enemmän treenihousuja, mutta ne olivat Elloksen valikoimissa aika hintavia. Kyseinen urheilutoppi on ohut ja kevyt päällä. Nyt mulla on urheilutoppeja jopa 3 kpl!

Ostospostausta siis pitkästä aikaa! Palailen taas jossain vaiheessa, kunhan tulee postattavaa ja aika ja energia riittää. Oon ollut nyt kaksi kokonaista päivää vetämässä kesäleirejä ja pakko myöntää, että olen iltaisin aina aivan finaalissa.. Mutta ihanaa viikonjatkoa kaikille ja tervetuloa uudelle lukijalle mukaan

Sunday, 31 May 2015

KOTIHOODEILLA


Me lähdettiin taas perjantaina ajelemaan koko perheen voimin kotiseudullemme eli Lohjalle. Suoraan Hedbergin keikalta ajettiin kotiin hakemaan kamat ja Remy ja sitten koittikin reissumme kohti tuota "iki-ihanaa" omenakaupunkia.

Perjantaina saavuimme siis aika illasta mestoille. Isukki oli onneksi vielä Zorron kanssa hereillä, joten kerettiin siinä hyvin vaihtamaan kuulumisia ja juttelemaan mm. ensi viikonlopusta.


Me jouduttiin J:n kanssa valvomaan kuitenkin aika pitkään, koska mä olin luvannut kuskata A:ta yöllä baarista kotiin. Syötiin hyvää kinkkukiusausta, käytiin Remyn kanssa takapihalla juoksemassa ja katsottiin yksi kauhuleffa, joka otettiin meiltä kotoa mukaan. Loppujen lopuksi klo 12 aikoihin keskiyöllä uni alkoi painamaan niin kovin niskaan, että mun oli pakko mennä nukkumaan. Isin luona me ollaan nyt alettu nukkumaan kellarissa. Siellä on niin ihanan vilpoista, pimeää ja hiljaista, että siellä saa huonounisempikin nukuttua. Yhden jälkeen sisko sitten soitti, että kahdelta haluaa kotiin. Niimpä se sitten hurautettiin Rillon pihalle klo 02:00.



Lauantaina meillä oli kellot soimassa. Mun oli määrä mennä kampaajalle yhdeltä Lohjan keskustaan. Isi keitti mulle aamulla kahvia ja J teki aamupalaleivät. Palvelu pelaa siis ;) Aamupalan ja -kahvin jälkeen isi vähän näytti paikkoja mm. pihalta, mitä voisi vähän siivota ja siistitä. Isi lähti itse muualle lauantaipäivän aikana. Lupasin siivota pihaa sunnuntaina.

Puoli yhdeltä me lähdettiin koko kolmihenkinen perhe matkaan ja mä jätin J:n ja Remyn keskustan vanhusten talolle. Siitä ajelin keskustaan ihanan luottokampaajani tuoliin. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen mun kampaaja sanoi, että " sun tukka on kyllä ihan hyvässä kuosissa ". " Ihan hyvä kuosi " on mulle jo paljon. Nyt vasta 5,5 vuoden takaisen värinpoiston jälki on lähtenyt mun hiuksista. Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kyseinen toimenpide tehdään mun kuontalolle. Hiuksiini laitettiin siis suklaisempi väri, kun edellinen ja sivusiili lyheni taas yhdeksään milliin. Tällä kertaa otsahiukset saivat pysyä tuollaisinaan ja latvoista otettiin muutenkin vain ne kaikista huonoimmat pois! Olen tulokseen taas oikein tyytyväinen ja palaan samaiselle penkille taas kesän jälkeen.

Kotimatkalla otin mun pojat kyytiin Ojamolta ja pölähdettiin takaisin kämpille. Järjestelin ja siistin vähän takapihaa siskon maalatessa terassin uutta katosta. Mun piti nähdä mun parasta ystävää, mutta poikien Espoon reissun ja myöhäisen ajankohdan takia me skipattiin sitten koko juttu..

Poikien palatessa pk-seudulta ja kauppareissulta me laitettiin heti grilli kuumaksi. Pojat grillas makkaroita (juustoisia ja pekonisia), broilerin ja naudan fileetä, herkkusieniä pekonilla ja ilman. Mä en pidä yhtään pekonista, joten söin vähän alastomampia tatteja.



Sunnuntaina Jesse  lähti jo aamusta ystävänsä luokse pelailemaan. Mä jäin kämpille ja aloitin suosiolla jo ajoissa etupihan siivouksen. Lukuisia työkaluja heitin puuliteriin ja lukuista roskaa ja ylimääräistä tavaraa lensi roskiin. Innostuin niin paljon, että löysin itseni haravoimasta hiekkaista aukeaa puunpalasista. Siivosin niin ahkerasti, että jätesäkitkin loppuivat kesken!

Puoli neljän aikoihin sunnuntaina iltapäivällä me lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin. Vaikka kaikki suunnitelmat viikonloppua vasten menikin pieleen, niin voin kuitenkin sanoa, että taas on yksi mahtava, perhetäyteinen viikonloppu Lohjalla vietetty. Vaikka mä en siitä paikasta pidä millään tavalla, on mulla silti perhe, sukulaiset ja ystävät siellä ♥



Ihanaa olla siis taas kotona. Mulla alkaa maanantaina työt kesäleireillä ja niitäkin on luvassa ihan neljän viikon edestä! Lomailemaan mä pääsen heinäkuun vaihteessa. Siihen asti on siis vielä paiskittavaa ja tekemistä, mutta innolla otan mulle suodun duunin vastaan. Niin ja mulle luvattiin jo perjantaina kiitettävä iltapäiväkerhon näytöstä

Ihanaa alkavaa viikkoa ja kesää kaikille ♥ Lomailijat nauttikaa lomasta ja työnraatajat jaksaa vielä paiskia ennen ansaittua lomaa! Niin ja onnea kaikille ammattiin valmistuville ja ylioppilaille ♥ ♥

Thursday, 28 May 2015

TOUKOKUU

Toukokuu on jotenkin ollut aika sekalainen. Iloinen, surullinen, juhlava, kotoisa. Toukokuussa ei oikeastaan ollut paljoa mitään suunnitelmia. Ja jos oli, ne menivät mönkään. Teen tämän postauksen nyt aikasemmin, koska loppuviikon meitsi aikoo pitää blogilomaa.


Toukokuussa jatkoin treenaamista ahkerasti. Loppupuolella alkoi Tikiksen uusi Booty-haaste, jota en ole päässyt vieläkään aloittamaan flunssani takia. Flunssan vuoksi emme myöskään päässeet osallistumaan rakkaan ystäväni tupareihin vaan pelasimme Jessen kanssa kiltisti kotona Trivialia ja Yatzia. Flunssassa ollessani mustaherukkamehua on mennyt litrakaupalla! Se vaan on niin hyvää Kolme päivää kotona bogoillessani mun oli jo pakko päästä pois ja meninkin viime maanantaina jo töihin.


Remyn kanssa ollaan nautittu yhteisistä vapaapäivistä loikoilemalla sängyssä mahdollisimman pitkään. Remy on lisäksi jatkanut rakasta stalkkausharrastustaan ja ottanut mamin kanssa aurinkoa parvekkeella


Helatorstaina rakas ystäväni tuli tänne meille viettämään iltaa. Pelailtiin parvekkeella Unoa ja Trivialia. Lisäksi pystytimme kisakatsomon ja kovin yritimme kannustaa Suomea voittoon. Toisin kävi.. Sain Jesseltä maailman parasta hajuvettä vuosipäivälahjaksi Toukokuussa tuli hankittua myös vuoden ensimmäiset rusketusraidat.


Toukokuu on ollut poikkeuksellista selfien aikaa. Kuun puolivälissä käytiin vihdoin ja viimein hakemassa meille tuo iki-ihana sohvaryhmä parvekkeelle Saimme myös viimeiset taulutkin seinille ja Remy toimi mittana, kun kuvailin isille taulujen kokoa


Remy-selfietkin on olleet muodissa toukuussa. Remyn lempipaikkoja on nykyään istua, makaa tai nukkua meidän sohvan selkänojan päällä. Siitähän onkin oiva tilaisuus saada kunnon puppy-selfie


Kuun alussa juhlimme vappua railakkaasti Inkoossa ja vapun jälkeen juhlimme rakkaan ystäväni synttäreitä Lohjalla. Illan aikana ajelimme limusiinilla ja lauloimme karaokea. Pysähdyimme myös paikallisessa yhillä ja päädyimme lohjalaiseen yökerhoon VIP-pöytien ääreen!

Huomenna perjantaina menemme Jessen kanssa Selloon syömään ja myöhemmin katsomaan Sami Hedbergiä. Kyseinen Samin keikka on mun laskuissa jo viides! Kuudes tuleekin luultavasti jo loppuvuodesta :)