Ja vitutusta perään

Kyllä! Eikä huvita edes pyytää anteeksi mun rumaa kielenkäyttöä, mut sille on nyt hyvä syy. Tai oikeestaan sille ei edes tarvita syytä.

Yritin tossa eilen väsätä teille videopostausta, mut siitä ei vaan tuu enää mitään. Jossain vaiheessa se menee hirveeks angstaamiseks ja itsesääliin plus huomion kerjäämiseen, etten vaan jaksa enää edes yrittää. Nää kaks viimestä päivää on ollut jotain ihan hirveetä. Koko ajan vituttaa ja itkettää; johtunee tästä mun elämäntilanteesta ja kun en millään saa otettua itteeni niskasta kiinni. Välillä taas alkaa angstituttaa ihan ilman syytäkin. En vaan jaksa tätä olotilaa. Mua stressaa, stressaa niin paljon: ihmissuhteet, raha, koulutus, työ, oma koti, aivan kaikki siis minkä pitäs just nyt olla mulle ajankohtasta.

Jotenkin vaan tuntuu ettei kukaan ymmärrä.. haluaako edes kukaan ymmärtää? Vai onko tää kaikki vaan mun pään sisällä? En jaksa vaan töytästä mun murheita muiden päänsäryks. Ei se ole reilua vaikka tosiystävän pitäisikin kuunnella.

Oon tässä viime päivät katellu työpaikkoja, tuijottanu töllöä, hakannut simsiä ja syönyt mielinmäärin suklaata. Alan harkita vakavasti mun sosiaalisen elämän lopettamista ja muutun erakoksi kotihiireksi, jonka päivärytmiin kuuluu nukkuminen, syöminen ja lanittaminen. Oon niin luovuttanut tän kaiken suhteen. No, pohjalta ei ole suunta kuin ylös päin, joten tsemppiä mulle vitusti tähän kaikkeen paskaan.

Nyt tekisi niin mieli hypätä hevosen selkään ja lähteä tallustaa raikkaaseen talvimaisemaan nyt kun siihen olisi vielä mahdollisuus ja mennä niin perkeleen kovaa kun siitä kauramoottorista ikinä lähtee! Se tunne ku tuuli puhaltaa kasvoihin, kyyneleet valuu pitkin poskia ja kun se adrenaliini vapautuu on jotain niin mahtavaa. Sitä mä nyt ihan oikeesti tarvitsisin.

Johan irtos tekstiä, ei tosin mitään ihanaa irtiottoluettavaa.. Toivotan teille nyt parempaa keskiviikkoa ja loppuviikkoa. Tsemiä ja koittakaa jaksella <3