Monday, 18 March 2013

Viikonloppu!

Suurimmat pahoittelut blogin pahanpäiväisestä laiminlyönnistä. Oon viime aikoina stressannut tätä elämäntilannetta, nähnyt kavereita, kattonu skinsii, kuunnellu musiikkia ja koneella notkuminen on siis jääny vähemmälle. Kamera on myös lojunut hyllyssä, sillä olen erittäin vittuuntunut etten omista lisäsalamaa. No, kyllä mä tästä yritän ryhdistäytyä.

Ystäväni Julia <3

Laura tuli siis meille jo perjantaina sillä lauantaina oli tarkoitus järjestää pippalot täällä meillä. Käytiin kahteen otteeseen kaupassa ja kerran viinakaupassa.  Lauantaina kävimme vielä heittämässä päiväpildet Ojamolla ja Maksjoella ja sen jälkeen kävimme suklaamuffinssien kimppuun. Muffinsseja tuli 30 sijasta 50 eikä ne oikeen menneet kellekään kaupaksi. Ainakin mulle jäi niitä tonne jääkaappiin. Muffinsien lisäksi väsäsimme kanamakarooni-salaatin, cocktail-tikkuja ja lämmitimme uunissa patonkia. Lähes kaikki ruuista ja herkuista meni.

My girls <3

Bileet itsessään meni oikein kivasti pientä draamaa lukuunottamatta. Näin kavereita, joita ei oo taas vähään aikaan näkyny, tanssin jalat kipeiksi ja nauroin suun ja mahan kipeeksi. Join myös pääni kipeäksi. Loppuun vähäistä kuvamateriaali lauantaista puhelimesta ja muutama kamerasta.

 Suklaamuffinssit ilman kuorrutusta!


Ihanaa maanantaita ja viikonalkua teille kaikille! ♥

No comments:

Post a Comment

Piristä päivääni kommentilla ♥