ENSIMMÄISET JOULUKORTIT
Tänään Joulukalenteria tulee nyt aamulla yksi luukku ja illalla toinen, sillä eilen jäi kirjoittelut väliin väsymyksen vuoksi. Luukussa 8 on juttua sellaisesta asiasta, jonka toivoin aloittavani aikaisemmin. Nimittäin tänä vuonna lähetetään Jessen kanssa ensimmäiset joulukortit ikinä!
Muistan lapsuudesta, kun äitillä oli keittiönpöydällä läjä joulukortteja ja osaan niistä me saatiin kirjoittaa omat nimenne. Se oli mulle erityinen hetki. En oikein osaa selittää sitä, mutta haluan ehdottomasti jatkaa siitä näin vanhempana. Keskiviikkona käytiin ostamassa 16 joulukorttia, jotka lähtee ensi viikon alussa läheisimmille ihmisille. Levittäydyttiin olohuonen pöydän ääreen ja mä kirjoitin kortteja. Jesse sitten allekirjoitti osan ja kiinnitti postimerkin. Eli melkein kun mun lapsuudessa.
Joulukortti on tästä joulusta lähtien ehdoton perinne meidän taloudessa. Niiden valitseminen ja kirjoittaminen on mielekästä puuhaa ja parasta on ilahduttaa toista kortilla. Lähetetäänkö teillä joulukortit tai mitkä tahansa muut kortit merkkipäivänä läheisille? Muistakaa rakkaitanne ja olkaa kilttejä toisillenne ♥ Mukavaa joulunodotusta ja viikonloppua kaikille!
Lähetän joulukortit joka vuosi (n. 30 kappaletta). Tein niitä joku vuosi itse, mutta tänä vuonna palasin valmiisiin, kaupasta ostettaviin kortteihin. EI ollut jaksamista eikä innostusta tehdä itse tällä kertaa.
ReplyDeleteLähetän joulukorttien lisäksi ystävänpäiväkortit ja pääsiäiskortit, mutta niitä en laita ihan samanlaiselle määrälle. Sen lisäksi laitan myös joillekin synttärikortteja. Olen myös niitä henkilöitä, jotka aina laittavat ulkomaanreissuista kortteja sukulaisille ja tuttaville, mutta pari kertaa on tullut ongelmia* niiden perille menemisessä, joten täytyy harkita jatkossa.
* Kahden vuoden takaiset Kanarian kortit eivät ole saapuneet vieläkään. Ja vuosi sitten laitoin Milanosta kortteja ja yksi meni niistä heti perille, suurin osa vasta parin kuukauden päästä reissusta.